Tinadioksidi
| Tinadioksidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | SnO2 |
| Moolimassa | 150,71 |
| Ulkomuoto | Kiteinen valkoinen tai harmahtava aine[1] |
| Sulamispiste | 1 630 °C[2] |
| Kiehumispiste | 1 800–1 900 °C (sublimoituu)[2] |
| Tiheys | 6,95 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene[1] |
Tinadioksidi eli tina(IV)oksidi (SnO2) on epäorgaaninen ioniyhdiste ja yksi tinan oksideista. Yhdistettä käytetään väriaineena, katalyyttinä ja lasin ja keramiikan valmistuksessa. Luonnossa tinadioksidia esiintyy kassiteriittimineraalissa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tinadioksidi on puhtaana huoneenlämpötilassa valkoista kiteistä ainetta. Kiderakenteeltaan pysyvin rakenne on alkeiskopiltaan tetragonaalinen rutiilimineraalin rakennetta muistuttava rakenne, mutta myös rombinen ja heksagonaalinen tinadioksidi tunnetaan. Tinadioksidi ei liukene veteen eikä kovin helposti happoihin, mutta kuuma rikkihappo liuottaa sen. Kuumat emäksiset liuokset liuottavat yhdisteen hitaasti. Kuumennettaessa tinadioksidia sulien alkalimetallioksidien kanssa muodostuu stannaatteja (MSnO3). Kuumennettaessa tinadioksidia se osittain hajoaa tinaoksidiksi ja hapeksi.[1][3][4][5]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnossa kassiteriittina esiintyvä tinadioksidi on tärkein tinan valmistukseen käytetty malmimineraali. Siitä eristetty tina voidaan kuitenkin tarvittaessa muuttaa takaisin tinadioksidiksi polttamalla hienojakoista tinaa, johtamalla sulaan tinaan kuuma ilmavirta tai kuumentamalla tinadioksidin hydraattia:[1][3][4][5]
- Sn + O2 → SnO2.
Paitsi metallisen tinan valmistukseen, käytetään tinadioksidia myös lasin valmistuksessa himmeän opaalilasin aikaansaamiseksi ja emaleissa. Lisäksi tinadioksidista voidaan valmistaa lasin valmistuksessa käytettäviä elektrodeja, koska se kestää hyvin sulaa lasia ja sillä on kuumana hyvä sähkönjohtavuus. Epäpuhdasta tinadioksidia käytetään metallien ja lasien hioma-aineena. Tinadioksidia käytetään yhdessä antimonitrioksidin kanssa katalyyttinä valmistettaessa propeenista akroleiinia, akryylihappoa tai akryyliamidia. Yhä tärkeämpi tinadioksidin käyttökohde on indiumtinaoksidiohutkalvojen valmistus, joita käytetään muun muassa lentokoneiden ikkunoissa ja litteissä tietokoneiden näytöissä.[1][3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 213. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Tinadioksidin kansainvälinen kemikaalikortti. Viitattu 17.11.2013
- ↑ a b c M. N. Gitlitz & M. K. Moran: Tin Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 17.11.2013
- ↑ a b c Günter G. Graf: Tin, Tin Alloys, and Tin Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 17.11.2013
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 909. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.11.2013). (englanniksi)