Tamara Ecclestone

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ecclestone, 2013

Tamara Ecclestone (s. 28. kesäkuuta 1984, Milano, Italia) on brittiläinen malli, televisiopersoona ja seurapiirihenkilö.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamara Ecclestone syntyi Milanossa. Hän on kroatialaisen Armani-mallin Slavica Ecclestonen ja englantilaisen Formula 1 -sarjan päähallinnoitsijan Bernie Ecclestonen tytär.[1] Hänellä on vanhempi sisarpuoli Deborah isänsä aiemmasta avioliitosta ja nuorempi sisar Petra Ecclestone.[1]

Ecclestone kävi koulunsa Francis Holland Schoolissa Lontoossa ja opiskeli myöhemmin kouluissa London School of Economics ja University College London, suorittamatta jälkimmäisissä kuitenkaan kokonaisia tutkintoja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Ecclestone debytoi televisiossa juontamalla Redbull Air Racen maailmanmestaruuskisat. Tämän jälkeen hän on esiintynyt lukuisia kertoja eri kanavilla; esimerkiksi formulakaudella 2009 Ecclestone toimi juontajana Italian Sky Sportsilla. Vuonna 2011 Sub esitti realitysarjaa Tamara Ecclestone - formulakuninkaan megatytär.

Ecclestone on tehnyt hyväntekeväisyystyötä muun muassa lahjoittamalla rahaa Great Ormond Streetin sairaalalle ja poseeraamalla PETAn turkisten vastaisissa mainosjulisteissa.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2009-2010 Ecclestone oli kihloissa sveitsiläisen perijän Andreas R. K. Warnsingin kanssa. Vuodesta 2010 lähtien hän on seurustellut kuitenkin Omar Khyamin kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b McPhee, Rod: Living large - the racy past of Bernie Ecclestone and how he made big money from Formula 1 Sport. 24.1.2017. Mirror. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)