This Is It

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Michael Jacksonin kiertueesta. Samannimisiä ovat myös kiertueeseen liittyvät elokuva, albumi ja kappale
This Is It
Michael Jackson
Esitykset 50 Flag of the United Kingdom.svg The O2, Lontoo (kaikki peruutettu)
Muut kiertueet
United We Stand: What More Can I Give
2001
This Is It
2009–2010

This Is It oli suunniteltu konserttisarja, jonka myötä Michael Jacksonin oli tarkoitus tehdä viimeinen paluu esiintymislavoille. Konserttisarja olisi käsittänyt yhteensä 50 esiintymistä Lontoon The O2 -areenalla 13. heinäkuuta 2009 – 6. maaliskuuta 2010. This Is It -konsertit peruttiin Jacksonin kuoleman vuoksi.

This Is It -konserttisarja rikkoi lipunmyynnin ennätyksen. 25. kesäkuuta 2009 Jackson kuoli sydänkohtaukseen, ja koko kiertue jouduttiin peruuttamaan. Jacksonin comebackin uutisoitiin jo aiemmin olevan vaarassa, sillä yhdysvaltalaisen tuotantoyhtiön All Good Entertainmentin kanssa tehty sopimus kielsi Jacksonia esiintymästä ilman siskonsa Janet Jacksonin luotsaamaa The Jackson 5 -yhtyettä kesäkuuhun 2010 asti.

Sony Pictures ja Sony Music toi This Is It -materiaalin elokuvateattereihin maailmanlaajuisesti 28. lokakuuta 2009. Elokuva Michael Jackson’s This Is It sisältää harjoitusvideoita, lavasuunnittelua ja kaikkea kiertueeseen liittyvää taustatoimintaa. Elokuvan soundtrack-albumi This Is It julkaistiin ensi-illan aikoihin.

Suunniteltu kappalelista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.