Ero sivun ”Venäjän valtakunnanneuvosto” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 13: | Rivi 13: | ||
[[Venäjän vuoden 1905 vallankumous|Vuoden 1905 vallankumoukseen]] asti valtakunnanneuvosto oli keisarikunnan ylin neuvoa-antava lainsäädäntöelin. Sen tehtävänä oli tarkastaa kaikki ministerien valmistelemat lakiesitykset ennen kuin ne annettiin keisarin hyväksyttäviksi. Se tarkasti myös valtion laitosten budjetit ja henkilökuntanimitykset sekä tutki [[Venäjän hallitseva senaatti|senaatin]] päätöksistä tehdyt valitukset. Neuvoston yhteydessä toimi valtiosihteerin johtama valtakunnanvirasto, joka laati lakiesitysten sanamuodot ja vastasi myös lakien [[Lain promulgointi|promulgoinnista]]. Keisari saattoi mielensä mukaan hyväksyä joko valtakunnanneuvoston enemmistön tai vähemmistön kannan tai ei kumpaakaan.<ref name="library" /> Aleksanteri I:n kuoltua vuonna 1825 valtakunnanneuvosto julisti hänen veljensä [[Konstantin Pavlovitš Romanov]]in uudeksi hallitsijaksi, mutta tämä kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan.<ref name="wuorikoski">[http://www.wuorikoski.fi/russia1.htm Lyhyt Venäjän historia] Matti Vuorikoski. Viitattu 18.5.2014.</ref> |
[[Venäjän vuoden 1905 vallankumous|Vuoden 1905 vallankumoukseen]] asti valtakunnanneuvosto oli keisarikunnan ylin neuvoa-antava lainsäädäntöelin. Sen tehtävänä oli tarkastaa kaikki ministerien valmistelemat lakiesitykset ennen kuin ne annettiin keisarin hyväksyttäviksi. Se tarkasti myös valtion laitosten budjetit ja henkilökuntanimitykset sekä tutki [[Venäjän hallitseva senaatti|senaatin]] päätöksistä tehdyt valitukset. Neuvoston yhteydessä toimi valtiosihteerin johtama valtakunnanvirasto, joka laati lakiesitysten sanamuodot ja vastasi myös lakien [[Lain promulgointi|promulgoinnista]]. Keisari saattoi mielensä mukaan hyväksyä joko valtakunnanneuvoston enemmistön tai vähemmistön kannan tai ei kumpaakaan.<ref name="library" /> Aleksanteri I:n kuoltua vuonna 1825 valtakunnanneuvosto julisti hänen veljensä [[Konstantin Pavlovitš Romanov]]in uudeksi hallitsijaksi, mutta tämä kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan.<ref name="wuorikoski">[http://www.wuorikoski.fi/russia1.htm Lyhyt Venäjän historia] Matti Vuorikoski. Viitattu 18.5.2014.</ref> |
||
== |
==Venäjän keisarikunnan valtiopäivien ylähuoneena (1906–1917)== |
||
[[Venäjän vuoden 1906 perustuslaki]] teki valtakunnanneuvostosta parlamentin ylemmän kamarin, kun taas alemmaksi kamariksi perustettiin vaaleilla valittava [[Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuma|valtakunnanduuma]].<ref name="NFB">[http://runeberg.org/nfcc/0762.html ''Nordisk familjebok'' (1904), s. 1420, 1498] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 18.5.2014.</ref> Lait piti hyväksyä molemmissa kamareissa ennen niiden esittelyä keisarin vahvistettaviksi.<ref name="library" /> |
[[Venäjän vuoden 1906 perustuslaki]] teki valtakunnanneuvostosta parlamentin ylemmän kamarin, kun taas alemmaksi kamariksi perustettiin vaaleilla valittava [[Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuma|valtakunnanduuma]].<ref name="NFB">[http://runeberg.org/nfcc/0762.html ''Nordisk familjebok'' (1904), s. 1420, 1498] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 18.5.2014.</ref> Lait piti hyväksyä molemmissa kamareissa ennen niiden esittelyä keisarin vahvistettaviksi.<ref name="library" /> |
||
Versio 3. elokuuta 2017 kello 20.42
Valtakunnanneuvosto (ven. Государственный совет, Gosudarstvennyi sovet) oli Venäjän keisarikunnassa ensin vuosina 1810–1906 keisarin tukena lainvalmistelussa toiminut neuvoa-antava elin, ja vuosina 1906–1917 parlamentin ylempi kamari.
Venäjän keisarikunnan valtakunnaneuvostoa seurasi Neuvostoliiton kansallisuuksien neuvosto. Venäjän federaatiossa liittokokouksen ylähuonetta vastaa liittoneuvosto.
Neuvoa-antavana elimenä (1810–1906)
Jo ennen valtakunnanneuvostoa Venäjän keisarilla oli ajoittain erilaisia ylimyksistä muodostettuja neuvoa-antavia elimiä. Tunnetuin näistä oli vuosina 1726–1730 toiminut salaneuvosto, jonka valta kasvoi hyvin suureksi, kunnes se lakkautettiin.
Valtakunnanneuvoston perusti keisari Aleksanteri I ja se aloitti toimintansa 13. tammikuuta (J: 1. tammikuuta) 1810. Sitä oli edeltänyt Aleksanterin vuonna 1801 perustama ”erottamaton neuvosto”.[1] Valtakunnanneuvosto oli ainoa toteutunut osa valtiosihteeri Mihail Speranskin suunnittelemasta suuresta Venäjän hallinto- ja lainsäädäntöjärjestelmän uudistuksesta, johon olisi sisältynyt myös vaaleilla valittavia elimiä.[2] Speranski oli ajatellut valtakunnanneuvoston koko valtiokoneiston ylimmäksi portaaksi lainsäädäntö- ja toimeenpanoelinten sekä oikeuslaitoksen yläpuolelle. Valtakunnanneuvoston kaikki jäsenet olivat keisarin nimittämiä, ja heitä oli alkujaan 35. Puheenjohtajana oli teoriassa keisari itse, mutta hän nimitti sijaisekseen toisen puheenjohtajan. Vuosina 1812–1865 valtakunnanneuvoston puheenjohtaja johti samalla myös Venäjän ministerineuvostoa.[1] Neuvoston ensimmäinen puheenjohtaja oli Nikolai Rumjantsev.
Vuoden 1905 vallankumoukseen asti valtakunnanneuvosto oli keisarikunnan ylin neuvoa-antava lainsäädäntöelin. Sen tehtävänä oli tarkastaa kaikki ministerien valmistelemat lakiesitykset ennen kuin ne annettiin keisarin hyväksyttäviksi. Se tarkasti myös valtion laitosten budjetit ja henkilökuntanimitykset sekä tutki senaatin päätöksistä tehdyt valitukset. Neuvoston yhteydessä toimi valtiosihteerin johtama valtakunnanvirasto, joka laati lakiesitysten sanamuodot ja vastasi myös lakien promulgoinnista. Keisari saattoi mielensä mukaan hyväksyä joko valtakunnanneuvoston enemmistön tai vähemmistön kannan tai ei kumpaakaan.[1] Aleksanteri I:n kuoltua vuonna 1825 valtakunnanneuvosto julisti hänen veljensä Konstantin Pavlovitš Romanovin uudeksi hallitsijaksi, mutta tämä kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan.[3]
Venäjän keisarikunnan valtiopäivien ylähuoneena (1906–1917)
Venäjän vuoden 1906 perustuslaki teki valtakunnanneuvostosta parlamentin ylemmän kamarin, kun taas alemmaksi kamariksi perustettiin vaaleilla valittava valtakunnanduuma.[4] Lait piti hyväksyä molemmissa kamareissa ennen niiden esittelyä keisarin vahvistettaviksi.[1]
Perustuslain mukaan keisari nimitti tästä alkaen vain puolet valtakunnanneuvoston jäsenistä yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Toinen puolisko muodostui erilaisia yhteiskuntapiirejä edustaneiden korporaatioiden valitsemista edustajista. Nämä edustajat valittiin yhdeksäksi vuodeksi siten, että kolmasosa vaihtui aina kolmen vuoden välein. Heidän piti olla vähintään 40-vuotiaita. Valittavia edustajia oli yhteensä 98, ja he edustivat seuraavia tahoja:[4]
- 40 zemstvojen edustajaa, yksi jokaisesta kuvernementista
- 16 suurmaanomistajaa niistä kuvernementeista, joihin zemstvo-laitos ei ulottunut (10 muualta Venäjältä ja 6 Puolasta)
- 18 kuvernementtien aateliskokousten edustajaa
- 6 ortodoksisen kirkon edustajaa
- 10 yliopistojen edustajaa
- 6 Venäjän tiedeakatemian edustajaa
- 12 kauppakamarien, pörssikomiteoiden ja kauppiasyhdistysten edustajaa (joista 6 teollisuuden ja 6 kaupan edustajia)
Vuoden 1910 laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä määräsi myös Suomen eduskunnan valitsemaan kaksi edustajaa Venäjän valtakunnanneuvostoon sekä neljä edustajaa duumaan. Eduskunta kieltäytyi valitsemasta Suomen edustajia, sillä kyseistä lakia pidettiin Suomessa laittomana.[5] Valtakunnanneuvostoon kuului kuitenkin joitain suomalaisia keisarin nimittäminä edustajina.
Valtakunnanneuvosto lakkautettiin vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen.[1] Nykyään Venäjän federaation liittokokouksessa ylempi kamari on Venäjän liittoneuvosto.lähde?
Lähteet
- ↑ a b c d e Imperial Russia State Council established (englanniksi) Venäjän presidentin kirjasto. Viitattu 18.5.2014.
- ↑ Jesse Dunsmore Clarkson: Mikhail Mikhaylovich, Count Speransky (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.5.2014.
- ↑ Lyhyt Venäjän historia Matti Vuorikoski. Viitattu 18.5.2014.
- ↑ a b Nordisk familjebok (1904), s. 1420, 1498 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.5.2014.
- ↑ Pieni Tietosanakirja (1925–1928), s. 495 Runeberg.org. Viitattu 18.5.2014.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän valtakunnanneuvosto Wikimedia Commonsissa
- Государственный совет (venäjäksi) Brockhaus-Jefron-tietosanakirja (1890–1907)