Millog

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Millogin LISA maalinosoitin

Millog Oy on vuoden 2009 alussa perustettu yritys, jolta Suomen maavoimat hankkii vaativat kunnossapito- ja elinkaaren tukipalvelut. Lisäksi Millog tuottaa kunnossapitopalveluja merivoimille, ilmavoimille ja puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskukselle. [1] Yhtiö on puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen strateginen kumppani.

Millogin pääomistajat ovat Patria Oyj, ja Insta Group. Senop Oy on Millogin tytäryhtiö, jonka toimipaikat ovat Oulussa, Lievestuoreella, Orivedellä ja Kangasalla. Vuonna 2020 Millog osti tytäryhtiönään jatkavan Western Shipyard Oy:n.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiöllä on tuotantotoimintaa 22 eri paikkakunnalla ja sen pääkonttori on Tampereella. Yhtiön palveluksessa on yli 1 000 työntekijää ja liikevaihto on noin 150 M€.lähde?

Tytäryhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Senop Oy (Kangasala)
  • Western Shipyard Oy (Perniö)

Johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Millogin toimitusjohtaja on Sami Pitkänen.[2] Senopin toimitusjohtaja on Aki Korhonen.

SA-kaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Millogille kuuluvat myös Hämeenlinnan Hätilän, Jyväskylän Seppälänkankaan ja Oulun Limingantullin SA-kaupat, joissa myydään Puolustusvoimien hylkäämää ja käytöstä poistettua materiaalia.

Kuopion Neulaniemen SA-kauppa lakkautettiin ja sen materiaali siirrettiin Ouluun loppuvuodesta 2009. Tikkakoskella aikaisemmin sijainnut Kasinhäntä-niminen ilmavoimiin erikoistunut myymälä on siirretty vuonna 2010 Jyväskylään avattuun uuteen kauppapaikkaan. Lylyn SA-kauppa LyVi yhdistettiin loppuvuodesta 2010 myös Jyväskylän SA-kauppaan.

Huutokaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiö organisoi Puolustusvoimien ylijäämämateriaalin huutokauppoja, joita on järjestetty vuodesta 1944 lähtien.

Museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Viestivarikon museo Lylyssä on osa yhtiötä. Museo ei ole enää yleisölle avoinna.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]