The Ronski Gang
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ronski & Exotic oli vuonna 1968 Åminneforsissa perustettu suomalainen rockyhtye. Vuonna 1978 se muutti nimensä The Ronski Gangiksi. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat "Shake" (LP:ltä Ronski & Exotic), "Oh My Boogie" (LP:ltä Here We Come), "Larry and Johnny" (LP:ltä Sold Out) ja "Hippy Hippy Shake" (LP:ltä Run Don’t Walk).
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtye perustettiin vuonna 1968 nimellä The Exotic, jolloin kokoonpano oli laulaja Harry "Ronski" Sjöblom, rumpali Hans "Hate" Sjöblom, basisti Kaj "Misteri" Eklund, soolokitaristi Kaj "Kajje" Lindström, komppikitaristi Kari "Pärkkä" Pärnänen ja saksofonisti Lauri "Lapa" Männikkö. Yhtye voitti Lahdessa pidetun pop-yhtyeiden SM-kisan vuonna 1970 (yhtyeessä mukana Ronski, Misteri, Hate, Kajje ja Lapa). 1970-luvun alussa yhtye alkoi esiintyä nimellä Ronski & Exotic (Ronski laulu, Misteri basso, Hate rummut ja Kajje kitara). Tällä nimellä ja kokoonpanolla yhtye levytti kolme albumia EMIlle (Ronski & Exotic 1975, Here We Come 1976 ja The Rollicking Good Times 1977).
Vuonna 1978 kitaristin vaihtumisen myötä (kitaraan Olli Pekkola Sleepy Sleepersistä) yhtyeen nimeksi tuli The Ronski Gang. Tällä kokoonpanolla yhtye teki kolme albumia, joista yhden EMIlle (Sold Out 1978) ja kaksi RCA:lle (Run Don’t Walk 1979 ja Night Attack 1980). Yhtye oli uransa huipulla 1970-luvun lopulla ja oli esimerkiksi vuonna 1978 Suomen suosituin keikkayhtye. Vuonna 1981 yhtye esiintyi elokuvassa Rokkidiggari, jossa oli mukana myös muita sen ajan huippunimiä, kuten Hurriganes, Pave’s Mistakes, Kojo ja Sleepy Sleepers. Tässä vaiheessa Pekkolan rinnalle kitaristiksi oli tullut Kimi Engström. Elokuvasta julkaistiin myös soundtrack-levy, jossa The Ronski Gangilta oli mukana kaksi kappaletta.
Yhtye lopetti toimintansa 1980-luvulla. Vuonna 1983 ilmestyi toistaiseksi viimeinen uusi albumi Rock’n Roll Le Baron/Bluebird-levymerkille. Levyllä kitaristeina olivat Kimi Engström ja Jakke Pätäri Olli Pekkolan siirryttyä Bad Signiin.
1990-luvun alkupuolella yhtye teki 25-vuotisjuhlakiertueen kokoonpanolla Ronski, Misteri, Hate ja Kimi. Keikoilla lisävahvistuksena oli Mikko Rintanen koskettimissa. Vuonna 2001 Warner julkaisi remasteroidun CD:n albumista Night Attack ja vuonna 2002 albumista Run Don’t Walk. 2000-luvun alkupuoliskolla yhtye teki muutaman keikan vuodessa esiintyen muun muassa kolmena kesänä Rönnin lavalla Eräjärvellä yhdessä muiden 1970-luvun yhtyeiden kanssa.
2005 EMI Finland julkaisi yhtyeen koko tuotannon kattavan tupla-CD:n Still Shakin' - The Ronski Gang Anthology, jolle on koottu parhaat kappaleet yhtyeen kaikilta seitsemältä albumilta. Lisäksi mukana on Rokkidiggari-elokuvan kaksi livekappaletta ja harvinaisia singleraitoja. Mukana on myös yksi uusi studiokappale ja viisi ennen julkaisematonta live-esitystä, jotka on äänitetty 2004 heinäkuussa Lohjan Rantajameissa lähes kolmen tuhannen hengen yleisön edessä. Uusina kitaristeina livebiiseissä soittavat Carl "Kiffe" Sjöblom ja Vesa Kääpä. Lisäksi yhtyeeltä julkaistiin uusi single "Someone to Call My Own".
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ronski & Exotic (nimellä Ronski & Exotic) (1975, EMI)
- Here We Come (nimellä Ronski & Exotic) (1976, EMI)
- The Rollicking Good Times (nimellä Ronski & Exotic) (1977, EMI)
- Sold Out (1978, EMI)
- Run Don't Walk (1979, Discophon)
- Night Attack (1980, Discophon)
- Rock'n Roll (1983, Le Baron/Bluebird)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Ronski Gangin kotisivut
- The Ronskin Gangin tuotanto Suomen äänitearkistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ronski & Exoticin tuotanto Suomen äänitearkistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ylen Elävä arkisto: Ronski Gang