Theodore Lidz
Theodore Lidz (1910 New York, New York – 16. helmikuuta 2001 Hamden, Connecticut) oli yhdysvaltalainen psykiatri.[1][2][3] Hän tutki skitsofrenian syitä ja erikoistui sen hoitoon.[1]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lidz varttui Long Islandilla.[3] Hän valmistui Columbia Collegesta vuonna 1931 ja sai Columbian yliopiston College of Physicians and Surgeonsista lääketieteellisen oppiarvonsa vuonna 1936.[1] Lidz suoritti kaksi vuotta lääketieteellistä harjoittelua Yale New Haven Hospitalissa ja pääsi sitten neurologian avustajaksi Lontoon National Hospital for Neurology and Neurosurgeryyn. Hän sai psykiatrian residenssin Johns Hopkinsin yliopistossa. Opiskellessaan siellä Adolf Meyerin johdolla hän sai varhaista kokemusta henkilöhistorian ja elämänkokemuksen tarkastelusta psykoottisten ja neuroottisten häiriöiden taustalla. Lidz tutustui tänä aikana saksalaissyntyiseen psykiatri Ruth Maria Wilmannsiin (k. 1995), jonka kanssa meni naimisiin vuonna 1939. Tammikuussa 1942 Lidz värväytyi Yhdysvaltain maavoimien palvelukseen. Hän palveli Uudessa-Seelannissa, Fidžillä ja Burmassa. Fidžillä ollessaan hän hoiti satoja Guadalcanalin taistelusta traumatisoituneita henkilöitä.[3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lidz palasi Johns Hopkinsin yliopistoon vuonna 1946, pääsi sen lääketieteen laitoksen psykiatrisen jaoksen johtoon ja aloitti tutkimuksen psykosomaattisista tiloista. Vaimonsa kanssa hän sai koulutusta myös psykoanalyysissä Harry Stack Sullivanilta ja Frieda Fromm-Reichmannilta. Pariskunta aloitti yhteistyössä tutkimuksen skitsofreenikoiden ongelmista.[3]
Vuonna 1951 Lidz siirtyi professoriksi Yalen yliopistoon. Hän käynnisti Stephen Fleckin ja muiden kanssa pitkäaikaistutkimuksen, jossa verrattiin 17 skitsofreenikkoa ja näiden perheitä 17 ei-skitsofreeniseen sairaalapotilaaseen ja näiden perheisiin. 1950-luvulla tutkimusryhmä julkaisi ensimmäisen monista artikkeleista perhesuhteiden vaikutuksesta skitsofrenian ilmenemiseen nuorilla aikuisilla. Vuonna 1965 löydökset koottiin kirjaan Schizophrenia and the Family. Vuonna 1970 Lidz matkusti vaimonsa kanssa Fidžille, Uuteen-Guineaan ja entisille Guadalcanalin taistelukentille. Tässä yhteydessä hän pääsi tapaamaan potilaita hyvin erilaisista kulttuuritaustoista. Samalla pariskunta keräsi veistotaidetta; arvokas Uudelta-Guinealta kerätty kokoelma lahjoitettiin Peabody Museum of Natural Historylle.[3] Yhdessä pariskunta laati teoksen Oedipus in the Stone Age: A Psychiatric Study of Masculinization in Papua New Guinea.[1] Lidz jäi muodollisesti eläkkeelle vuonna 1978, mutta jatkoi potilaiden hoitamista, luennoimista ja julkaisutyötä 1990-luvun puoleenväliin.[3]
Lidz korosti psykoterapian merkitystä skitsofreenikoiden hoidossa ja suhtautui kriittisesti biologiaa painottaneisiin tutkimuslinjoihin.[3] Hänen pääteoksenaan on pidetty kirjaa The Person: His and Her Development Throughout the Life Cycle (1968). Hänen muihin kirjoihinsa kuuluvat The Family and Human Adaptation, Hamlet's Enemy: Madness and Myth in Hamlet, Origin and Treatment of Schizophrenic Disorders ja The Relevance of the Family to Psychoanalytic Theory.[1] Lidz kuoli lyhyesti sairastettuaan[3] kotonaan Connecticutin Hamdenissa 90-vuotiaana.[1] Hänellä oli kolme poikaa.[3][1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Wolfgang Saxon, Theodore Lidz, Professor, 90; Studied Causes of Schizophrenia The New York Times 28.2.2001, viitattu 10.6.2023
- ↑ Theodore Lidz Yale University Library, viitattu 10.6.2023
- ↑ a b c d e f g h i Dr. Theodore Lidz, a noted specialist on schizophrenia, dies Yale Bulletin and Calendar 2.3.2001, viitattu 10.6.2023
| ||||||||||||||||||
