Texasin vallankumous

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Texasin vallankumous
Maalaus San Jacinton taistelusta
Maalaus San Jacinton taistelusta
Päivämäärä:

2. lokakuuta 1835 – 21. huhtikuuta 1836
(6 kuukautta, 2 viikkoa, 4 päivää)

Paikka:

Texas

Lopputulos:

Texas itsenäistyi Meksikosta

Osapuolet

Flag of Texas.svg Texasin tasavalta

Flag of Mexico (1823-1864, 1867-1893).svg Meksikon tasavalta

Komentajat

Sam Houston
James Fannin
William B. Travis
Jim Bowie
Davy Crockett
Frank W. Johnson
Edward Burleson
Stephen F. Austin
George Fisher

Antonio López de Santa Anna
Vicente Filisola
Martín Perfecto de Cos

Vahvuudet

n. 2 000

n. 6 500

Tappiot

700 kuollutta, 100 loukkaantunutta

1 000 kuollutta, 500 loukkaantunutta

Texasin vallankumous oli Meksikon hallinnoimassa Texasissa lokakuussa 1835 käynnistynyt vallankumous. Vallankumouksen aloittivat Yhdysvalloista muuttaaneet siirtolaiset sekä Texasin meksikolaiset (tejanot), jotka halusivat itsenäistyä Meksikosta. Yhdysvallat tuki vallankumousta presidentti Andrew Jacksonin suostumuksella ja huolehti kapinallisten aseistuksesta. Vallankumouksen tunnetuin taistelu käytiin Alamossa maaliskuussa 1836. Saman kevään aikana Texasin vallankumous päättyi kapinallisten voittoon ja Texasin tasavallan perustamiseen. Tasavalta liittyi Yhdysvaltoihin 1845.

Vallankumouksen taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Texasin vallankumouksen juuret johtavat 1820-luvun alkuun, jolloin Meksiko itsenäistyi. Saadakseen maansa pohjoisimmat alueet asutetuiksi Meksikon hallitus loi empresario-järjestelmän, jonka avulla yhdysvaltalaisia siirtolaisia houkuteltiin muuttamaan Texasiin. Edellytyksenä muutolle oli, että siirtolaiset kääntyisivät katolisiksi ja heistä tulisi Meksikon kansalaisia. Ennalta valitut empresariot saivat kukin tuoda oman siirtolaisryhmänsä Texasiin ja asettua eri alueelle kuin Texasissa jo ennestään asuvat tejanot. Eräänlaisena vastapalveluksena Texasiin asettuneet siirtokunnat lupautuivat toimimaan puskurina vihamielisten comanchien hyökkäyksiä vastaan.[1]

Siirtolaisten tulva kasvoi nopeasti ja väen lisääntyminen johti kasvaviin näkemyseroihin Meksikon viranomaisten kanssa. Siirtolaisten ensimmäinen vallankumousyritys tapahtui ja loppuvuodesta 1826, jolloin empresario Haden Edwardsin johtama siirtolaisryhmä ja heidän tukijoikseen ryhtyneet cherokeet kävivät lyhytkestoisen Fredonian kapinan Meksikon hallitusta vastaan. Vaikka Fredonian tasavalta jäi perustamatta, kapina jätti käytäntömallin myöhemmälle Texasin vallankumoukselle.[2]

Seuraavan vuosikymmenen alkaessa siirtolaiset ja tejanot halusivat suuremman päätösvallan maihinsa liittyvissä asioissa. Meksikon senaatin asettamat lait ja rajoitukset kuitenkin kahlitsivat siirtolaisten pyrkimyksiä. Suurimmaksi kiistanaiheeksi nousivat Texasin taloudelliseen kehitykseen tähtäävät keinot. Lähinnä Etelävaltioista muuttaneet siirtolaiset suosivat maillaan orjatyövoimaa, jonka käyttö oli ainoa keino talouden nostamiseksi. Meksikon hallitus puolestaan kielsi jyrkästi orjuuden. [3]

Kun "Texasin isänä" tunnettu empresario Stephen F. Austin matkusti vuonna 1833 Meksiko Cityyn neuvotellakseen siirtolaisten ja tejanojen ajatuksesta erottaa Texas omaksi osavaltiokseen, hallitus ei suostunut ehdotukseen. Vuotta myöhemmin generalissimus Antonio López de Santa Anna määräsi Austinin vangittavaksi epäiltynä kapinan valmisteluista.[4] Jo aiemmin Hallitus oli kieltänyt uusien siirtolaisten tulon Texasiin, mutta kiellot osoittautuivat hyödyttömäksi. Tuhannet laittomat siirtolaiset tulivat Red Riverin ja Sabinejoen yli ja huhut amerikkalaisten invaasiosta lisääntyivät.[5]

Vankeudesta vapauduttuaan Austin huomasi, että angloamerikkalaiset siirtolaiset olivat kapinan partaalla. He vaativat Texasia irtautumaan kokonaan Meksikosta ja julistautumaan Texasin tasavallaksi. Austin luopui diplomaattisesta lähestymistavastaan Meksikon hallitukseen ja piti 8. päivänä syyskuuta 1835 kuuluisan puheensa, jonka aloitti sanoilla "Sota on meidän ainoa voimavaramme!"[4]

Vallankumouksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Béxarin piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksen alkaessa Austin toimi Texasin väliaikaisarmeijan komentajana. Aseelliset yhteenotot alkoivat lokakuussa 1835 ja marraskuussa Austinin armeija piiritti San Antonio de Béxarin, joka tuolloin oli Texasin suurin kaupunki.[6] Kaupunkiin kerääntyneet kenraali Martín Perfecto de Cosin johtamat meksikolaiset joukot rakensivat barrikaadeja eri puolille kaupunkia ja pyrkivät vahvistamaan Alamon linnoitusta rakentamalla paaluvarustuksia kappelin ja parakkirakennusten välille.[6] Joulukuussa käydyssä taistelussa sai surmansa tai haavoittui vähintään 150 meksikolaista sotilasta texasilaisten menettäessä vain kaksi miestä.[7]

Tukea Yhdysvalloista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirityksen aikana vangitut meksikolaiset vapautettiin ja osa texasilaisista uskoi vallankumouksen päättyvän siihen. Vallankumouksen johtajat sen sijaan varustautuivat kapinan jatkumiseen ja pyysivät Yhdysvalloilta rahallista tukea. Vallankumouksen rahoittajille ja siihen osallistuville luvattiin palkkioksi hyvää maata Texasista. Monet yksityiset eri puolilla Yhdysvaltoja antoivat lahjoituksia ja sanomalehdet julkaisivat suuria mainoksia tilaisuuksista, joissa käsiteltiin Texasin vallankumousta. Värväysasemia perustettiin New Orleansiin, Louisvilleen ja Cincinnatiin. Valtaosa kapinallisten aseista ja muista sotatarvikkeista kuljetettiin kuunareilla New Orleansista Texasiin.[8]

Vaikka Yhdysvaltain puolueettomuuslaki kielsi Meksikon sisäisiin asioihin sekaantumisen, presidentti Andrew Jackson ummisti silmänsä koko asialta. Kysyjille hän vastasi, että amerikkalaisilla oli laillinen oikeus muuttaa maasta ja kantaa asetta. Taustalta löytyi Jacksonin salainen haave liittää Texas tulevaisuudessa Yhdysvaltoihin.[9]

Santa Annan armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santa Anna meksikolaisen upseerin asepuvussa

San Antonio de Béxarin piirityksen lopputulos sai Generalissimus Santa Annan värväämään vahvaa sotaretkikuntaa texasilaisia vastaan ja joulukuun loppuun mennessä oli värvättyjä yli 6 000. Tästä määrästä noin 4 000 aloitti tammikuussa 1836 marssin kohti San Antoniota. Armeija koostui kymmenestä jalkaväkipataljoonasta, joista kukin sisälsi 8 komppaniaa. Komppaniat muodostuivat pääosin Brown-Bess-musketeilla varustetuista sotilaista ja erillisistä eliittijoukoista, joilla oli uudenaikaisemmat .62 kaliiberin Baker-kiväärit. Tarkka-ampujilla oli erillinen komppaniansa ja karbiineilla ja sapeleilla aseistettu ratsuväki muodosti oman rykmenttinsä.[10] Tykistö käsitti 17 kanuunaa ja 4 kpl 7 tuuman haupitsia.[11] Armeijan mukana oli myös sotilaiden vaimoja ja lapsia, vaikka Santa Anna oli yrittänyt kieltää tämän käytännön.[12]

Armeijan marssia varjostivat monet koettelemukset. Sotilaskarkuruus, kulkutaudit ja äkillisen lumimyrskyn aiheuttamat ja kuolemaan johtaneet sairastumiset vähensivät marssijoiden määriä. Myös useita hevosia ja muuleja kuoli matkan rasitukseen ja ravinnonpuutteeseen. Santa Annan raportin mukaan marssin aikana menehtyi 400 soteretkikunnan jäsentä. Monet heistä olivat Jukatanin niemimaan maya-intiaaneja, joiden kevyt vaatetus oli lumimyrskyyn soveltumaton.[13]

Alamon piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meksikon armeijan tiedustelupalvelu välitti tietoa texasilaisten päivittäisistä liikkeista, mutta San Antonion asukkaille armeijan saapuminen kaupunkiin oli yllätys. Osa kaupunkilaisista vetäytyi Alamon linnoitukseen 23. helmikuuta meksikolaisten joukkojen ilmestyessä Béxarin vanhalle sotilaskentälle. Santa Annan määräyksestä Alamo piiritettiin ja piiritys jatkui 13 päivän ajan. Tuona aikana vallankumouksellisten johto kokoontui Washington-on-the-Brazosiin, jossa he allekirjoittivat Texasin itsenäisyysjulistuksen 2. maaliskuuta 1836.[14]

Tieto julistuksesta ei kuitenkaan kantautunut Alamoon, josta varuskunnan komentajana toimiva William B. Travis oli piirityksen aikana lähettänyt turhaan useita avunpyyntöjä viestinviejien mukana. Kun Santa Annan joukot hyökkäsivät varhain aamulla 6. maaliskuuta usealta eri suunnalta samanaikaisesti, puolustajat eivät pystyneet pitkäaikaiseen vastarintaan. Alamon taistelu kesti puolitoista tuntia ja se päättyi linnoituksen pihalla ja kappelissa mies-miestä-vastaan käytyihin tappeluihin. Taistelu vaati 189 - 259 puolustajan hengen, heidän joukossaan muun muassa Davy Crockett ja Jim Bowie.[15]

Goliadin verilöyly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alamon taistelun jälkeen Texasissa levisi huhu, että vallankumoukselliset olivat uljaasti puolustaneet Alamoa ja ajaneet meksikolaiset pakoon. Varhain 11. maaliskuuta Béxarista kiiri Gonzalesin kylään tieto, että Crockett ja Bowie sekä useita muita Alamon puolustajia olivat surmanneet itsensä mieluummin kuin antautuneet.[16] Houston lähetti joukon tiedustelijoita selvittämään asiaa ja meksikolaisten vapauttama Susanna Dickinson kertoi silminnäkijänä mitä Alamossa oli tapahtunut. Uutinen otettiin vastaan järkyttyneenä, ja Houston organisoi Gonzalesin kylään kerääntyneet erilliset joukot nopeaan vastaiskuun.[17]

James Fannin

Samaan aikaan Santa Anna järjesteli joukkojaan seuraavia iskuja varten, sillä hän halusi tukahduttaa vallankumouksen lopullisesti. Houston puolestaan evakuoi Gonzalesin ja vetäytyi joukkoineen kohti itää. Vain muutama päivä myöhemmin eversti James Fanninin johtamat vallankumouksellisten joukot joutuivat kenraali José de Urrean meksikolaisarmeijan hyökkäyksen kohteeksi. Texasilaiset taistelivat urheasti, mutta joutuivat antautumaan selvän ylivoiman alla [18] Viikon sotavankeuden jälkeen Fanninin miehet marssitettiin suurelle torille, jossa heidät teloitettiin, Fannin muiden joukossa. Teloitettujen määräksi on arveltu 350 kapinallista. Tapahtuma tunnetaan historiassa Goliadin verilöylynä.[19]

Viimeinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alamon taistelusta ja Goliadin verilöylystä kuultuaan Texasin anglo-amerikkalaiset uudisasukkaat aloittivat vetäytymisensä Meksikon armeijan alta. Myös Houstonin armeija peräytyi Santa Annan joukkojen takaa-ajamina. Samalla sadat texasilaiset jättivät Houstonin joukot ja kiirehtivät turvaamaan perheidensä pakomatkaa Yhdysvaltain rajan yli. Pakoa siivitti huhu, jonka mukaan cherokeet olivat valmistelemassa sotaa texasilaisia vastaan.[20] Houston järjesteli armeijaansa tulevaan kostoiskuun ja pyysi paikallisten intiaanien apua turvatakseen siirtolaisten paon. Meksikonlahden rannikon metsäalueella asuvat couchattat lupautuivat antamaan tukea texasilaisille. Ennen kuin Santa Annan armeija saavutti pakolaiset, coushattat kuljetttivat nämä rakentamillaan lautoilla yli Sabinejoen. Intiaanit myös majoittivat ja ruokkivat nälkiintyneet pakolaiset.[21]

Sam Houston San Jacinton taistelussa.

Texasin vallankumoukselliset eivät kuitenkaan lopettaneet taisteluaan maansa puolesta. Viimeiseksi jääneeksi yhteenotoksi muodostui San Jacinton taistelu. Se käytiin 21. huhtikuuta 1836 lähellä nykyistä Harrisin piirikuntaa Texasissa. Tuolloin Houstonin joukot tekivät yllätyshyökkäyksen siestaa vittävän meksikolaisarmeijan leiriin. Vain 18 minuuttia kestäneessä taistelussa meksikolaiset lyötiin täysin. Heidän miestappionsa olivat yli 600 kun vallankumoukselliset sen sijaan selvisivät vähin menetyksin. Satoja meksikolaisia sotilaita jäi Houstonin armeijan vangeiksi. Santa anna pääsi pakoon, mutta texasilaisten partio jäljitti hänet. Pidätettäessä generalissimus oli pukeutunut meksikolaisen sotilaan uniformuun ja hänet tunnistettiin vasta muiden vankien kutsuessa häntä El Presidenceksi.[22]

Monet teksasilaiset vaativat Santa Annan teloitusta, mutta Houston katsoi generalissimuksen olevan hyödyllisempi elävänä ja säästi tämän hengen. Meksikon armeija suostui vetäytymään Texasista ja valtiot tekivät keskinäisen rauhansopimuksen, jonka yhteydessä Meksiko lupasi tunnustaa Texasin itsenäisyyden.[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Abernethy, Francis Edward: Tales from the Big Thicket. University of North Texas Press, 2006. ISBN 978-1574411423. (englanniksi)
  • Crutchfield, James A.: The Settlement of America: An Encyclopedia of Westward Expansion from Jamestown to the Closing of the Frontier. Routledge, 2011. ISBN 978-0765619846. (englanniksi)
  • Davis, William C.: Three Roads to the Alamo. Harper Perennial, 1999. ISBN 978-0060930943. (englanniksi)
  • Donovan, James: The Blood of Heroes. Back Bay Book, 2013. ISBN 978-0316053730. (englanniksi)
  • Edmondson J.R: Alamo Story: From Early History to Current Conflicts. Campbell, Ballard C. (toim.): Disasters, Accidents, and Crises in American History. New York: Facts On File, 2000. ISBN 978-1556226786. (englanniksi)
  • Hatch, Thom: Encyclopedia of the Alamo and the Texas Revolution. McFarland, 2007. ISBN 978-0786430956. (englanniksi)
  • Smith, F. Todd.: From Dominance to Disappearance: The Indians of Texas and the Near Southwest, 1786-185. Univ of Nebraska, 2008. ISBN 978-0803220775. (englanniksi)
  • Todish, Tim J. & Terry S.: Alamo Sourcebook 1836. Eakin Press, 1998. ISBN 978-1571681522. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ,Crutchfield s. 136.
  2. Smith 2008, s. 136.
  3. Donovan, 2013, s. 34.
  4. a b Todish, s. 102.
  5. Donovan, 2013, s. 36.
  6. a b Todish, s. 10.
  7. Edmondson, 2000, s. 244.
  8. Hatch, 2009, s. 204.
  9. Hatch, 2009, s. 203.
  10. Todish 1998, s. 19.
  11. Todish 1998, s. 178.
  12. Todish 1998, s. 35.
  13. Todish 1998, s. 22.
  14. Todish 1998, s. 143.
  15. Battle of The Alamo /tshaonline.org. Viitattu 11.02. 2018. (englanniksi)
  16. Davis 1999, s. 567.
  17. Todish 1998, s. 129.
  18. Todish, s. 104.
  19. The Goliad Massacre—The Other Alamo www.history.com. Viitattu 12.02. 2018. (englanniksi)
  20. Smith 2008, s. 158.
  21. Abernethy 2006, s. 56.
  22. Todish 1998, s. 131.
  23. Texas revolution tsaonline.org. Viitattu 12.02. 2018. (englanniksi)