Suomen paras olut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen paras olut -kilpailu on järjestetty vuodesta 2011 lähtien. Kilpailussa palkitaan parhaat suomalaiset oluet. Kilpailun järjestyspaikka on ollut Lahdessa ja Helsingissä. Kilpailu on avoin kaikille kaupallisten panimoiden kotimaassa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä anniskelu- tai vähittäismyynnissä. Tuomaristossa kilpailussa on sekä ammattilaisia että harrastelijoita. Kilpailun järjestämisestä vastasi vuoteen 2020 asti Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Pienpanimoliiton perustama Suomalainen Olut Ry. Vuodesta 2021 kilpailun järjestämisestä vastaa Olutliitto ry. Kilpailun oikeudet pysyvät Suomalainen Olut ry:llä. [1]

Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2011 Lahdessa 30.9. sadonkorjuutapahtumassa. Kilpailuun osallistui 99 olutta 17 eri panimolta.[2][3] Seuraavana vuonna tapahtuma pidettiin Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa Helsingin Rautatietorilla. Kilpailuun osallistui 128 olutta 18 eri panimolta.[4] Vuonna 2013 kilpailu pidettiin samassa tapahtumassa. Oluita kilpailuun osallistui 146 21 eri panimolta.[5] Vuonna 2014 kilpailu pidettiin jälleen Syystober-tapahtumassa, jolloin kilpailuun osallistui 131 olutta 20 eri panimolta.[6]

Vuonna 2015 tapahtuma siirtyi Suuret Oluet - Pienet Panimot tapahtumassa Helsingin Rautatietorilla. Kilpailuun osallistui 22 eri panimolta 176 olutta.[7] 2016 kilpailuun osallistui 30 panimoa, joilta oluita oli arvioitavana 178.[8] Seuraavana vuonna 2017 osallistujien määrä oli kasvanut 38 panimoon, joilta oluita oli tällä kertaa arvioitavana 212. Tänä vuonna kisan tuomaristossa oli ensimmäistä kertaa ulkomaalaisia tuomareita.[9] Tuomaristossa oli erilaisia olutasiantuntijoita Alankomaista, Yhdysvalloista, Saksasta ja Brasiliasta. [10]

Ensimmäinen vuoden olut Sinebrychoffin Porter.
Vuosi Voittaja Panimo
2011 Porter (7,2 %) Sinebrychoff [11]
2012 Prykmestar Wehnäbock (6,2 %) Vakka-Suomen Panimo [4]
2013 Imperiaali Stout (9,2 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [5]
2014 American Lager (4,5 %) Stadin Panimo [12]
2015 Siperia Stout (8,0 %) Koskipanimo [13]
2016 Mufloni Pilsner (5,5 %) Panimoravintola Beer Hunter's [14]
2017 Thunder Chief (5,4 %) Hopping Brewsters Beer Company [15]
2018 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti [16]
2019 Groteski (3,2 %) Iso-Kallan Panimo [17]
2020 Valo vehnäolut (4,5 %) Panimo Honkavuori [18]
2021 Runaway (7,1 %) Olarin Panimo [19]
2022 KASKI Savubock (6,5 %) Takatalo ja Tompuri Oy [20]
2023 KASKI Mustakaura (5,0 %) Takatalo ja Tompuri Oy [21]

Käytössä olevat kilpailusarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen vaalea lager (2023-)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2023 Pumpattava barbaari (5,0 %) Panimoyhtiö TuJu Lapland Original Lager (5,2 %) Tornion Panimo Luomuleevi (5,0 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo [21]

Muu vaalea lager (2023-)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2023 1873 Hunaja-bock (7,3 %) Tornion Panimo Pint Please IPL (5,0 %) Nokian Panimo Daring Daughter India Pale Lager (5,5 %) Olvi [21]

Pils (2019– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2019 Dashing Dora (5,2 %) Hopping Brewsters Beer Company Lapland Pilsner (5,2 %) Tornion Panimo Sonnisaari Pils 5,2% (5,2 %) Sonnisaari panimo [17]
2020 Kukko Pils Alkoholiton (0,3 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Bryggeri Pils (4,5 %) Bryggeri Helsinki Galaxy Pils (5,0 %) Stadin Panimo [18]
2021 Sulku Pils (5,2 %) Kanavan Panimo Saimaa Classic Pils (4,5 %) Saimaa Brewing Company Lapland Pilsner (5,2 %) Tornion Panimo [19]
2022 Hoppa Extra Pils (5,9 %) Panimo Hoppa VÄKI Forestfinnish Pils (4,4 %) Panimo Hiisi Horisontti Pils (4,9 %) Maku Brewing [20]
2023 Barley Grind (5,3 %) Olarin Panimo Czech, Please! (4,8 %) CoolHead Brew Craft Pils (5,0 %) Mallaskoski [21]

Tumma tai värillinen lager (2016– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2016 Baltic Porter (7,0 %) Stallhagen Prykmestar Savukataja (9,0 %) Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Schwarz (4,5 %) Vakka-Suomen Panimo [14]
2017 Suomi 100 Juhlaolut (5,0 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Double Doc (7,3 %) Panimo Honkavuori Bryggeri Vuosisata (10,0 %) Bryggeri Helsinki [15]
2018 Savu Kekri (5,7 %) Iso-Kallan Panimo Luomu Musta Valssi (5,5 %) Fiskarsin Panimo Bock's Dunkel (4,9 %) Bock's Corner Brewery [16]
2019 Bock's Doppelbock (7,5 %) Bock's Corner Brewery LZ-1 Zeppelin (7,2 %) Hopping Brewsters Beer Company Kanavan Panimo X Panimoyhtiö Tuju: Pihta India Pale Lager (6,2 %) Kanavan Panimo [17]
2020 KASKI Mustakaura (5,0 %) Takatalo & Tompuri Brewery True Bock (6,5 %) Mallaskoski Bock's Doppelbock (7,5 %) Bock's Corner Brewery [18]
2021 Bock's Dunker (4,9 %) Bock's Corner Brewery Brewer's Organic Yövesi Dark Lager (4,5 %) Saimaa Brewing Company Savuolut James (5,2 %) Koskipanimo [19]
2022 Bock's Doppelbock (7,5 %) Bock's Corner Brewery KASKI Mustakaura (5,0 %) Takatalo & Tompuri Brewery Bock's Dunker (4,9 %) Bock's Corner Brewery [20]
2023 KASKI Mustakaura (5,0 %) Takatalo & Tompuri Brewery Bock's Doppelbock (7,5 %) Bock's Corner Brewery Kippari tumma lager (4,7 %) Kanavan Panimo [21]

Vaalea tai keskitumma ale (2016– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2016 Warthog IPA (5,5 %) Hopping Brewsters Beer Company Burn & Shine (5,3 %) Solmu Brewery Coyet Ale (4,5 %) Suomenlinnan Panimo [14]
2017 Blonde (5,9 %) Iso-Kallan Panimo High Hopes Oat Pale Ale (4,7 %) Mallaskoski Hoppe IPA (6,0 %) Suomenlinnan Panimo [15]
2018 New England IPA (5,5 %) Stadin Panimo Bryggeri Summer Ale (4,6 %) Bryggeri Helsinki Lapland Red Ale (5,2 %) Tornion Panimo [16]
2019 Rakki Forestfinnish Pale Ale (5,5 %) Panimoyhtiö Hiisi Waahto Brewery Red Ale (5,4 %) Waahto Brewery Smörre Ruis I.P.A. (5,9 %) Koskipanimo [17]
2020 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Big Momma (10,4 %) Olarin Panimo Double Doe Emeritus (8,5 %) Panimo Honkavuori [18]
2021 Pihamaan Sahti (9,0 %) Pihamaan Panimo Double Doc Emeritus (8,5 %) Panimo Honkavuori Loviatar (11,0 %) Panimoyhtiö Hiisi [19]
2022 Wee Doze (10,5 %) Olarin Panimo Stadin American Red Ale (5,3 %) Stadin Panimo Stadin South Pacific Pale Ale (5,3 %) Stadin Panimo [20]
2023 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Malmgård Belge (8,0 %) Malmgårdin Panimo Mallaskoski Barley wine (12,0 %) Mallaskoski [21]

APA ja sessio IPA (2022-)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2022 Stadin West Coast IPA (5,3 %) Stadin Panimo Prykmestar West Coast APA (5,5 %) Vakka-Suomen Panimo Stadin American Pale Ale (5,3 %) Stadin Panimo [20]
2023 Borgå Hazy Session IPA (4,3 %) Vanhan Porvoon panimo Neon Shadow (3,5 %) Salama Brewing Mosh & Go (5,5 %) Panimoyhtiö TuJu [21]

NEIPA (2022-)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2022 Mallaskoski Hazy IPA (5,5 %) Mallaskoski Stadin New England IPA (5,5 %) Stadin Panimo Hazy Hoodz (6,7 %) Olarin Panimo [20]
2023 Neon Beast (6,0 %) Salama Brewing Neo-Elektro (6,5 %) Salama Brewing Neon Baby (5,5 %) Salama Brewing [21]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2022 Every Time We Touch (8,0 %) Etko Brewing Mallaskosken Tropical Black IPA (6,5 %) Mallaskoski Maku Brewing Double IPA (9,0 %) Maku Brewing [20]
2023 Splitty Westy West Coast DIPA (8,0 %) Fat Lizard Brewing Company (Good To Be) On The Radar (6,9 %) Olarin Panimo Bluedozer (8,0 %) Salama Brewing [21]

Stout ja portteri (2017– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2017 Iku-Turso (9,0 %) Panimoyhtiö Hiisi Heavy Sunshine (8,0 %) CoolHead Brew Katariina Imperial Stout (9,0 %) Stadin Panimo [15]
2018 Ikiiurso Bourbon Barrel Aged (12,0 %) Panimoyhtiö Hiisi Coco Jambo (6,0 %) CoolHead Brew Moood (5,8 %) Pohjoisen panimo Maistila [16]
2019 Ikiiurso Bourbon Barrel Aged (12,0 %) Panimoyhtiö Hiisi Waahto Brewery Kahvi Stout (7,4 %) Waahto Brewery Imperial Stout (10,0 %) Maku Brewing [17]
2020 Ikiiurso Bourbon Barrel Aged (12,0 %) Panimoyhtiö Hiisi Pyöveli (9,2 %) Panimoyhtiö TuJu Laitilan Imperiaali (9,2 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [18]
2021 Ikiiurso (12,0 %) Panimoyhtiö Hiisi Comfortably Indulgent (11,0 %) CoolHead Brew Waahto Brewery Kahvi Stout (7,4 %) Waahto Brewery [19]
2022 Imperial Stout (10,0 %) Maku Brewing Pata (5,2 %) Mallassepät Blackheart (12,0 %) Mallassepät [20]
2023 Lauha (9,0 %) Kakola Brewing Company Keppo Porter (6,7 %) Keppo Bryggeri Tuots Lairepmi (10,0 %) CoolHead Brew [21]

Vehnäolut (2014– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 Weizen Bock (7,5 %) Koskipanimo Marsalkka Luomuvehnä (4,6 %) Saimaan Juomatehdas Mufloni Vehnä (5,0 %) Panimoravintola Beer Hunter's [12]
2015 Weizen Bock (7,5 %) Koskipanimo Wasaborg Savuvehnä (5,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Brewer's Special Belgian Wheat (4,7 %) Saimaan Juomatehdas [13]
2016 Prykmestar Wehnäbock (6,2 %) Vakka-Suomen Panimo Weizen Bock (7,5 %) Koskipanimo Keisari Elowehnä (4,7 %) Nokian Panimo [14]
2017 Valo vehnäolut (4,5 %) Panimo Honkavuori Piper Wit (4,7 %) Suomenlinnan Panimo Plevnan Vehnä (5,0 %) Koskipanimo [15]
2018 Weizen Bock (7,5 %) Koskipanimo Porco Bianco (4,9 %) Hopping Brewsters Beer Company Heili (6,6 %) Panimo Honkavuori [16]
2019 Dandelion Dreams Witbier (4,9 %) RPS Brewing Vauhtiveikko (5,3 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Weizen Bock (7,5 %) Koskipanimo [17]
2020 Valo vehnäolut (4,5 %) Panimo Honkavuori Dandelion Dreams Witbier (4,9 %) RPS Brewing Heili (6,6 %) Panimo Honkavuori [18]
2021 Vehnä (4,7 %) Hailuodon Panimo Dandelion Dreams Witbier (4,9 %) RPS Brewing Groteski (3,2 %) Iso-Kallan Panimo [19]
2022 Unison Vehnäolut (4,8 %) Unison Brewing Bikini Top (4,3 %) Fat Lizard Brewing Company Brewer’s Classic Weißbier (4,2 %) Saimaa Brewing Company [20]
2023 Vehnä (4,7 %) Hailuodon Panimo Malmgård Witbier (4,9 %) Malmgårdin Panimo Plevnan Vehnä (5,0 %) Koskipanimo [21]

Maustamattomat ja maustetut hapanoluet (2021–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2021 Zesty Case (5,3 %) Olarin Panimo Nasty Granny (4,1 %) Olarin Panimo Is it me you’re looking for? (3,8 %) Linden Brewery [19]
2022 Zesty Case (5,3 %) Olarin Panimo Floridus (7,7 %) Fiskarsin Panimo Blue Moment (5,5 %) Linden Brewery [20]
2023 Vanilla Ducks (5,0 %) Etko Butterflye (4,5 %) Etko CoolHead Gose (3,5 %) CoolHead Brew [21]

Maustetut oluet (2020– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2020 Prykmestar Savu, vaalea (4,5 %) Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Savukataja (9,0 %) Vakka-Suomen Panimo Sepän Shavu (5,7 %) Fiskarsin Panimo [18]
2021 Party Smoosh (5,0 %) CoolHead Brew Lycanthropy (6,6 %) Panimoyhtiö TuJu La Caliente Valentina (8,0 %) Pyynikin käsityöläispanimo [19]
2022 Mufloni Vadelma Berliner Weisse (5,0 %) Beer Hunter’s Mango Capac (5,0 %) Naïlo Brewing Blizzard Smoosh (5,0 %) CoolHead Brew [20]
2023 Pumpkin Ale (8,0 %) Mallaskuun Panimo Laitilan Lakritsi Portteri (5,4 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Bergö Persikka Sour (4,0 %) Food Factory Brewery [21]

Kypsytetyt oluet (2021– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2021 DBA Big Momma (10,4 %) Olarin Panimo Taiga Whisky (10,7 %) Panimo Honkavuori Katariina Imperial Barrel Stout (9,0 %) Stadin Panimo [19]
2022 Space Noir (10,0 %) Etko Routa Imperial Stout (9,5 %) Tornion Panimo DBA Bock Me Amadeus (11,9 %) Olarin Panimo [20]
2023 DBA Big Momma (10,4 %) Olarin Panimo DBA Dibs on the Cacao Nibs (11,0 %) Olarin Panimo Medusa Rum Barrel Aged Spiced Barley Wine (11,9 %) Mallaskoski [21]

Alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet (2021– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2021 OLVI Rye Mild Neipa (2,5 %) Olvi Malmgård Oat Ale (0,5 %) Malmgårdin Panimo Crisp Lager (0,0 %) Sinebrychoff [19]
2022 Saimaa Brewer’s Special Utah Rye (0,3 %) Saimaa Brewing Company Zero Four (0,4 %) Kråkö Bryggeri Malmgård Oat Ale (0,5 %) Malmgårdin Panimo [20]
2023 Crisp Lager (0,0 %) Sinebrychoff Microneipa (2,8 %) Nokian Panimo Mylläri Low Alc Ale 2-Tie (0,5 %) OlutMylly [21]

Muut oluet (2018– )

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2018 Maple Bourbon Barley Wine (11,0 %) CoolHead Brew Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout (13,0 %) Pyynikin käsityöläispanimo Ulrika Saison (5,5 %) Suomenlinnan panimo [16]
2019 Groteski (3,2 %) Iso-Kallan Panimo Funky Luomu (6,5 %) Fiskarsin Panimo Prykmestar Savukataja (9,0 %) Vakka-Suomen Panimo [17]
2020 Cerberos Bourbon BA Imperial Stout (11,8 %) Mallaskoski Taiga vahva porter Bourbon (8,0 %) Panimo Honkavuori Kanavan Panimo X Bönthöö bönthöö: Paljas saari (3,5 %) Kanavan Panimo [18]
2021 Kaksi Kotia Vialla Humalaa (5,6 %) Fiskarsin Panimo Tuco (7,0 %) Iso-Kallan Panimo RyeWine (9,5 %) Kimito Brewing [19]
2022 KASKI Savubock (6,5 %) Takatalo & Tompuri Brewery Tuco (7,0 %) Iso-Kallan Panimo HopHop DIPL (9,0 %) Loimaan Panimo [20]
2023 KASKI Mustasavu (4,6 %) Takatalo & Tompuri Brewery KASKI Savubock (6,5 %) Takatalo & Tompuri Brewery Savu Kekri (5,5 %) Iso-Kallan Panimo [21]

Käytöstä poistuneet kilpailusarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulloon tai tölkkiin pakatut oluet (2011–2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaalea lager enintään 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Koff III (4,5 %) Sinebrychoff Luomuleevi (4,5 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Keisari Luomu (4,5 %) Nokian Panimo 18 [11]
2012 Stadin Lager (4,5 %) Stadin Panimo Kukko Pils III Laitilan Wirvoitusjuomatehdas 1836 Hartwall Classic
Gourmet vaalea ruokaolut
Hartwall 22 [4]
2013 Stadin Lager Stadin Panimo Luomuleevi (4,5 %) Teerenpeli Höpken Pils (4,2 %) Suomenlinnan Panimo [5]
Vaalea lager yli 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Prykmestar LuomuPils (5,2 %) Vakka-Suomen Panimo Karjala IV B (8,0 %) Hartwall Karhu Tosi Vahva (8,0 %) Sinebrychoff 8 [11]
2012 New Zealand Amber Lager Stadin Panimo Stadin Lager Stadin Panimo Ultimator Stadin Panimo 14 [4]
2013 Prykmestar LuomuPils (5,2 %) Vakka-Suomen Panimo Stadin Pils (5,3 %) Stadin Panimo Karhu Tosi Vahva (8,0 %) Sinebrychoff [5]
Tumma tai värillinen lager enintään 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Laiskajaakko (4,5 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Prykmestar Schwartz (4,5 %) Vakka-Suomen Panimo Keisari Dark (4,5 %) Nokian Panimo 11 [11]
2012 Kievari Schwarz Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Dunkelbier Stadin Panimo Prykmestar Schwarz Vakka-Suomen Panimo 12 [4]
2013 Kukko Tumma (4,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Kievari Schwarz (4,5 %) Vakka-Suomen Panimo Kievari Schwarz (4,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [5]
Tumma tai värillinen lager yli 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 American Amber Lager (5,3 %) Stadin Panimo Stallhagen Dunkles (5,5 %) Stallhagen Kievari Kekri (5,9 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas 6 [11]
2013 Kievari Portteri (6,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Sauhusanttu (5,0 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Prykmestar Savukataja (9,0 %)
Prykmestar Schwarzbock (6,0 %)
Vakka-Suomen Panimo [5]
Ale enintään 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Centennial Pale Ale (4,5 %) Stadin Panimo Huvila Pale Ale (4,2 %) Malmgårdin Panimo Amarillo Ale (4,7 %) Stadin Panimo 12 [11]
2012 American Pale Ale Stadin Panimo Malmgård Blond Ale Malmgårdin Panimo New Zealand Pacific Pale Ale Stadin Panimo 11 [4]
2013 Keisari 66 American Pale Ale (4,2 %) Nokian Panimo Amarillo Ale (4,5 %) Stadin Panimo Hippaheikki (4,7 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo [5]
Ale yli 4,7 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Sinebrychoff Porter (7,2 %) Sinebrychoff Huvila X-Porter (7,0 %) Malmgårdin Panimo Marsalkka Vehnä (5,2 %) Saimaan Juomatehdas 9 [11]
2012 Laitilan Imperiaali Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Malmgård Belge Malmgårdin Panimo Huvila Arctic Circle Ale Malmgårdin Panimo 10 [4]
2013 Imperiaali Stout (9,2 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Katariina Imperial Stout (9,0 %) Stadin Panimo Huvila X-Porter (7,0 %) Malmgårdin Panimo [5]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2012 Wehnäbock Vakka-Suomen Panimo Keisari Elowehnä Nokian Panimo Stadin Weizen Stadin Panimo 6 [4]
2013 Prykmestar Wehnäbock (6,2 %) Vakka-Suomen Panimo Piper Wit (4,7 %) Suomenlinnan Panimo Marsalkka Luomuvehnä (4,6 %) Saimaan Juomatehdas [5]

Hanatuotteet (2011–2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ale, enintään 6 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Black Door H.O.D.A. (3,9 %) Malmgårdin Panimo Vauhtiveikko (5,3 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Marsalkka IPA (5,2 %)
Mufloni Single Hop Simcoe (3,5 %)
Saimaan Juomatehdas
Panimoravintola Beer Hunter's
15 [11]
2012 Mufloni Single Hop Simcoe Panimoravintola Beer Hunter's Severin Extra IPA Koskipanimo Savuruisstout Stadin Panimo 26 [4]
2013 Severin Extra I.P.A. (5,9 %) Koskipanimo Smörre Ruis I.P.A. (5,9 %) Koskipanimo Cotton Ale (4,5 %) Koskipanimo [5]
Lager, enintään 6 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 Året Runt (5,3 %) Nokian Panimo Kukko Tumma (4,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Stadi Lager (5,3 %) Stadin Panimo 12 [11]
2012 Kuohu Amber Lager Mallaskoski Sauhusanttu Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Året Runt Nokian Panimo 13 [4]
2013 Savuolut James (5,2 %) Koskipanimo Kuninkaankartanon Vaari (4,6 %) Kuninkaankartanon Panimo Mufloni Pilsner (5,0 %) Panimoravintola Beer Hunter's [5]
Vahva olut, yli 6 %
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo Kilpailijalukumäärä
2011 CCCCC IPA (7,0 %) Panimoravintola Beer Hunter's Siperia (8,0 %) Koskipanimo Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti 8 [11]
2012 Cascadian Dark Ale Stadin Panimo Siperia Stout Koskipanimo Mufloni CCCCC Panimoravintola Beer Hunter's 13 [4]
2013 Blue Skies IPA (7,2 %) Saimaan Juomatehdas Siperia Stout (8,0 %) Koskipanimo Plevnan Stout (7,0 %) Koskipanimo [5]

Vaalea lager enintään 4,7 % (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 American Lager (4,5 %) Stadin Panimo World Lager (4,5 %) Stadin Panimo Keisari Luomu (4,5 %) Nokian Panimo [12]
2015 South Pacific Lager (4,5 %) Stadin Panimo Höpken Pils (4,2 %) Suomenlinnan Panimo Karjala (4,5 %) Hartwall [13]

Vaalea lager yli 4,7 % (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 Mississippi Beer (5,0 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Sorachi Lager (4,9 %) Rakuuna Olut Karhu Tosi Vahva (8,0 %) Sinebrychoff [12]
2015 Mississippi Beer (5,0 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Stadin Lager (5,3 %) Stadin Panimo Karhu Tosi Vahva (8,0 %) Sinebrychoff [13]

Tumma tai värillinen lager (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 Senaattori (7,5 %) Rakuuna Olut American Black Lager (5,3 %) Stadin Panimo Kievari Schwarz (4,5 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [12]
2015 Marsalkka Tumma Lager (4,6 %) Saimaan Juomatehdas Bryggeri Spezial (5,2 %) Rakuuna Olut Granite Lager (5,0 %) Suomenlinnan Panimo [13]

Ale enintään 4,7 % (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 American Pale Ale (4,5 %) Stadin Panimo American Porter (4,5 %) Stadin Panimo Pikkuportteri (4,2 %) Pyynikin käsityöläispanimo [12]
2015 Maku Brewing Amber Ale (4,5 %) Maku Brewing Saimaa Blonde Ale (4,5 %) Saimaan Juomatehdas Malmgård Blond Ale (4,2 %) Malmgårdin Panimo [13]

Ale yli 4,7 % (2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lammin Sahti voitti vuonna 2014 sarjan Ale yli 4,7 %.
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2014 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Maku Brewing IPA (7,3 %) Maku Brewing West Coast Double IPA (8,0 %) Stadin Panimo [12]

Perinteinen ale yli 4,7 % (2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2015 Siperia Stout (8,0 %) Koskipanimo Huvila X-Porter (7,0 %) Malmgårdin Panimo Kievari Imperiaali Stout (9,2 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [13]

Amerikkalaistyylinen ale yli 4,7 % (2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2015 Papan Vanilla Stout (6,8 %) Pyynikin käsityöläispanimo Maku Brewing IPA (7,3 %) Maku Brewing Malmgård Emmer IPA (6,2 %) Malmgårdin Panimo [13]

Tumma ale (2016)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2016 Pyynikin Black IPA (8,0 %) Pyynikin käsityöläispanimo Zander Stout (7,0 %) Suomenlinnan Panimo Julmajuho (7,7 %) Teerenpeli [14]

Amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale (2016–2019)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2016 Track Day IPA (5,5 %) Fat Lizard Brewing Company Kukko IPA (4,7 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Kaira (6,4 %) Pohjoisen panimo Maistila [14]
2017 Thunder Chief (5,4 %) Hopping Brewsters Beer Company Mufloni CCCCC IPA (7,0 %) Panimoravintola Beer Hunter's Vimma (11,0 %) Mathildedalin Panimo [15]
2018 The Lizard NEIPA (5,5 %) RPS Brewing Thunder Chief (5,4 %) Hopping Brewsters Beer Company Juiciness (5,5 %) CoolHead Brew [16]
2019 Ankle Slapper Surf Ale (5,2 %) Fat Lizard Brewing Company Mosaic APA (4,5 %) Maku Brewing Kouko Barley Wine (10,5 %) Panimoyhtiö Hiisi [17]

Muu tumma ale (2017–2019)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2017 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Mufloni Barley Wine (9,0 %) Panimoravintola Beer Hunter's Arkkitehti #000000 IPA (6,1 %) Ruosniemen panimo [15]
2018 Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Arkkitehti #000000 IPA (6,1 %) Ruosniemen panimo Porvari Oloroso Barley Wine (11,3 %) Ruosniemen panimo [16]
2019 Toivo Red Ale (5,5 %) Kanavan Panimo Lammin Sahti (7,5 %) Lammin Sahti Kellariolut nro 1 Luostari (7,0 %) Teerenpeli Panimo ja Tislaamo [17]

Amerikkalainen IPA (2019–2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2019 New England IPA (5,5 %) Stadin Panimo Scissors - Indie Pale Ale (5,4 %) RPS Brewing Juiciness (5,5 %) CoolHead Brew [17]
2020 Juiciness (5,5 %) CoolHead Brew New England IPA (5,5 %) Stadin Panimo Hopz N the Hood (5,5 %) Olarin Panimo [18]

Marja-, hedelmä- ja hapanoluet (2017–2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2017 Donut Island Andrea (4,2 %) Panimoyhtiö Hiisi Sour Raspberry (4,3 %) CoolHead Brew Mälli (6,0 %) Sonnisaari panimo [15]
2018 Kanavan Panimo X Bönthöö bönthöö: Paljas saari (3,5 %) Kanavan Panimo Viikinäinen Vattu Mojito Sour Ale (4,1 %) Rocking Beer Brewers Scissors - Indie Pale Ale (5,4 %) RPS Brewing [16]
2019 Deep Double Stoned (6,0 %) CoolHead Brew Kanavan Panimo X Bönthöö bönthöö: Paljas saari (3,5 %) Kanavan Panimo Salted Licorice Raspberry Sour (5,0 %) CoolHead Brew [17]
2020 Salted Licorice Raspberry Sour (5,0 %) CoolHead Brew Is it me you're looking for? (3,8 %) Linden Brewery Nasty Granny (4,1 %) Olarin Panimo [18]

IPA ja APA (2021)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2021 Runaway (7,1 %) Olarin Panimo Mallaskoski Hazy IPA (5,5 %) Mallaskoski Top 2 Bottom (8,3 %) Olarin Panimo [19]

Vaalea lager (2016–2022)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Panimo Toinen Panimo Kolmas Panimo
2016 Mufloni Pilsner (5,5 %) Panimoravintola Beer Hunter's Pacific IPL (5,5 %) Stadin Panimo Mississippi Beer 5,0 % (5,0 %) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas [14]
2017 Kaski Kylmäsavulager (4,6 %) Takatalo & Tompuri Brewery Stadin Lager (5,3 %) Stadin Panimo Rainy Summer Wheat Lager (4,7 %) Mallaskoski [15]
2018 NORTH Arctic Lager (5,5 %) Tornion Panimo Vastaranta Savulager (5,5 %) Panimo Kiiski Rock - An allday, everyday Lager (4,7 %) RPS Brewing [16]
2019 Rock - An allday, everyday Lager (4,7 %) RPS Brewing Märichello (5,2 %) Olarin Panimo Mosaic Lager (4,7 %) Pyynikin käsityöläispanimo [17]
2020 Rock - An allday, everyday Lager (4,7 %) RPS Brewing Märichello (5,2 %) Olarin Panimo Karhu 5,3 (5,3 %) Sinebrychoff [18]
2021 Prykmestar Keller (5,0 %) Vakka-Suomen Panimo Captain Marshall (5,0 %) Kotka Steam Brewing Company Saimaa Classic Lager (4,5 %) Saimaa Brewing Company [19]
2022 Stadin Mosaical Lager (5,3 %) Stadin Panimo Brew It Better Yourself (5,5 %) Olarin Panimo Prykmestar Helles (5,5 %) Vakka-Suomen Panimo [20]
  1. Suomen Paras Olut Suomen Paras Olut.
  2. Sinebrychoff Porter on Suomen paras olut 2011 (archive) Aromilehti. 4.10.2011. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 3.9.2013.
  3. Erkki Laine: Koffin Porter valittiin Suomen parhaaksi olueksi Helsingin Sanomat. 30. syyskuuta 2011. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 7.11.2015.
  4. a b c d e f g h i j k Prykmestar Wehnäbock on Suomen Paras Olut 2012 23. elokuuta 2012. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 10.10.2016. Viitattu 7.11.2015.
  5. a b c d e f g h i j k l Laitilan Imperiaali Stout on Suomen Paras Olut 2013 22. elokuuta 2012. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 10.10.2016. Viitattu 7.11.2015.
  6. Lehdistötiedote 21.8.2014 21. elokuuta 2014. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 7.11.2015.
  7. http://www.suomenparasolut.fi/main.php?module=tiedote_20150820 20. elokuuta 2015. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 7.11.2015.
  8. Suomen Paras Olut 2016 mitalistit 27. heinäkuuta 2016. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  9. Suomen Paras Olut 2017 on Hopping Brewster Beer Companyn Thunder Chief 2. elokuuta 2017. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  10. Kansainväliset tuomarit 2017 2017. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  11. a b c d e f g h i j Sinebrychoff Porter on Suomen Paras Olut 2011 30. syyskuuta 2011. suomenparasolut.fi. Arkistoitu 10.10.2016. Viitattu 7.11.2015.
  12. a b c d e f g Suomen Paras Olut 2014 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 21.11.2015. Viitattu 7.11.2015.
  13. a b c d e f g h Suomen Paras Olut 2015 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 21.11.2015. Viitattu 7.11.2015.
  14. a b c d e f g Suomen Paras Olut 2016 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 8.10.2016.
  15. a b c d e f g h i Suomen Paras Olut 2017 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  16. a b c d e f g h i j Suomen Paras Olut 2018 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 15.9.2018. Viitattu 15.9.2018.
  17. a b c d e f g h i j k l Suomen Paras Olut 2019 tulokset suomenparasolut.fi. Viitattu 14.9.2019.[vanhentunut linkki]
  18. a b c d e f g h i j k Suomen Paras Olut 2020 tulokset suomenparasolut.fi. Arkistoitu 13.9.2020. Viitattu 12.9.2020.
  19. a b c d e f g h i j k l m Suomen Paras Olut 2021 tulokset suomenparasolut.fi. Viitattu 28.10.2023.
  20. a b c d e f g h i j k l m n o Katso kaikki Suomen Paras Olut 2022 -kilpailun voittajat! olutposti.fi. Viitattu 28.10.2023.
  21. a b c d e f g h i j k l m n o p KATSO SUOMEN PARAS OLUT 2023 -KILPAILUN KOKO TULOSLISTA! suomenparasolut.fi. Viitattu 28.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]