Ero sivun ”Niittyleinikki” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Aiheesta muualla: Päivitin linkkejä.
Kaiken
Merkkaukset:  seulottavat  Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 21: Rivi 21:


'''Niittyleinikki''' (''Ranunculus acris'', syn ''R. "acer"'') on monimuotoinen, [[Leinikkikasvit|leinikkikasveihin]] (''Ranunculaceae'') kuuluva keltakukkainen kasvi.
'''Niittyleinikki''' (''Ranunculus acris'', syn ''R. "acer"'') on monimuotoinen, [[Leinikkikasvit|leinikkikasveihin]] (''Ranunculaceae'') kuuluva keltakukkainen kasvi.

== Ulkonäkö ja koko ==
[[Tiedosto:RanunculusAcris.jpg|thumb|vasen|180px|Niittyleinikkikasvusto.]]
[[Tiedosto:Ranunculus repens 05 ies.jpg|thumb|vasen|180px|Niittyleinikin kukka.]]
[[Tiedosto:Ranunculus repens 07 ies.jpg|thumb|vasen|180px|Niittyleinikin pähkylä.]]

Monivuotinen niittyleinikki kasvattaa alalajista riippuen 5–100 cm pitkän pystyn, karvaisen varren. Se on tavallisesti pystyjuurakkoinen. Aluslehtien ruodin pituus vaihtelee lyhyestä pitkään. [[Lehti (kasvitiede)|Lehden]] lapa on 3–5-jakoinen tai -osainen, liuskat ovat ruodittomia ja vaihtelevasti toistamiseen liuskaisia tai hampaisia. Varsilehdet ovat aluslehtiä lyhyempiruotisia ja pienempiä. Varsilehtien lapa on kolmiosainen, liuskojen muoto vaihtelee ehytlaitaisista epäsäännöllisesti isohampaisiin. [[Kukka|Kukat]] sijaitsevat yksittäin varren ja haarojen päissä. Kukkaperä on sileä ja kukkapohjus on kalju. Kukassa on kaksi kehäkiehkuraa. Verhiö on viisilehtinen ja teriönmyötäinen, Mesikuoppaisia, kullankeltaisia terälehtiä on viisi kappaletta. Niittyleinikki kukkii Suomessa kesä-syyskuussa. Hedelmistö koostuu on 2–3,5 mm pitkistä pähkylöistä, joissa on lyhyt, käyrä ota.<ref>Retkeilykasvio 1998, s. 75, 77–78.</ref>

=== Alalajit ===
Niittyleinikki on monimuotoinen ja puutteellisesti selvitetty laji. [[Alalaji|Alalajeja]], variaatioita ja niiden välimuotoja esiintyy runsaasti.<ref name="RETKEILYKASVIO1">Retkeilykasvio 1998, s. 77.</ref> Suomessa niittyleinikistä erotellaan kolme alalajia: [[piennarniittyleinikki]] (''R. acris'' ssp. ''acris''), [[puistoniittyleinikki]] (''R. acris'' ssp. ''friesianus'') ja [[lapinniittyleinikki]] (''R. acris'' ssp. ''borealis''). Lapinniittyleinikki jaetaan nykyään lisäksi kahteen eri muotoon: [[idänniittyleinikki]]in (''R. acris'' ssp. ''borealis'' var. ''borealis'') ja [[tunturiniittyleinikki]]in (''R. acris'' ssp. ''borealis'' var. ''pumilus'').<ref>Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: [http://www.luomus.fi/kasviatlas/taxa.php?key=niittyleinikki&year=2010 Kasviatlas 2010: Hakusana 'niittyleinikki']. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.11.2011.</ref> Edellisten lisäksi Suomessa saattaa esiintyä tulokkaina muitakin alalajeja.<ref name="RETKEILYKASVIO1"/>

Alalajit eroavat toisistaan kasvin pituuden, varren ja lehtien karvaisuuden, lehtilavan muodon ja kukkien määrän ja koon perusteella.<ref name="RETKEILYKASVIO1"/>


== Levinneisyys ==
== Levinneisyys ==

Versio 11. elokuuta 2020 kello 15.51

Niittyleinikki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: acris
Kaksiosainen nimi

Ranunculus acris
L.

Katso myös

  Niittyleinikki Wikispeciesissä
  Niittyleinikki Commonsissa

Niittyleinikki (Ranunculus acris, syn R. "acer") on monimuotoinen, leinikkikasveihin (Ranunculaceae) kuuluva keltakukkainen kasvi.

Levinneisyys

Niittyleinikkiä tavataan lähes koko Euroopassa lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaan länsi- ja eteläosia, Etelä-Italiaa, Albaniaa, Kreikkaa ja Ukrainan ja Venäjän eteläisimpiä osia. Lajin eri alalajeja tavataan myös eri puolilla Siperiaa ja Itä- ja Etelä-Aasiaa. Pohjois-Amerikkaan se on levinnyt ihmisen mukana, jossa sitä tavataan Yhdysvaltain pohjoisosissa sekä Kanadan etelä- ja keskiosissa.[1]

Suomessa niittyleinikkiä tavataan koko maassa. Laji on hyvin yleinen lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia ja Etelä-Pohjanmaan rannikkoseutuja.[2] Alalajeista piennarniittyleinikki on yleisin ja sitä tavataan koko maassa, erityisesti Oulun eteläpuolella. Lapinniityleinikkiä ja sen muotoja kasvaa lähinnä Lapissa, erityisesti Käsivarren alueella.[3] Puistoniittyleinikki sen sijaan on harvinainen tulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupugeista.[3][4]

Kasvuympäristö

Niittyleinikki viihtyy parhaiten niityillä, tienvarsilla, pientareilla ja pihoilla. Sitä voi tavata myös tuoreissa metsissä, lehdoissa, jokitörmillä ja tunturiniityillä. Tulokkaana se voi myös esiintyä satamissa, varastoalueilla ja puistonurmikoilla.[3]

Myrkyllisyys

Niittyleinikki on myrkyllinen, sillä sen sisältämän ranunkuliinin hajoamistuotteena syntyvä protoanemoniini aiheuttaa kosketusallergiaa ja sisäisesti nautittuna voi aiheuttaa kammiovärinää ja hengityselinten vajaatoimintaa.[5] Kansanlääkinnässä tuoretta niittyleinikkiä, kuten myös muita leinikkilajeja, on kuitenkin käytetty murskattuna känsiin ja lihas- ja nivelsärkyihin.[6] Pahan makunsa vuoksi karja ja hevoset jättävät sen syömättä.[7] Kuivattuna niittyleinikin myrkyllisyys ja paha maku katoavat, joten sen joutuminen rehuheinän joukkoon ei haittaa.[6]

Käyttö

Niittyleinikin kukat säilyttävät hyvin värinsä kuivattuna, joten ne sopivat hyvin käytettäviksi kuivakukkina.[1]

Lähteet

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

  1. a b Den virtuella floran: Smörblomma (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 17.11.2011.
  2. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Niittyleinikin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.11.2011.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 78.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Puistoniittyleinikin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.11.2011.
  5. Suomen terveyskasvit 1982, s. 305, 332.
  6. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 305.
  7. Ålands flora 2010, s. 120.

Aiheesta muualla