Terveyskäyttäytyminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Terveyskäyttäytymisellä tarkoitetaan terveyden kannalta merkittävien elintapatekijöiden kokonaisuutta. Terveyskäyttäytymisen lisäksi joskus puhutaan elintavoista, ja nämä termit ovatkin likimain synonyymejä toisilleen. Terveyskäyttäytyminen jaetaan terveyttä edistävään (esimerkiksi terveelliset ruokatottumukset, riittävä uni ja liikunta) ja terveyttä kuluttaviin elintapoihin (esimerkiksi tupakointi, päihteiden väärinkäyttö, fyysinen passiivisuus)[1]. Perinteisesti terveyskäyttäytymisen tärkeimpinä muotoina on pidetty tupakoimista, juomistapoja, ruokavaliota ja liikuntatottumuksia. Näitä on kutsuttu pyhäksi neliköksi (”the holy four”). Näitä terveyskäyttäytymisen osa-alueita onkin tutkittu eniten. Nykyään nelikköön voitaisiin liittää riittävä laadukas uni, sillä unen terveysvaikutuksista alkaa olla yhä enemmän tutkittua tietoa[2].

Terveyskäyttäytymisen muotoja on tutkittu niin lääke- kuin sosiaalitieteissä. Siinä missä lääketieteilijöitä on kiinnostanut eniten elintapojen vaikutukset terveydentilan eri indikaattoreihin, ovat sosiaalitieteilijät keskittyneet tutkimaan esimerkiksi terveyskäyttäytymismuotojen jakautumista eri väestöryhmien välillä tai ihmisten omia kokemuksia. Esimerkiksi ruokatottumukset vaikuttavat sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, osteoporoosin ja monien syöpien riskiin[3]. Toisaalta tiedämme, että yksilön sosioekonominen asema on yhteydessä ruokatottumusten terveellisyyteen ja esimerkiksi naiset syövät miehiä terveellisemmin[4][5][6][7]. Näin ollen poikkitieteellisyys on kansanterveyden edistämisen näkökulmasta tarpeellista.

Elintapojen merkitys kansanterveydelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanterveys tarkoittaa väestön yleistä terveyttä. Kansanterveydessä on tapahtunut kehittyneissä länsimaissa niin kutsuttu epidemiologinen siirtymä. Ilmiöllä tarkoitetaan sitä, että maan vaurastuessa ensin ylemmät luokat alkavat kärsiä enemmän esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeista, mutta vaurastumisen jatkuessa näistä vaivoista tulee tavallisten työmiesten tauteja. Nykyään kehittyneitä yhteiskuntia piinaavat tarttuvien tautien sijaan krooniset sairaudet[8]. Toisin kuin tarttuvat taudit, nämä krooniset sairaudet ovat vahvasti sidoksissa elämätapatekijöihin. Kroonisia tauteja ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit, diabetes sekä jotkin tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Kansantaudeilla tarkoitetaan sellaisia tauteja, joilla on suuri vaikutus kansanterveyteen ja usein myös kuolleisuuteen. Usein kansantaudit aiheuttavat myös merkittäviä työvoimatappioita työkyvyn heikkenemisen johdosta.[9] Suomessa suurin kuolinsyyryhmä on sydän- ja verisuonitaudit[8].

Yhteistä monille Suomessa yleisille kansansairauksille ovat yhteiset riskitekijät, joista monet liittyvät elintapoihin. Esimerkiksi epäterveellinen ruokavalio lisää sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiä, kun liikunta taas vähentää riskejä[10]. Esimerkkinä voidaan käyttää tyypin 2 diabetesta. Tyypin 2 diabetes on maailmanlaajuisesti lisääntynyt liikalihavuuden lisääntymisen ja väestön ikääntymisen ohella. Tyypin 2 diabetes aiheuttaa merkittäviä elämänlaatua heikentäviä komplikaatioita ja ennenaikaista kuolleisuutta. On arvioitu, että monissa Euroopan maissa diabeteksen aiheuttamat kustannukset kattavat 5−11 prosenttia terveydenhoitomenoista.[11] Elintavoista riskitekijöiksi tyypin 2 diabetekseen sairastumiseen on tunnistettu tupakointi, vähäinen liikunta, univaje ja epäterveellinen ruokavalio[12]. Näin ollen tyypin 2 diabetesta voitaisiin ennaltaehkäistä elämäntapamuutoksilla, ja tämä voisi potentiaalisesti sekä kohentaa kansanterveyttä, että säästää valtion varoja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen entinen pitkäaikainen pääjohtaja Pekka Puska on todennut, että kansanterveyden kannalta keskiöön on nousemassa fyysinen kokonaisaktiivisuus. Elintapojen kehitys on ollut Suomessa positiivista ruokatottumusten ja vähenevän tupakoinnin suhteen, mutta fyysisen aktiivisuus ei ole kehittynyt yhtä suotuisasti. Tämä näkyy liikkumattomuuteen liittyvien terveysvaivojen, kuten lihavuuden, tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja diabeteksen lisääntymisenä. Puskan huomauttaa, että fyysinen aktiivisuus sisältää enemmän kuin vain urheilun ja terveysliikunnan. Fyysinen kokonaisaktiivisuuteen liittyy kaikki päivän aikana tapahtuva liikkuminen.[13]

Kehitys ja väestöryhmien väliset erot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten elintavat ovat monen tekijän osalta kehittyneet suotuisaan suuntaan. Positiivinen kehitys kätkee kuitenkin allensa väestöryhmien välisen kehityskulun (katso terveyserot). Elintapojen sosioekonomiset erot ovat osasyy sosioekonomisten terveyserojen taustalla. On esitetty, että alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin kasautuvat haitalliset tupakointi- ja alkoholitavat selittäisivät yli puolet havaituista sosioekonomisista kuolleisuuseroista[14][15].

Tupakointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikavälillä 1978–2013 miehet ovat tupakoineet naisia enemmän. Kuitenkin sukupuolet ovat ajan myötä lähentyneet toisiaan. Tämä johtuu päivittäin tupakoivien miesten osuuden merkittävästä laskusta. Naisilla tupakointi ei ole vähentynyt samalla tavalla mutta se on silti pysynyt miehiä matalammalla tasolla. Vaikka miesten päivittäinen tupakointi on vähentynyt, ovat koulutusryhmittäiset erot kasvaneet merkittävästi tarkastelujaksolla. Samoin naisilla koulutusryhmittäiset erot ovat kasvaneet. Alimpaan koulutusryhmään kuuluvista naisista päivittäin tupakoivien osuus on jaksolla 2011−2013 jopa yleisempää kuin jaksolla 1982−1985.[16]

Alkoholi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajanjaksolla 1982−2013 niiden osuus, jotka ovat juoneet viikossa yli 8 alkoholiannosta, on korkein ylimmässä koulutusryhmässä. Koulutusryhmien väliset erot alkoholinkulutuksessa ovat tasoittuneet aikavälillä 1982−2013, etenkin miehillä. Miehet ovat koko tarkasteluajanjakson ajan olleet naisia todennäköisemmin alkoholin aktiivisia kuluttajia. Kuitenkin alkoholin määrällinen kulutus on korkeampaa 2000-luvulla kuin 1980-luvulla.[16] Muissakin tutkimuksissa on havaittu, että korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat juovat määrällisesti yhtä paljon kuin alemmassa asemassa olevat. Kuitenkin alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat kärsivät alkoholin aiheuttamista haitoista enemmän, vaikka juodun alkoholin määrä vakioitaisiin[17][14]. Lisäksi alkoholin merkitys tuloryhmien välisten kuolleisuuserojen taustalla on aikavälillä 1988−2007 kasvanut. Ilman alkoholia ja tupakkaa kuolleisuuserot eivät olisi muuttuneet paljoa.[18]

Ruokatottumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveellisiä ruokatottumuksia on mitattu esimerkiksi kasvisten päivittäisellä käytöllä, rasvattoman maidon käytöllä ja kasvisrasvalevitteen käytöllä. Niiden osuus, joilla kaksi näistä kolmesta toteutuu, on kasvanut molemmilla sukupuolilla jaksosta 1979−1981 jaksoon 2005−2009. Tämän jälkeen on havaittavissa miehissä pientä laskua ja naisissa merkittävä lasku.[16] Osittain tämä lasku voi johtua siitä, että kansalaisten käsitykset terveellisestä ruoasta ovat muutoksessa. Tämä näkyy erityisesti siinä, miten tietoisuus sokerin terveyshaitoista on lisääntynyt, ja toisaalta rasvan vaarallisuutta ei pidetä enää itsestään selvänä. Niiden osuus väestöstä, jotka pitävät vähärasvaisuutta vähintään melko tärkeänä ruokaa valitessa, onkin vähentynyt vuosien 2005 ja 2014 välillä[19]. Myös AVTK-tutkimuksen mukaan niiden määrä, jotka ovat terveydellisistä syistä vähentäaneet rasvan käyttöä viimeisen vuoden aikana, on vuosien 2000 ja 2014 välillä laskenut 38 prosentista 21 prosenttiin. Sokerin syöntiä vähentäneiden osuus taas on tällä aikavälillä noussut 23 prosentista 36 prosenttiin.[20][7]

Ruokatottumuksissa on ollut Suomessa jo pitkään havaittavissa eroja sosioekonomisten ryhmien välillä. Niin kulutustilastojen kuin kyselytutkimustenkin perusteilla on saatu samankaltaisia tuloksia. Yleisesti ottaen vähemmän koulutetut syövät korkeasti koulutettuja vähemmän vihanneksia ja hedelmiä. Koulutusryhmien välillä on havaittavissa systemaattisemmat erot ruokatottumusten terveellisyydessä, kuin tuloryhmien välillä. [4][21] [22] Sukupuolet eroavat myös ruokatottumusten terveellisyydessä systemaattisesti. Tutkimuksissa on jatkuvasti todettu, että naiset syövät miehiä terveellisemmin[6].

Fyysinen aktiivisuus ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaa-ajan liikuntaa harrastavien osuus aikuisväestöstä (vähintään 30 min 2 kertaa viikossa) on aikavälillä 1979−2013 lisääntynyt noin 40 prosentista noin 70 prosenttiin molemmilla sukupuolilla. Toisaalta niiden osuus jotka käyttävät päivittäin vähintään 15 minuuttia työmatkaliikuntaan on miehillä laskenut samalla aikavälillä noin 35 prosentista 28 prosenttiin ja naisilla noin 60 prosentista noin 42 prosenttiin.[16] Vapaa-ajan liikunta on siis yleistynyt, mutta työmatkaliikuntaan käytetty aika vähentynyt. Tultaessa 1980-luvulta 2010-luvulle työn fyysinen kuormittavuus on kuitenkin vähentynyt.

Yhdentoista vuoden seurannassa (2000−2011) havaittiin, että väestötasolla fyysinen kokonaisaktiivisuus vähentyi. Fyysisessä kokonaisaktiivisuudessa (mittarissa yhdistettynä vapaa-ajan liikunta, työmatkaliikunta sekä työn fyysinen kuormittavuus) on Suomessa havaittu myös koulutusryhmien välisiä eroja. Suuri fyysinen aktiivisuus oli samassa tutkimuksessa yleisintä korkeimmin koulutetuilla, ja lisäksi seurannan aikana koulutusryhmien väliset erot kasvoivat.[23]

Suomi verrattuna muuhun Eurooppaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkoholin määrällisessä kulutuksessa Suomi on samalla tasolla esimerkiksi Puolan ja Valkovenäjän kanssa. Näissä maissa alkoholia kulutettiin 10−12 litraa henkilöä kohden vuonna 2002. Muissa Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa vastaava luku oli 6−10 litraa. 12−14 litraa henkeä kohden kuluttaviin maihin kuului mm. Saksa, Ranska, Espanja, Yhdistynyt kuningaskunta ja Viro. Yli 14 litraa alkoholia kului henkeä kohden esimerkiksi Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Irlannissa. Eniten alkoholia kulutettiin Moldovassa.[24]

Tupakointi on yleisempää Etelä-Euroopassa kuin pohjoisessa. Eurobarometrin mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten tupakoivat kansakunnat[25]. Suomalaisten tupakointi onkin vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja suomalainen kansanterveysjärjestö ASH (Action on Smoking and Health) on asettanut tavoitteekseen savuttoman Suomen vuoteen 2030 mennessä[26][7]. Ruokatottumuksien terveellisyydessä Suomi on nykyään Euroopan keskitasoa. Kun 31 Euroopan maata järjestetään sen mukaan, kuinka suuri osuus väestöstä nauttii päivittäin kasviksia/hedelmiä viisi annosta tai enemmän, yltää Suomi vertailussa sijalle 13[27]. Suomalaisten ravintokuidun saanti Finravinto 2012-tutkimusksen mukaan alitti kuitenkin suositellun tason[16].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koivusilta, Leena. 2012. "Terveyserojen Sosioekonomiset Taustatekijät." Teoksessa M-L. Honkasalo & H.Salmi (Toim.).Terveyttä Kulttuurin Ehdoilla. Näkökulmia Kulttuuriseen Terveystutkimukseen. Turku: K&H. Sivu 337.
  2. Rahkonen, O., & Lallukka, T. (2011). Uni ja kansanterveys. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 48(2).
  3. Kauhanen, Jussi, Arja Erkkilä, Maarit Korhonen, Markku Myllykangas, Juha Pekkanen, Marika Javanainen, Juttutoimisto Helmi, and Hanna Kokkonen. 2013. Kansanterveystiede. Helsinki: Sanoma Pro. Sivu 218.
  4. a b Ovaskainen, Marja-Leena, Mikko Kosola, & Satu Männistö. 2013. "Koulutus Ja Tulot Ruokavalion Laadun Selittäjinä Finravinto-Tutkimuksissa 2002 Ja 2007." Yhteiskuntapolitiikka 78 (2):197-206.
  5. Loman, Tina. 2015. Ruokatottumukset, liikunta ja paino: Sosioekonomiset erot ja muutokset. Helsinki: Helsingin yliopisto.
  6. a b Roos, Eva, Eero Lahelma, Mikko Virtanen, Ritva Prättälä, & Pirjo Pietinen. 1998. "Gender, Socioeconomic Status and Family Status as Determinants of Food Behaviour." Social Science & Medicine 46 (12) (6/15): 1519-29.
  7. a b c Helldán, Anni, and Satu Helakorpi. 2015. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2014. Tampere: THL.
  8. a b Kauhanen, Jussi, Arja Erkkilä, Maarit Korhonen, Markku Myllykangas, Juha Pekkanen, Marika Javanainen, Juttutoimisto Helmi, and Hanna Kokkonen. 2013. Kansanterveystiede. Helsinki: Sanoma Pro. Sivu 87.
  9. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Yleistietoa kansantaudeista thl.fi. Viitattu 12.4.2017.
  10. Kauhanen, Jussi, Arja Erkkilä, Maarit Korhonen, Markku Myllykangas, Juha Pekkanen, Marika Javanainen, Juttutoimisto Helmi, and Hanna Kokkonen. 2013. Kansanterveystiede. Helsinki: Sanoma Pro. Sivut 88-90.
  11. Saaristo, Timo, Markku Peltonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Mauno Vanhala, Juha Saltevo, Leo Niskanen, Heikki Oksa, Eeva Korpi-Hyøvälti, ja Jaakko Tuomilehto. 2007. ”National type 2 diabetes prevention programme in Finland: FIN-D2D”. International Journal of Circumpolar Health 66, nro 2: 101–12. doi:10.3402/ijch.v66i2.18239.
  12. Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 3.4.2017.
  13. ¨Puska, Pekka. 2013. ”Väestön fyysinen aktiivisuus on nousemassa kansanterveystyön keskiöön”. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavissa: http://www. thl. fi/fi_FI/web/fi/uutinen. https://www.jyu.fi/sport/liikunnantarina/50-vuotisjuhlavuosi/tietoa_tapahtumista/404_Liikunta50v_PekkaPuskanjuhlapuhe.pdf.
  14. a b Maunu, A., Katainen, A., Perälä, R., & Ojajärvi, A. 2016. Terveys ja sosiaaliset erot: mitä on tutkittu ja mitä tarvitsee vielä tutkia? Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 53(3).
  15. Tarkiainen, Lasse, Pekka Martikainen, Mikko Laaksonen, & Tapani Valkonen. 2011. "Tuloluokkien Väliset Erot Elinajanodotteessa Ovat Kasvaneet Vuosina 1988–2007." Suomen Lääkärilehti 66 (48):3651-7.
  16. a b c d e Helldán, Anni, Satu Helakorpi, Suvi Virtanen, and Antti Uutela. 2013. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013. Helsinki: THL. Sivut 20-25.
  17. Mäkelä, P., & Paljärvi, T. 2008. Do consequences of a given pattern of drinking vary by socioeconomic status? A mortality and hospitalisation follow-up for alcohol-related causes of the Finnish Drinking Habits Surveys. Journal of epidemiology and community health, 62(8), 728-733.
  18. Martikainen, P., Mäkelä, P., Peltonen, R., & Myrskylä, M. 2014. Income differences in life expectancy: the changing contribution of harmful consumption of alcohol and smoking. Epidemiology, 25(2), 182-190.
  19. Peltoniemi, Ari, and Tapani Yrjölä. 2012. Kuluttajien ja tuottajien näkemyksiä ruoan ostopäätöksistä ja tuotantotavoista. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.
  20. Helakorpi, Satu, Antti Uutela, Ritva Prättälä, and Pekka Puska. 2000. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2000. Helsinki: Kansanterveyslaitos.
  21. Kujanen, Hanna-Mari, Pekka Räsänen, ja Outi Sarpila. 2014. ”Korkeampi koulutus, vihreämpi kuluttaja?” Kulutustutkimus.Nyt. 8 (1): 4–21.
  22. Lindblom, Taru, ja Outi Sarpila. 2014. ”Koulutus ja tulotaso vaikuttavat ruokailutottumuksiin”. Toimittanut Outi Sarpila. Hyvinvointikatsaus 25 (4): 33–38.
  23. Haapala, Anssi, Katja Borodulin, Karri Silventoinen, ja Tomi Mäki-Opas. 2016. ”Fyysisen kokonaisaktiivisuuden koulutusryhmittäiset erot ja muutokset työikäisillä suomalaisilla 11 vuoden seurannassa”. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 53 (2).
  24. Popova, Svetlana, Jürgen Rehm, Jayadeep Patra, and Witold Zatonski. 2007. ‘Comparing Alcohol Consumption in Central and Eastern Europe to Other European Countries’. Alcohol and Alcoholism 42, no. 5: 465–73. doi:10.1093/alcalc/agl124.
  25. Eurobarometer. 2015. Attitudes of Europeans towards tobacco and electronic cigarettes. Retrieved from ht tp://ec. europa. eu/public_opinion/index_en. htm. doi, 10, 670456.
  26. Suomen ASH suomenash.fi. Viitattu 8.5.2017.
  27. The fruit and vegetable sector in the EU - a statistical overview - Statistics Explained ec.europa.eu. Viitattu 3.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]