Ero sivun ”Rauta(II)sulfidi” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kemian alkeisoppikirjojen vakioesimerkki siitä, mikä ero on seoksella ja kemiallisella yhdisteellä
 
Aiheesta muualla
Rivi 26: Rivi 26:


== Lähteet ==
== Lähteet ==

{{viitteet}}
{{viitteet}}


== Aiheesta muualla ==
{{tynkä/Kemia}}
*[http://pubchem.ncbi.nlm.nih.gov/summary/summary.cgi?cid=14828&loc=ec_rcs PubChem: Ferrous sulfide] {{en}}
*[http://www.chemblink.com/products/1317-37-9.htm ChemBlink: Ferrous sulfide] {{en}}

{{Tynkä/Kemia}}
[[Luokka:Rautayhdisteet]]
[[Luokka:Rautayhdisteet]]
[[Luokka:Sulfidit]]
[[Luokka:Sulfidit]]

Versio 17. toukokuuta 2013 kello 13.23

Rauta(II)sulfidi
[[Tiedosto:|275px|]]
[[Tiedosto:|275px|]]
Tunnisteet
Muut nimet Ferrosulfidi, rikkirauta
CAS-numero 1317-37-9
PubChem CID 14828
SMILES [Fe+2].[S-2]
Ominaisuudet
Molekyylikaava FeS
Moolimassa 87,910 g/mol
Ulkomuoto musta kiinteä aine
Sulamispiste 1194 °C (1467 K)
Kiehumispiste °C ( K)
Tiheys 4,84 g/cm3
Liukoisuus veteen liukenematon

Rauta(II)sulfidi, ferrosulfidi eli rikkirauta (FeS) on raudan ja rikin muodostama kemiallinen yhdiste. Se on tumman­harmaa tai musta metallikiiltoinen, kiinteä ja kiteinen aine, jonka tiheys on 4,74 g/cm3 ja sulamispiste noin 1193...1199 °C. [1]

Rauta(II)sulfidi ei liukene veteen, mutta se liukenee happoihin ja reagoi niiden kanssa rikkivetyä (H2S) vapauttaen.

Rauta(II)sulfidia esiintyy luonnossa troiliittina pääasiassa meteoriiteissa.[2] Myös magneettikiisu muistuttaa sitä koostumukseltaan, mutta sen kiderakenteesta puuttuu rauta-atomeja.[3] Keinotekoisesti sitä valmistetaan kuumentamalla rauta- ja rikkijauheiden seosta[1], joka sisältää 4 paino-osaa rikkiä ja 7 paino-osaa rautaa. Kuumen­netta­essa nämä jauheet reagoivat keskenään runsaasti lämpöä vapauttaen muodostaen rauta(II)sulfidia.[4]

Kauppa­tavarana rauta(II)sulfidi esiintyy yleensä valettuna tangoiksi tai mustina ohuina levyinä. Sitä käytetään keramiikassa. Kemiallisessa työskentelyssä sitä käytetään rikki­vedyn valmistukseen.[1]

Lähteet

  1. a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 289-290. Espoo: Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö), s. 4293, art. Troiliitti. Otava, 1974. ISBN 951-1-01521-4.
  3. Pertti Virtaranta, Martti Hakala ym.: Suomalainen tietosanakirja, 5. osa (Käs-M), s. 317, art. Magneettikiisu. Espoo: Weilin & Göös, 1991.
  4. Eero Laaksovirta: Keskikoulun kemia, s. 14-15. Keuruu: Otava, 1972.

Aiheesta muualla

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.