Teknologinen determinismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teknologinen determinismi on teoria tai mekanistinen malli, jonka mukaan teknologia määrittää ihmisen ja yhteiskunnan kehitystä. Teknologia nähdään kausaalisten yhteyksien ja vaikutusten aikaansaajana ja sen ajatellaan ohjaavan meitä väistämättä ja autonomisesti.

Käsitteen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu erilaisista determinismin muodoista ja ihmisen vapaasta tahdosta on kestänyt vuosituhansia, mutta ajatus teknologian määräävyydestä syntyi suurelta osin 1800-luvulla teollisen vallankumouksen myötä, kun teknologian kehittymisessä koettiin suuria edistysaskeleita. Länsimaisen yhteiskunnan muuttumisen myötä heräsi laaja keskustelu siitä, muokkaammeko me teknologista kehitystä vai muokkaako se meitä.

Teknologinen determinismi yhtyy monin paikoin taloudelliseen determinismiin ja marxilaissävytteiseen historialliseen materialismiin. Determinismin käsiteryppään haasteena on se, pystytäänkö osoittamaan jokin ”determinaatio”, joka selittää jonkin tietyn ilmiön.[1]

Itse käsitteen isänä pidetään amerikkalaista sosiologia ja taloustieteilijää Thorstein Vebleniä (1857-1929). 1900-luvulla käsitteen parissa ovat työskennelleet sekä sen kriitikot että kannattajat. Yleensä vastakkainasettelu ei ole näin selvä, ja useimmat tutkijat hyväksyvät teknologisen determinismin olettamuksia tiettyyn rajaan asti.[2]

Pääsuuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknologinen determinismi jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, nimeltään hard ja soft determinism. Suomessa näistä suuntauksista on käytetty nimitystä jyrkkä ja lievempi muoto.[1] Jyrkän ajattelutavan mukaan teknologia on ainoa asia joka muuttaa yhteiskuntaa tai ainakin teknologia on pakollinen ehto kehitykselle. Kun tehdään uusi keksintö, tietyt seuraukset nähdään sen jälkeen väistämättöminä tai ainakin äärimmäisen todennäköisinä.[2]

Teknologisen determinismin lievemmän muodon kannattajat katsovat, että tietyn teknologian olemassaolo luo aina uusia mahdollisuuksia. Joissakin yhteiskunnissa joillakin aikakausilla näitä mahdollisuuksia käytetään hyväksi, mutta ei aina.[2]

Lievempi muoto myöntää, että myös taloudelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat muutokseen yhteiskunnassa. Teknologia tarjoaa mahdollisuuksia, joista vain osa toteutuu.[1]

Keskeisiä termejä ja piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Reduktionismi. Monimutkaisessa kokonaisuudessa vaikuttava vuorovaikutusten verkosto palautetaan vain yhden osatekijän aikaansaamiksi vaikutuksiksi.[1]
  • Mekaaninen selitysmalli. Yhteiskunta on kuin kone. Se kulkee vääjäämättä mekaniikan lakien määräämänä kohti väistämätöntä lopputulosta. Suuntaa ei voi muuttaa.[1]
  • Teknologinen imperatiivi. Se mitä voidaan tehdä, tullaan myös vääjäämättä tekemään. Uuden keksinnön myötä avautuvat uudet mahdollisuudet realisoituvat aina.[1]
  • Autonomia. Teknologia syntyy ja kehittyy yhteiskunnan ulkopuolella omien lainalaisuuksiensa mukaan.[1]
  • Universalismi. Tietty teknologia tuottaa aina ja kaikkialla samat vaikutukset.[1] Termiin liitetään usein myös geografinen ja laadullinen aspekti.[3]
  • Teknologia on aina edistystä. Se kehittyy koko ajan ja parantaa samalla myös ihmisten elämänlaatua.[1]
  • Automatismi. Kun uusi tekninen metodi on selvästi parempi kuin sitä edeltäneet, teknisestä kehityksestä tulee itseohjautuvaa. Ihminen ei tee enää valintaa metodien välillä, koska valinta on itsestään selvä - automaattinen.[3]
  • Teknologia kuvataan usein vallankumoukseksi. Aikoinaan oli teollinen vallankumous ja nyt on meneillään informaation vallankumous. Tällaista vallankumousta seuraa uusi teknisesti määritelty aikakausi. Sen myötä uusi teknologia syrjäyttää vanhan.[1]
  • Teknologiasta puhutaan yleensä kuin se olisi materiaalinen olento, jolla on oma olemus.[2]

Yhteys mediaan ja yhteiskuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi teknologisen determinismin alalaji on mediadeterminismi. Nykyisessä länsimaisessa tietoyhteiskunnassa media välittää ihmisille informaatiota päivittäin. Teknologian kehittyminen liittyy suoraan mediateknologian kehittymiseen ja siihen, millä eri tavoilla pystymme käyttämään mediaa viestimiseen. Tämä oikeuttaa myös pohdinnan siitä, kuinka media vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan.

Viime vuosikymmenten tärkein teknologisen determinismin media-aspektin esiintuoja on ollut kanadalainen filosofi Marshall McLuhan (1911-1980). Hänen ajatuksensa on tiivistetysti, että ”väline on viesti”: erilaiset median muodot muokkaavat kulttuuriamme ja ajatteluamme vääjäämättä toisenlaiseksi.[4] Kirjassaan ”The Gutenberg Galaxy” (1962) McLuhan keskittyy suureen historialliseen vallankumoukseen, joka oli seurausta kirjapainotaidon keksimisestä. Vuosisatojen aikana tapahtuneen kehityksen myötä voimme puhua myös massamediasta. Massamedian kehitys on ollut teknologisten välineiden kehitystä.

Kirjapainotaidon keksiminen on McLuhanin mielestä johtanut kokonaiseen uudenlaiseen ihmiskäsitykseen ja kulttuuriin, jota tekniikka on muovannut.[5] Tekstin tuottaminen oli teknologisen läpimurron avulla muuttunut helpommaksi, mikä vaikutti ratkaisevasti ihmisten viestintätottumuksiin. Laajalti saatavilla oleva ja muuttumaton painettu teksti auttoi havainnoimaan asioita ulkopuolelta ja pyrkimään tarkkaan objektiiviseen järkeilyyn. Yhteiskunnallisesti tämä johti kansallisvaltioiden syntyyn ja individualismiin.[5]

McLuhanin ajatukset ja teoriat ovat kiisteltyjä, ja hänen esimerkkiensä kausaalisuutta on vaikea osoittaa. Ne kuitenkin ovat yleensä pohjana sille keskustelulle, jota aiheen ympärillä käydään. Aihetta on kehitellyt mm. Neil Postman, joka piti televisiota kulttuurisesti vahingollisena välineenä (toisin kuin McLuhan), koska se viihteellistää julkisen keskustelun. Postman puhuu myös ideologisesta vinoutumasta, jonka jokainen viestintäväline mahdollistaa.[6] Viime aikojen huomattavimpia McLuhan-kriitikkoja on ollut Raymond Williams, joka on painottanut erilaisten tekijöiden luomaa multikausaalisuutta.[1]

Media ja viestintävälineet eivät ole neutraaleja. Tutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että edelleen globalisoituva massamedia artikuloi yhteiskunnan (poliittisia) ideologioita, kulttuurisia ajatusmalleja ja rooleja. Samalla se rakentaa todellisuutta mieleisekseen kaupallistuneelta pohjalta, eikä yleensä edes yritä heijastaa ”todellista” maailmaa. Tavallaan eri determinismin muotojen voi ajatella toteutuvan tällä tavoin.[7]

Teknologisen determinismin käsite on yhä ajankohtainen mediateknologian jatkuvasti kehittyessä. Esimerkiksi sosiaalinen media on käsite, josta keskusteltaessa puhutaan osittain deterministisellä kielellä. Asiaa lähestytään kehityksen näkökulmasta, ja kehitystä pidetään usein itsestään selvänä. McLuhanin voi tulkita ennustaneen nykymuotoisen internetin ja sosiaalisen median esiinmarssin puhuessaan fyysiset etäisyydet poistaneesta ”maailmankylästä” ja viestintäkanavien käytön muuttumisesta aktiivisemmaksi.[1][5]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknologinen determinismi on kiistanalainen teoria. Siihen kohdistuu runsaasti kritiikkiä monelta eri suunnalta. Esimerkiksi Raymond Williams ja Manuel Castells ovat kritisoineet joitakin teknologisen determinismin teorioita.[1] Monien tutkijoiden mielestä teknologiaa tärkeämpiä tekijöitä kehityksessä ovat sosiaaliset ja poliittiset kysymykset. Itse teknologisia ratkaisuja tärkeämpänä pidetään sitä, kuka teknologiaa käyttää, kuka sitä kontrolloi ja mihin sitä käytetään.[2]

Joidenkin kriitikoiden mielestä teknologia ei määrää yhteiskunnan kehitystä, mutta yhteiskuntakaan ei määrää teknologian kehityksen suuntaa. Kumpikin vaikuttaa toisiinsa. Yhteiskunta kuitenkin valikoi ne keksinnöt, joita se alkaa käyttää hyväkseen.[1] Determinismin yleisiin ongelmiin on etsitty ratkaisua determinaation kaksisuuntaisuudella ja selittävien tekijöiden monimuotoisuudella (multikausaalisuus).[2]

Joidenkin deterministien näkemystä teknologiasta ja sen seurauksista pelkästään hyvinä ei myöskään ole yleisesti hyväksytty. Teknologia ei ole hyvää tai pahaa. Usein uuden teknologian mukana tulee sekä hyviä että huonoja seurauksia. Teknologia hyödyttää jotakuta, mutta haittaa toisia. Uusi keksintö voi esimerkiksi pienentää työn määrää, mutta samalla se voi aiheuttaa työttömyyttä. Uusi teknologia ei aina myöskään syrjäytä automaattisesti vanhaa. Esimerkiksi radio on yhä olemassa, vaikka televisio on keksitty.[1]

Erityisen kovan kritiikin kohteeksi on joutunut teknologisen determinismin jyrkkä ajattelutapa. Jos se olisi oikeassa, ei kriitikoiden mielestä pitäisi löytyä mitään poikkeuksia. Poikkeuksia ei kuitenkaan ole vaikea löytää.[2] Lievempi ajattelutapa onkin yleisesti hyväksytympi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Karvonen, Erkki: Teknologinen determinismi. Tiedotustutkimus-lehti, 1999, nro 4. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d e f g Technological or Media Determinism 18.9.1995. Chandler, Daniel. Viitattu 17.12.2012. (englanniksi)
  3. a b Ellul, Jacques: The Technological Society. New York: Alfred A. Knopf, 1964.
  4. McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet. Suom. Antero Tiusanen. Helsinki: WSOY, 1984.
  5. a b c McLuhan, Marshall: The Gutenberg Galaxy: The Making of Typographic Man. Toronto: University of Toronto Press, 1962.
  6. Postman, Neil: Technopoly: The Surrender of Culture to Technology. New York: Vintage, 1992.
  7. Croteau, David; Hoynes, William: Media Society: Industries, Images and Audiences. Thousand Oaks: Pine Forge Press, 2003.