Suomen vesiliikenteen historia

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Suomen vesiliikenne)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee vesillä liikkumisen historiaa alueella, jolla nykyisin sijaitsee Suomen valtio. Veiksel-jääkauden jälkeen Etelässä ja lännessä alue rajoittuu Itämereen. Lisäksi sisämaassa on runsaasti vesistöjä.

Vesillä liikkuminen on ollut vuosituhansia tärkeää suomalaisten esivanhemmille. Vesistöt ovat aina olleet osa suomalais-ugrilaisten elämää. Suomalais-ugrilaisten kielten alkukodin sijainti on kiistanalainen, mutta varmuudella ainakin kantasuomalaisen kielimuodon puhujat olivat kiinteästi merten piirissä ja myös liikkuivat merillä. Itämerensuomalaiset kehittyivät Itämeren piirissä, ja tunsivat myös varhain Vienanmeren. Saamelaiset ovat olleet yhteydessä Jäämereen ja Norjanmereen.

Vesireitit ovat olleet kautta historian, 1800-luvulle asti, tärkein liikenneväylä Suomessa ja monin paikoin muualla Itämeren piirissä.

Kalastus on ollut tärkeä elinkeino kivikaudelta teollistuneeseen aikaan saakka, eikä jo varhain omaksuttu maanviljely syrjäyttänyt sitä.

Veneiden ja laivojen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivan ensimmäinen vesillä liikkumisen keino on ollut kopukka, sopivista puista kokoon kyhätty lautta. Kivikaudella käytettiin ruuhia, puunrungosta koverrettuja veneitä. Ruuhi ei sopinut avomerimatkoihin, sillä sen laidat olivat erittäin matalat. Ruuhilla luultavasti kalasteltiin järvillä ja rannikon lähellä.

Jo kivikauden lopulla ruuhi alkoi syrjäytyä, kun Itämeren ja luultavasti Suomenkin vesistöissä tulivat käyttöön nahkapohjaiset veneet. Nahkapohjaista venettä piti koossa puukehikko. Veneen pohjassa oli suksen muotoinen puuesine, joka suojasi herkkää nahkapohjaa vaurioilta, kun vene osui pohjaan, kiville tai rantaan. Joistain hyvin vanhoista sukseksi nimetyistä löydöistä onkin arveltu, että ne voisivatkin olla näitä veneen osia. Rautakaudella tulivat käyttöön varsinaiset puuveneet, jotka mahdollistivat pitkätkin merimatkat. Puuveneissa on puukehikko, jonka varaan laidat on tehty lankuista. Kiinnikkeinä käytettiin nauloja tai niittejä. Puuveneitä oli erikokoisia, pienimmät yhden soudettavia pienille järville, isoimmat suuria "pitkäveneitä" merimatkoihin. Ruuhia on silti satunnaisesti käytetty sisävesistöissä vielä historiallisellakin ajalla. Lautarakenteisia ruuhia on käytetty vielä 1960-luvulla Hämeen pienillä järvillä. Niitä melottiin yksilapaisilla meloilla, vain harvassa ruuhessa oli airot.

Suomen ensimmäinen lujitemuovivene valmistettiin vuonna 1955. Tämän "lasimuoviveneen" suunnitteli ja sen valmistusta johti Merivoimien Esikunnan laivanrakennustoimiston päällikkö insinöörikomentajakapteeni Teuvo Ilmari Riki. Tämän 4,27 metriä pikän 60-kilogrammaisen veneen laidat olivat 3–4 millimetriä paksut. Veneeseen voitiin asentaa 1,1–2,2 kilowattinen (1,5–3 hevosvoimaa) perämoottori, joka antoi sille 11 km/h:n (6 solmun) nopeuden.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen sanojen alkuperä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.