Sylvi Paaso
Sylvi Paaso (myöh. Udaltsova, ven. Сильва Карловна Удальцова (Паасо), Silva Karlovna Udaltsova, 29. toukokuuta 1924 Kemi – 12. joulukuuta 2008 Petroskoi) oli suomalaissyntyinen neuvostoliittolainen desantti, joka toimi jatkosodan aikana miehitetyssä Itä-Karjalassa.[1][2][3]
Sylvi Paason kommunismia kannattanut isä Kaarlo Paaso muutti työttömyyden ja poliittisen vainon vuoksi 1920-luvun lopussa Suomesta ja siirtyi pian Neuvostoliittoon; Sylvi seurasi äiteineen perässä vuonna 1932. Hän asui loppuelämänsä Venäjällä. Isä pidätettiin 1937 Stalinin vainoissa ja teloitettiin seuraavana vuonna. Jatkosodan alettua Itä-Karjalan alueen partisaanitoimintaa organisoinut Juri Andropov värväsi Paason partisaanikoulutukseen ja hänestä tehtiin radisti. Paaso lähetettiin vakoilutehtäviin suomalaisten selustaan Äänisen rannalla sijaitsevaan Soutjärven kylään.[1][4][2] Paaso ryhmineen toimi ”tyhjiövyöhykkeellä”, eli alueella, jonka venäläiset siviilit oli siirretty keskitysleireihin.[3] Sodan jälkeen hän oli yksi Karjalan neuvostotasavallan ja sittemmin Karjalan tasavallan juhlituimpia sotasankareita.[5][6] Hänen kuvansa on ikuistettu Petroskoin partisaanimuistomerkkiin. Paaso meni sodan jälkeen naimisiin partisaanitoverinsa Pavel Udaltsovin kanssa.[1]
Maine Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisradion dokumentaristi Arvo Tuominen ohjasi Paasosta vuonna 2003 Tosi tarina -sarjaan lyhytdokumentin Kiveen hakattu partisaani.[7]
Helsingin Sanomat julkaisi Paason kuoleman johdosta dosentti Johan Bäckmanin kirjoittaman muistokirjoituksen.[1] Kirjoitus sai aikaan voimakkaan vastareaktion.[8] Helsingin Sanomien uutispäätoimittaja Reetta Meriläinen pyysi Suomen Kuvalehdessä anteeksi kirjoituksen julkaisua ja pahoitteli sitä, että ”partisaania” oli kutsuttu sotasankariksi.[9]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Johan Bäckman: Sotasankari Sylvi Paaso. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 9.1.2009, s. C7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.1.2009.
- ↑ a b Карельская "радистка Кэт" Равнение на победу. 2005. Petroskoi. Arkistoitu 14.9.2007. Viitattu 10.1.2009. (venäjäksi)
- ↑ a b Johan Bäckman: ”Kiveen hakattu partisaani”, Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö, s. 129–130. Tallinna: Tarbeinfo, 2008. ISBN 978-9985-9721-7-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.1.2009).
- ↑ Sirpa Jegorow: Kansanvihollisen tytär Stalinin sotasankarina YLE:n Elävä arkisto 26.1.2012. Viitattu 15.12.2012.
- ↑ Nettisivut omistettu voiton 60 -vuotispäivälle. Karjalan Sanomat, 16.03.2005. Petroskoi: Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.1.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Андрей ФАРУТИН: Пудожский камень... с черным поясом Памятник воинам, партизанам и подпольщикам Карельского фронта стал исторической достопримечательностью Петрозаводска. Карелия, 31.7.2003, nro N 82 (1068). Petroskoi: Karjalan tasavalta. Artikkelin verkkoversio. (venäjäksi)
- ↑ Arvo Tuominen: Kiveen hakattu partisaani. Suomi, 2003. (suomeksi) – YLE Elävä arkisto
- ↑ Manu Haapalainen: Onko Kekkonen ykkönen? – Kaikkien aikojen Sylvit. Sylvi, 7.8.2012. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Puheenaihe: Kuka on sotasankari?. Suomen Kuvalehti, 2009, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive) – Lainaus: ”Oli työtapaturma, että Helsingin Sanomat kutsui edesmennyttä neuvostopartisaania sotasankariksi, sanoo päätoimittaja Reetta Meriläinen.”
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oleg Tihonov (Олег Николаевич Тихонов): Операция в зоне "Вакуум" : документальная повесть. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1971. (venäjäksi)