Pitkävene

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pitkävene museossa, Oslossa

Pitkäveneellä tarkoitetaan yleensä viikinkien pitkiä purjeellisia soutuveneitä, joita kutsutaan myös viikinkilaivoiksi. Vastaavia veneitä oli kuitenkin myös muilla merenkävijäryhmillä, esimerkiksi varhaiset Kreikkalaiset pentekonter-tyyppiset alukset. Suomessa tämäntapaista venettä saatettiin kutsua uiskoksi ja runollisessa mielessä satalaudaksi tai satahangaksi.

Kapeitten ja pitkien veneiden runkonopeus on suuri. Toisaalta pitkien puisten veneiden rakenne ei ollut kovin jäykkä ja ne taipuilivat aallokossa. Viikinkien pitkäveneet olivat tarkoitettu enemmänkin sotimiseen. Viikinkeillä oli myös enemmän kaupankäyntiin ja kuljetukseen tehtyjä aluksia, knarreja, jotka olivat lyhyempiä ja korkeampia seka varustettu jonkinlaisella ruumalla.

Viikinkien pitkäveneen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kvalsundin veneen replika

Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan hahmottaa viikinkien pitkäveneen kehitystä. Hjortspring-vene, joka on ajoitettu noin vuodelle 350 ennen ajanlaskun alkua, on yksinkertainen sotakanootti. Lähes seitsemän sataa vuotta nuorempi Nydamin vene on jo kehittyneempi, mutta vielä ilman purjetta. 600-luvun aluksia on löytynyt Englannista, Sutton Hoo ja Norjasta Kavlsundista. Kvalsundin veneessä oli jo kehittynyt köli ja sen mittasuhteet vastavat viikinkilaivoja.[1]

Pitkävene suomalaisessa mytologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalaisessa runoudessa kerrotaan usein veneistä, jotka voidaan tulkita pitkäveneiksi. Seuraava kuvaus on Kalevalasta:

Jo tulevi Pohjan pursi,
satahanka hakkoavi!
Sata on miestä soutimilla,
tuhat ilman istumassa!

Venehautaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainajia on usein poltettu tai haudattu pitkäveneissä. Tätä kutsutaan venehautaukseksi. Kuuluisia viikinkien venehautoja ovat Tunen venehauta, Osebergin laiva ja Gokstadin laiva

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Graham, Ian: ”Nydamin laiva”, 50 laivaa, jotka muuttivat historian kulun, s. 19. Suom. Jyrki K. Talvitie. Kustannus Oy Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-410-3.