Tanssisali Lutakko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tanssisali Lutakko helmikuussa 2017.
Lutakko ennen peruskorjausta, kuvattu 28.8.2004

Tanssisali Lutakko on Jyväskylän Lutakossa sijaitseva rock-klubi, jota hallinnoi Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys, Jelmu. Kiinteistön omistaa keskinäinen kiinteistöyhtiö, jonka osakkaita ovat Jelmu, Youth Against Drugs sekä Kauko Sorjosen säätiö. Myös lukuisia taiteilijoita työskentelee Tanssisali Lutakossa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu perustettiin 18. tammikuuta 1989. Samana vuonna Lutakossa sijaitseva vanha leipomo muunnettiin rock-klubiksi ja Jelmun toimitilaksi, Tanssisali Lutakoksi. Lutakon ensimmäinen keikka oli 15. marraskuuta 1990.[1]

Purku-uhka ja peruskorjaus (2002–2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssisali Lutakko joutui purku-uhan alle, kun Lutakonniemen aluetta alettiin kehittää asuin- ja liikekortteleiksi entisen Schaumanin vaneritehtaan jäljiltä.

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti kuitenkin 17. marraskuuta 2003, että Lutakon kulmauksen asemakaavaa ryhdytään muuttamaan siten, että Tanssisali Lutakko säilytetään.[2]

Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Tanssisali Lutakon pelastuminen sinetöitiin Jyväskylän kaupunginvaltuustossa kokouksessa 16. toukokuuta 2005, jossa päätettiin luovuttaa Tanssisali Lutakon rakennus ja tontti korvauksetta uudelle Kiinteistöosakeyhtiö Schaumanninkadun leipomo Oy:lle, josta Jelmu ry omistaa 75 prosenttia ja Kauko Sorjosen säätiö 25 prosenttia.[3]

Vuoden 2005 alussa käynnistetty peruskorjaus valmistui saman vuoden joulukuussa. Kunnostus toteutettiin suurelta osin vapaaehtoistyönä, ja sen yhteydessä Lutakkoon rakennettiin lisää harjoittelutiloja muusikoille, työhuoneita taiteilijoille, teatteri, joogasali ja toimistotilat YAD ry:lle.[3]

Peruskorjaus maksoi 2,7 miljoonaa euroa, josta Jyväskylän kaupunki maksoi 500 000 euroa, Länsi-Suomen lääninhallitus EAKR-rahoituksena miljoona euroa ja Raha-automaattiyhdistys maksoi YAD:n tilojen osuuden. Loput Lutakon Tanssisalin kiinteistöyhtiö rahoitti lainalla. Vuoden 2009 maaliskuussa kiinteistöyhtiö ja Kauko Sorjosen säätiö sopivat toiminnan tulevaisuuden turvaavasta järjestelystä, jossa Kauko Sorjosen säätiö lunasti kiinteistöyhtiön lainan pankilta ja kiinteistöyhtiö lyhentää lainaansa säätiölle.[4]

Vuonna 2016 julkaistiin Lutakon vaiheista kertova dokumenttielokuva Taistelu Lutakosta, jonka ohjasi Rauli Ylitalo.[5]

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lutakko on valittu useita kertoja Vuoden keikkapaikaksi Musiikki & Media -tapahtumassa.[6] Vuonna 2009 Jelmu sai Keskipohjola-komitean kulttuuripalkinnon nuorisotyöstä.[7] Jyväskylä-seura myönsi Jelmulle vuonna 2013 Jyväskylä-palkinnon.[8] Keväällä 2023 Jelmulle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston kulttuuripalkinto.[9]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomaala, Tomi: Schaumaninkatu 3 – Tanssisali Lutakko 1990–2010. Tanssisali Lutakon 20-vuotisjuhlakirja. Jelmu, 2010. ISBN 978-952-92-8101-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Takkuilevasta alusta tasaiseen suosioon ksml.fi. Arkistoitu 22.11.2010. Viitattu 1.1.2011.
  2. Terhi Saranen: http://www3.jkl.fi/tiedotus/lehti/index.php/2004-03/400.+ Jyväskylä-lehti, 28.4.2004, nro 2004-03. Jyväskylän Kaupunki. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Arja Liinamaa: Lutakko omistettiin elävälle kulttuurille. Jyväskylä-lehti, 7.12.2005, nro 2005-08. Jyväskylän Kaupunki. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Topi Nykänen: Kauko Sorjonen maksoi Lutakon lainat. Keskisuomalainen, 25.3.2009. Keskisuomalinen. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Taistelu Lutakosta Rokumentti. Joensuun Popmuusikot. Viitattu 16.11.2019.
  6. Puranen, Tuula: Vuoden keikkapaikaksi kolmesti valittu Tanssisali Lutakko ehdolla Vuoden venue: klubi -sarjassa Keskisuomalainen. 22.4.2021. Viitattu 13.7.2023.
  7. Jelmulle tunnustuspalkinto nuorisotyöstä Yle Uutiset. 8.4.2009. Viitattu 13.7.2023.
  8. Savela, Sanna: Jyväskylä-palkinto Jelmulle Yle Uutiset. 19.3.2013. Viitattu 13.7.2023.
  9. Waali, Ville: 15 000 euron kulttuuripalkinto Tanssisali Lutakon Jelmu ry:lle Keskisuomalainen. 17.5.2023. Viitattu 13.7.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]