Tapio Hiisivaara
Tapio Felix Hiisivaara (16. kesäkuuta 1907 Helsinki[1] – 25. joulukuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja kääntäjä.[2][3]
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapio Hiisivaaran vanhemmat olivat peltiseppä Felix Hjalmar Hiisivaara ja Emilia Lindberg. Vuosina 1927-1930 Hiisivaara teki useita ulkomaanmatkoja Eurooppaan, Afrikkaan sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Näiden matkojen aikana hän teki erilaisia tilapäistöitä esimerkiksi merimiehenä ja brasilialaisena karjapaimenena, vacqueirona. 1930-luvulla Hiisivaara työskenteli toimittajana eri lehdissä: 1931–1932 Pohjanmaan Kansassa, 1932-1937 Kansan lehdessä ja 1931 sekä 1937–1945 Suomen Sosialidemokraatissa. Talvi- ja jatkosodassa Hiisivaara toimi ensin joukkueenjohtajana ja sitten tk-miehenä. Hiisivaara julkaisi tällöin myös ensimmäisen kirjansa, Olinhan siellä minäkin, joka kertoi hänen talvisotakokemuksistaan. Sotavuosien jälkeen Hiisivaara oli Suomen Kuvalehden ja Finlandia Pictorialin toimittajana 1949 ja Viikkosanomien päätoimittajana 1952–1953.[3]
Sodan jälkeen 1945 Hiisivaara ryhtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi jonka erikoisalaksi tulivat vauhdikkaat matkakirjat. Hän julkaisi samana vuonna matkakirjan Myrkkynuolia, kahvia ja banaaneja jossa hän kuvasi 1920-luvulla tekemäänsä matkaa Rio de Janeirosta Montevideoon. Vuosien 1949-1955 välillä Hiisivaara taas matkusteli laajalti, tällä kertaa Turkissa, Espanjassa ja Saharan autiomaassa. Espanjan matkasta Hiisivaara teki kirjan Hurja, viehkeä Espanja (1949) ja Turkin matkan tuloksena oli kirja Tarunhohteinen Turkki (1950). Viimeinen Hiisivaaran matkakirjoista oli 1955 julkaistu Polttavaa hiekkaa jossa aiheena oli hänen Algerian matkansa.
1950-luvun puolivälin jälkeen Hiisivaara keskittyi käännöstöihin ja tietokirjojen julkaisuun. Hän käänsi suomeksi monia ensimmäistä ja toista maailmansotaa sekä vuonna 1967 Lähi-idässä käytyä kuuden päivän sotaa kuvanneita teoksia. Hiisivaara käänsi myös Fredric Brownin, Carter Brownin, Mickey Spillanen, Ross Macdonaldin, Eric Amblerin ja Leon Uriksen kirjoja. 1959–1960 ilmestyi Hiisivaaran suomeksi toimittamana Kurt von Tippelskirchin Toisen maailmansodan historia ja 1962–1963 William L. Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho.[4]
Tapio Hiisivaara oli naimisissa vuodesta 1942 kustannusvirkailija Sirkka Liisa Kokon kanssa.[3][1]
Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olinhan siellä minäkin, WSOY 1941
- Saksan voitto lännessä 1940, WSOY 1941
- Narva 1700, WSOY 1944
- Myrkkynuolia, kahvia ja banaaneja : seikkailuja ja kokemuksia Brasilian kuuman auringon alla, WSOY 1945
- Pälkäneen miekka ja Izmirin huntu, Pellervo-Seura 1948
- Verisen kullan meri, 1948
- Hurja, viehkeä Espanja, Pellervo 1949
- Santa Clara, romaani mereltä, WSOY 1949
- Intiaanit tulevat, WSOY 1950
- Tarunhohteinen Turkki, Pellervo 1950
- Vakoilua toisessa maailmansodassa, Otava 1951
- Polttavaa hiekkaa, 1955
- Tuhannenpa verran poikia läksi: Suomen kaarti Balkanin sodassa 1877–1878, WSOY 1968
Toimitustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tampereen piirin sos.-dem. nuorisojärjestö 15-vuotias : juhlajulkaisu merkkipäivän johdosta ; toim. Tapio Hiisivaara. Tampereen piirin sos.-dem. nuorisojärjestö, Tampere 1936
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Luettelo Tapio Hiisivaaran suomentamista teoksista.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 193. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ http://dbgw.finlit.fi/matr/haku.php (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Helsingin Norssin matrikkeli 1867-1992, numero 2588
- ↑ http://authorscalendar.info/hiisivaa.htm
| ||||||||||
