Svenolof Karlsson

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Svenolof Karlsson

Svenolof Karlsson (s. 28. joulukuuta 1953 Luoto) on kirjailija ja viestintäkonsultti. Hän toimii pääosin Suomessa ja Ruotsissa. Seitsemäntoista hänen kirjoistaan on ilmestynyt myös suomeksi.

Karlsson on kirjoittanut tai toimittanut viitisenkymmentä kirjaa, jotka ensi sijassa käsittelevät elinkeinoelämää, johtajuutta, teknologiakehitystä sekä seikkailuja vuorilla ja merillä. Karlssonin suku on keskiajalta lähtien viljellyt maata Purmossa, ja hän on useissa kirjoissa kuvannut maatalouden historiaa Pohjanmaalla. Toisena teemana Karlssonin kirjoissa kulkevat Suomen ja Ruotsin väliset kulttuurierot ja niiden rakentava tai ei-rakentava käyttö kulttuurien kohtaamisessa.

Karlsson on taustaltaan journalisti. Vuosina 1990–1996 hän työskenteli julkaisupäällikkönä ja toimittajana Pohjoismaiden neuvoston sihteeristöön kuuluvassa julkaisuyksikössä.

Svenolof Karlsson toimi Ruotsin kirjailijaliiton (Sveriges Författarförbundin) hallituksessa vuosina 2002–2009. Hän oli Finska Akademin puheenjohtaja v. 2002–2010. Finska Akademin on Ruotsissa toimivien suomalaistaustaisten henkilöiden aatteellinen yhdistys. Hän on toiminut Samfundet Sverige–Finlandin hallituksessa vuodesta 2013.

Karlsson julkaisi yhdessä Anders Lugnin kanssa v. 2009 kirjan Att förändra världen (Changing the world), joka kuvaa tieto- ja teleliikenteen pohjoismaisia menestystekijöitä. Keväällä 2011 Karlsson julkaisi teoksen The Pioneers Telian ja Soneran uraauurtavasta työstä. Vuonna 2013 ilmestyi hänen kirjansa Nörtit. Pohjalainen erikoisuus, jossa pohditaan, miksi niin monilla IT-uranuurtajilla on kytköksiä Pohjanmaalle.

Vuosina 2016 ja 2017 ilmestyi kaksiosainen Rani Plastista kertova teos, Kotiseuturakas maailmanmatkaaja 1-2, joka kuvaa laajasti muoviteollisuuden kasvua ja kehittymistä Pohjanmaalla.

Hän työskenteli Dagens Industri-lehden energiatoimittajana vuosina 2013–2015.

Svenolof Karlssonille myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki v. 2017 ”Suomen ja Ruotsin välisen kulttuuriyhteistyön edistämiseksi tehdystä työstä”.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]