Ero sivun ”Wayward Pines” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kirjoitusvirheitä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
'''Wayward Pines''' on vuonna 2015 julkaistu yhdysvaltalainen minitelevisiosarja. Sen loi [[Chad Hodge]] [[Blake Crouch]]in samannimisen romaanitrilogian pohjalta. 10-osainen sarja adaptoi pääpiirteissään koko trilogian.
'''Wayward Pines''' on vuonna 2015 julkaistu yhdysvaltalainen televisiosarja. Sen loi [[Chad Hodge]] [[Blake Crouch]]in samannimisen romaanitrilogian pohjalta. 10-osainen sarja adaptoi pääpiirteissään koko trilogian. Joulukuussa 2015 määräsi sarjan toiselle tuotantokaudelle esitettäväksi 2016.


Sarjan ensiesitys oli sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa 14. toukokuuta 2015. Suomessa sarjaa on esitetty [[Fox (televisiokanava Suomessa)|FOX]]-televisiokanavalla.
Sarjan ensiesitys oli sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa 14. toukokuuta 2015. Suomessa sarjaa on esitetty [[Fox (televisiokanava Suomessa)|FOX]]-televisiokanavalla.

Versio 3. tammikuuta 2016 kello 15.39

Wayward Pines on vuonna 2015 julkaistu yhdysvaltalainen televisiosarja. Sen loi Chad Hodge Blake Crouchin samannimisen romaanitrilogian pohjalta. 10-osainen sarja adaptoi pääpiirteissään koko trilogian. Joulukuussa 2015 määräsi sarjan toiselle tuotantokaudelle esitettäväksi 2016.

Sarjan ensiesitys oli sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa 14. toukokuuta 2015. Suomessa sarjaa on esitetty FOX-televisiokanavalla.

Rooleissa

 Matt Dillon    Ethan Burke  
 Carla Gugino    Kate Hewson  
 Toby Jones    David Pilcher  
 Shannyn Sossamon    Theresa Burke  
 Reed Diamond    Harold Ballinger  
 Tim Griffin    Adam Hassler  
 Charlie Tahan    Ben Burke  
 Juliette Lewis    Beverly  
 Melissa Leo    Pamela Pilcher  
 Terrence Howard    Arnold Pope  

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarja kertoo salaisen palvelun agentista, joka lähtee etsimään kahta kadonnutta agenttia ja päätyy pieneen Wayward Pinesin kaupunkiin. Pian hän ymmärtää, ettei ehkä koskaan lähde Wayward Pinesista, ainakaan elävänä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jaksot

# Σ # Nimi Ohjaaja Käsikirjoittaja Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
(Fox)
1 1 Onnen tyyssija (Where Paradise Is Home) M. Night Shyamalan Chad Hodge 2015-05-1414. toukokuuta 2015 2015-05-1414. toukokuuta 2015
2 2 Älä puhu menneestä (Do Not Discuss Your Life Before) Charlotte Sieling Chad Hodge 2015-05-2121. toukokuuta 2015 2015-05-2121. toukokuuta 2015
3 3 Kaupunkimme lait (Our Town, Our Law) Zal Batmanglij Chad Hodge 2015-05-2828. toukokuuta 2015 2015-05-2828. toukokuuta 2015
4 4 Paikka on avautunut (One of Our Senior Realtors Has Chosen to Retire) Zal Batmanglij Steven Levenson 2015-06-044. kesäkuuta 2015 2015-06-044. kesäkuuta 2015
5 5 Totuus (The Truth) James Foley Blake Crouch & The Duffer Brothers 2015-06-1111. kesäkuuta 2015 2015-06-1111. kesäkuuta 2015
6 6 Valintoja (Choices) Jeff T. Thomas The Duffer Brothers & Brett Conrad 2015-06-2525. kesäkuuta 2015 2015-06-2525. kesäkuuta 2015
7 7 Petos (Betrayal) Steve Shill Rob Fresco 2015-07-022. heinäkuuta 2015 2015-07-022. heinäkuuta 2015
8 8 Maailman mukavin paikka (The Friendliest Place on Earth) Tim Hunter Patrick Aison, Rob Fresco, Chad Hodge & Blake Crouch 2015-07-099. heinäkuuta 2015 2015-07-099. heinäkuuta 2015
9 9 Tuomio (A Reckoning) Nimród Antal The Duffer Brothers 2015-07-1616. heinäkuuta 2015 2015-07-1616. heinäkuuta 2015
10 10 Kiertokulku (Cycle) Tim Hunter Duffer Brothers ja Chad Hodge & Blake Crouch 2015-07-2323. heinäkuuta 2015 2015-07-2323. heinäkuuta 2015

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.