Tervolan varikko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tervolan varikko (lyhenne TERV), oli Tervolassa Lapin maakunnassa sijainnut Puolustusvoimien erikoisvarikko. Varikon päätehtävänä oli mm. ajoneuvo- ja asealan materiaalin kuten telakuorma-autojen huolto- ja korjaamotoiminta sekä varastointi ja logistiikkatoiminnot. Varikko on ollut vuoden 2009 alusta puolustusvoimien strategisen kumppaniyhtiön Millog Oy:n Tervolan toimipiste.[1] Yksikön päällikkönä on Raimo Tumelius.

Tervolan varikko perustettiin Puolustusvoimien varikoista viimeisenä vuonna 1988. Varikko toimi kokonsa vuoksi aluksi Pohjois-Suomen sotilasläänin alaisuudessa keskittyen Suomen pohjoisen joukko-osastojen huoltoon ja materiaalin logistiikkaan.

Varikko siirrettiin Puolustusvoimien materiaalilaitoksen alaisuuteen vuoden 1993 alussa laitosta perustettaessa. Yksikössä työskentelee muutamia kymmeniä henkilöitä. Varikon alueella sijaitsee myös nykyisen Logistiikkalaitoksen logistiikkarykmenttisektorin alainen Tervolan varasto.

Päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikon viimeisenä päällikkönä toimi everstiluutnantti Mikko Taussi.

Päällikkönä ovat toimineet seuraavat upseerit:

  • Majuri Jari Piira 2006
  • Everstiluutnantti Raimo Petäsnoro 2002–2006
  • Everstiluutnantti Esko Tavia 1999–2001
  • Everstiluutnantti/komentaja Jouko Ovaska 1997–1999
  • Everstiluutnantti Matti Käpylä 1991–1997
  • Everstiluutnantti Kai Tynkkynen 1988–1990
  • Majuri Seppo Nieminen 1988

Huutokaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien käytöstä poistetun materiaalin huutokauppoja järjestetään varikon alueella lähes vuosittain.[2]

Perinteet ja heraldiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikon vuosipäivään vietetään sen perustamisen vuosipäivän muistoksi 1. huhtikuuta. Sen entisessä joukko-osastotunnuksessa on kaksi ristikkäin olevaa tykinputkea, joiden päällä tykkilaverin pyörä sekä niiden alla varikoille yhtenäinen V-kirjain.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]