Banu Quraizan joukkomurha

Banu Quraizan juutalaisten teloitus. Miniatyyrimaalaus 1700-luvulta.

Banu Quraizan eli Medinassa asuneen juutalaisen quraiza -heimon joukkomurha tapahtui Ibn Ishaqin kirjoittaman Muhammedin elämäkerran mukaan vuonna 627 eli vuonna 5 AH vallihautasodan jälkinäytöksenä. Tarina on säilynyt Ibn Hishamin 800-luvun ja al-Tabarin 900 -luvun kopioina Ibn Ishaqin teoksesta. Koraanin selityksen mukaan Ryhmien suurassa 33: 9–27 oleva kertomus lähetettiin alas Vallihautasotaa ja Quraizaa koskevana ilmoituksena.

Edeltävät tapahtumat

Välit Muhammedin ja juutalaisen Medinassa asuvan quraiza -heimon välillä olivat kiristyneet, kun Medina joutui mekkalaisten piirityksen kohteeksi vuonna 627 käydyssä vallihautasodassa. Quraizalaiset olivat olleet muslimien liittolaisia, mutta kääntyivät salaa Medinaa piirittävien mekkalaisten ja heidän liittolaistensa puolelle. He lupasivat aloittaa yhteistyön juutalaisen, Medinasta karkotetun nadir -heimon kanssa Muhammedia vastaan siinä tapauksessa, että Muhammed voittaisi mekkalaiset. Heimo ei kuitenkaan aloittanut sotatoimia Muhammedia vastaan. Muhammed sai vihiä mielenmuutoksesta ja havaitsi tilanteen olevan vakavan, sillä viholliset uhkasivat nyt edestä ja takaa.

Banu Quraizan joukkomurha

Asutuksen raunioita Khaibarin keitaalla. Kun Ibn Ishaq kirjoittaa "linnoituksista", hän luultavasti tarkoittaa tällaisia yhteen koottujen asuintalojen rykelmiä.

Kun Mekasta tulleet pakanalliset quraishilaiset olivat aikansa turhaan piirittäneen vallihaudalla suojattua Medinaa, he havaitsivat tilanteen ylivoimaiseksi ja kääntyivät kotimatkalle. Samana päivänä arkkienkeli Gagriel tuli Jumalan lähettilään luo silkkiturbaani päässään ratsastaen muulilla, jonka satula oli peitetty samettikankaalla. Gabriel kysyi Muhammedilta: "Joko olet laskenut aseesi, Jumalan lähettiläs?" Kun Muhammed vastasi myöntävästi, Gabriel jatkoi: "Me enkelit emme ole vielä laskeneet aseitamme". Muhammed lähetti silloin väkensä quraizalaisten luo. Hans Jansen kirjoittaa, että kun tarina alkaa näin, on suuri houkutus olettaa, että kyse on muiltakin osin fiktiosta. William Montgomery Watt ei laajassa Muhammed-elämäkerrassaan silti mainitse arkkienkeli Gabrielin kohtaamista, ei liioin Jaakko Hämeen-Anttila.

Ensimmäisenä saapui myöhempi kalifi Ali ibn Abi Talib, joka kantoi muslimien lippua. Kun hän tuli lähelle linnoituksia, hän kuuli juutalaisten huutavan rumia asioita Jumalan lähettiläästä. Tämä saapui myös linnoitusten eteen ja huusi: "Te apinoiden veljet! Kertokaa, onko Jumala saattanut teidät häpeään ja antanut kostonsa laskeutua teidän yllenne?" Juutalaiset myönsivät, ettei Jumalan lähettiläs ollut kokonaan väärässä.

Banu Quraizan kukistaminen ja tuomio

Jumalan lähettiläs asettui Anan kaivolle ja piiritti quraizalaisia kaksikymmentä viisi päivää. Kun juutalaisten tilanne alkoi muuttua kestämättömäksi, heidän johtajansa Ka'b ibn Asad esitti tarjolla olevat vaihtoehdot. Hän totesi juutalaisten hyvin tietävän, että Muhammed oli Jumalan lähettämä profeetta ja kysyi, haluavatko juutalaiset kääntyä muslimeiksi. Tästä he kieltäytyivät. Toiseksi Ka'b ehdotti naisten ja lasten surmaamista ja itsemurhahyökkäystä muslimeja vastaan. Sekään ei kelvannut. Kolmanneksi hän ehdotti toiveikasta yllätyshyökkäystä. Tämäkään ei juutalaisille käynyt, sille he viettivät juuri sillä hetkellä sapattia.

Niinpä juutalaiset päättivät antautua. Muutama mies tosin kääntyi islamiin ja säästi näin henkensä. Kun quraizalaiset aamulla laskeutuivat linnoituksistaan ja antautuivat Jumalan lähettilään armoille, ausilaiset vaativat heitä itselleen vedoten ennakkotapaukseen, missä Muhammed oli luovuttanut voitetut qainuqalaiset khazrajailaisille, jotka olivat olleet heidän liittolaisiaan. Muhammed kysyi silloin, sopiiko, että joku ausilaisista toimii quraizilaisten tuomarina. Kun tähän suostuttiin, Muhammed nimesi Sa'd ibn Mu'adhin päättämään quraizilaisten kohtalosta. Sa'din tuomio oli: "Minä tuomitsen heidät näin. Miehet surmattakoon, heidän omaisuutensa jaettakoon, ja heidän naisensa ja lapsensa otettakoon sotasaaliiksi." Jumalan lähettiläs totesi tähän. " Sinä tuomitsit seitsemännessä taivaassa olevan Jumalan tuomion mukaan!"

Teloitukset

Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sen jälkeen hän lähti Medinan torille, joka Ibn Ishaqin mukaan oli 700-luvulla edelleen samassa paikassa. Hän kaivatti sinne kaivantoja ja antoi hakea quraizalaisia pieninä ryhminä. Muhammed hakkautti heidän päänsä poikki noiden kaivantojen reunalla. Kun juutalaisia vietiin ryhmä kerrallaan ulos talosta, joku kysyi Ka'bilta, mitä hän arvelee nyt tapahtuvan. Ka'b vastasi: "Ettekö te koskaan ymmärrä? Ettekö näe, ettei kutsuja lopeta työtään eivätkä kutsutut enää tule takaisin. Kautta Jumalan, tämä tarkoittaa kuolemaa!"

Näin jatkui kunnes kaikki oli teloitettu. Kaikkiaan surmattiin 600–700 juutalaista. Jotkut sanovat, että heitä oli 800–900.

Saaliinjako

Jumalan lähettiläs jakoi muslimien kesken juutalaisilta saadun saaliin ja heidän naisensa ja lapsensa. Myöhemmillä sotaretkillä seurattiin Muhammedin tässä yhteydessä asettamaa jakotapaa. Yksi viidennes erotettiin ensin profeetan henkilökohtaiseen määräysvaltaan. Loppuosa jaettiin ratsu- ja jalkamiesten välillä siten, että ratsumies sai kolme osaa –kaksi hevoselle ja yhden miehelle – ja jalkamies sai yhden osan. Vangit Muhammed lähetti Sa'd ibn Zaidin johdolla myytäväksi Najdiin. Saaduilla rahoilla ostettiin hevosia ja aseita.

Naisten joukosta Muhammed valitsi itselleen Raihana bint Amrin. Hän oli Jumalan lähettilään omaisuutena aina tämän kuolemaan asti.

Kertomuksen arviointia

Orientalistit, kuten William Montgomery Watt ja Jaakko Hämeen-Anttila pitävät Quraizan joukkomurhaa historiallisena tapahtumana. Kumpikaan ei mainitse arkkienkelin Gabrielin roolia tapahtumien kehityksessä. Jaakko Hämeen-Anttila korostaa, että jos quraiza-heimon tuhoaminen oli kansanmurha, se ei silti ollut ainoa lajissaan, koska muutkin kuin muslimit ovat syyllistyneet vastaaviin tekoihin. Muhammedin syyttäminen kansanmurhasta samalla kun nämä muut tapaukset unohdetaan kertoo siten lähinnä halusta hyökätä islamia vastaan. Quraiza-heimon tuhoaminen oli Hämeen-Anttilan mukaan myös yksittäistapaus.

Tilanteessa olikin poikkeuksellista antautuneiden vihollisten teloittaminen, sillä keskiajalla oli tapana päästää saarretut menemään, jos he luovuttivat kaupungin ilman vastarintaa. Tätä sääntöä Muhammed noudatti esimerkiksi myöhemmin Khaibarin taistelussa, missä vallattiin juutalaisten asuttama Khaibarin keidas. Watih ja Sulalim -linnoitusten asukkaat antautuivat, joten he saivat lähteä irtain omaisuus mukanaan. Näin ei kuitenkaan tehty Quraizan tapauksessa.

Hans Jansen kiinnittää huomiota siihen, että quraiza-heimon joukkomurhan kuvaus puuttuu muista historiallisista lähteistä, mukaan lukien juutalaisten oma historiankirjoitus. Jansen arveleekin, että teloituskertomus palveli arabivaltakunnan poliittisia tarpeita 700-luvun lopulla. Valtakunnan tärkein vihollinen oli kristillinen Bysantti. Kertomus oli ehkä tarkoitettu varoitukseksi siitä, miten käy arabivaltakuntaa vastaan juonitteleville tahoille. Kristittyjen sijaan Muhammedin koston kohteena ovat lisäksi aina juutalaiset, mikä saattoi olla harkittu kirjallinen keino esittää uhkaus Bysantin suuntaan, mutta epäsuoralla tavalla.

W.N. Arafat arvelee, että kertomus Quraiza -heimon joukkoteloituksesta olisi saanut historiallisen esikuvansa roomalaisten juutalaissodasta ja Masadan piirityksestä vuonna 73 jKr. Tarinoiden yhteisiä piirteitä ovat juutalaisten piiritys, näiden suunnitelma joukkoitsemurhasta sekä kuolleiden määrä, joka nousi molemmissa vajaaseen tuhanteen.

Katso myös

• Muhammedin historiallisuus
• Muhammed
• Vallihautasota

Lähteet

• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
• Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
• Thomas, Johannes: Zu den beiden Mythen "Entscheidungsschlacht am Guadalete" und "Zerstörung der Städte". Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 193–207. Schiler & Mucke, 2020.
• Watt, William Montgomery: Muhammad at Medina. Oxford University Press at Clarendon, 1956. Teoksen verkkoversio.

Islamilaiset lähteet

• Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume VIII. The Victory of Islam. Translated and annotated by Michael Fishbein. State University of New York Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
• Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.