Tieteiskirjallisuuden uusi aalto

Tieteiskirjallisuuden uusi aalto oli 1960- ja 1970-lukujen kirjallisuusliike, joka hylkäsi tieteiskirjallisuuden kulta-ajan suoraviivaiset toimintaseikkailutarinat ja suosi kokeellisempia science fictionin ja fantasian muotoja, joissa painotettiin enemmän luovaa kirjoittamista ja vähemmän kovaa tiedettä ja juonivetoisuutta. Uusi aalto syntyi siksi, että perinteinen tieteiskirjallisuus oli muuttunut ennalta-arvattavaksi, kaavoihin kangistuneeksi ja konservatiiviseksi. Tieteiskirjallisuuteen alettiin 1960-luvun puolivälin tienoilla omaksua muista aikakauden romaaneista tuttuja kerrontatyylejä, ironiaa ja uutta ilmaisua. Vaikutteita saatiin myös muun muassa surrealismista ja symbolismista. Perinteisen kulta-ajan scifin optimismin tilalle tulivat dystopiat ja ahdistus.

Tieteiskirjallisuuden uusi aalto vaikutti etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Monet kirjailijat halusivat kummassakin maassa päästä 1960-luvun alkupuolella irti pulp-lehdissä julkaistun tieteiskirjallisuuden kahleista. Michael Moorcockin Isossa-Britanniassa päätoimittaman New Worlds -lehden katsotaan yleensä aloittaneen kokeellisten ja kaunokirjallisuuspainotteisten tieteistarinoiden aallon vuonna 1964. Suuntausta vahvistivat kaksi antologiaa – Judith Merrilin toimittama England Swings SF ja Harlan Ellisonin toimittama Dangerous Visions. Varsinkin Dangerous Visions -antologia auttoi tekemään alun perin brittiläisestä ilmiöstä kansainvälisen liikkeen.

Useat uuden aallon tieteiskirjailijat etsivät inspiraatiota kirjallisuuden muista lajityypeistä, ja esimerkiksi beat-kirjailija William S. Burroughs oli monen uuden aallon tieteiskirjailijan esikuva. Uusi aalto kehitti tieteiskirjallisuutta monipuolisempaan suuntaan ja toi paljon uusia ideoita, tyylejä ja vaikutteita. Liikkeenä uusi aalto alkoi kuitenkin vähitellen hiipua, ja se sulautui tieteiskirjallisuuden valtavirtaan. Uuden aallon tilalle tulivat 1980- ja 1990-luvulla uudet suuntaukset, kuten kyberpunk.