Teljäntori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oikealla Teljäntorin Liisankadun puoleinen pääty.

Teljäntori on Porin keskustassa sijaitseva, vuonna 1972 valmistunut kauppakeskus. Se on Porin ensimmäinen ja myös yksi Suomen vanhimmista kauppakeskuksista. [1]

Teljäntori käsittää nelikerroksisen rakennuksen, jonka kaksi ylintä kerrosta toimivat pysäköintitiloina. Lisäksi korttelikokonaisuuden päälle sijoittuu kaksi viisikerroksista tornia.

Alimmissa kerroksissa on korttelin lävitse Yrjönkadulta Antinkadulle ulottuvat kauppakäytävät. Myös toiseen kerrokseen on mahdollisuus kulkea ulkokautta. Kauppakäytävän keskellä on aukio, joka ulottuu avonaisena aina pysäköintitasoille asti.

Katutason kauppakäytävään on sisäänkäynti myös Liisankadun puolelta. Rakennuksen molemmissa päissä on lisäksi viisikerroksiset toimistotornit.

Teljäntorissa toimii noin 70 eri liikettä. Toimistorakennuksissa on yksityisten lisäksi myös kaupungin virastoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teljäntorille tehdään jättiremontti 13.4.2011. Porin Sanomat. Viitattu 5.10.2012.

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.