Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 28

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pius XI, syntymänimeltään Ambrogio Damiano Achille Ratti (31. toukokuuta 185710. helmikuuta 1939) toimi katolisen kirkon johtajana eli paavina 6. helmikuuta 1922 alkaen ja Vatikaanivaltion valtionpäämiehenä vuodesta 1929 aina kuolemaansa asti. Pius XI oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun epävirallisen, perimätietoon perustuvan paaviluettelon mukaan 259. paavi.

Pius XI:n paavinkauden eli pontifikaatin tärkeimpiin tapahtumiin kuului vuonna 1929 tapahtunut Lateraanisopimusten solmiminen fasistisen Italian johtajan Benito Mussolinin kanssa. Sopimusten seurauksena Vatikaanivaltio perustettiin. Pius XI:n pontifikaatin tärkeisiin asioihin kuului myös paavin suhtautuminen fasismiin ja natsismiin. Varsinkin pontifikaattinsa loppupuolella Pius XI vastusti kiivaasti sekä fasismia että myös natsismia ja kommunismia.

Muokkaa