Strela-2

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo neuvostoliittolaisesta olkapääohjuksesta. Satelliittijärjestelmästä kertoo artikkeli Strela.
Kuvassa sekä laukaisulaittein että ilman oleva SA-7 eli Strela-2 ohjus.

9K32 "Strela-2" (ven. 9К32 "стрела-2" - nuoli, Nato-raportointinimi SA-7 Grail) on neuvostoliittolainen olalta laukaistava lyhyen matkan ilmatorjuntaohjus, joka otettiin käyttöön 1968. Suomessa uudempi malli, Strela-2M, tunnetaan nimellä ItO 78. Strela on ensimmäisen sukupolven infrapunahakeutuva ohjus ja pystyy lukittumaan maaliin ainoastaan takaapäin. Suomessa koulutusta annettiin Hyrylän (HelItR) ja Rovaniemen (RovItPsto, LapItR) varuskunnissa. Asetyypin varikointi painottui Haapajärvelle Asevarikko 8:aan.[1]selvennä

Suomessa ensimmäisen tämän tyypin ohjus ammuttiin Lohtajan Vattajanniemellä 22. tammikuuta 1979.[2] Sen laukaisi tekn. ylil.selvennä Kalervo Liikanen.[3] Ohjusta esiteltiin aiemmin, mutta sitä ei voitu laukaista huonon sään vuoksi. Reijo Alanne oli Kadettikoulun ensimmäisin oppilas, joka sai ampua Lohtajalla vastaavan niin sanotun kovan ohjuksen vuonna 1982.[4]

Ohjuksen kantomatka on noin 4,2 kilometriä vaakasuunnassa ja 2,3 kilometriä pystysuunnassa ja nopeus 1,75 mach. 1,15 kilogramman taistelukärjessä on 370 grammaa HBX-räjähdettä.[5] Muut mitat ovat:[6]

  • paino 15 kg
  • pituus n. 1,5 m (150 cm)
  • paksuus/läpimitta 72 mm
Kuva ohjuksen laukaisusta, jolloin ajopanos on singonnut sen laukaisuputkesta ulos. Matkamoottori ei vielä ole käynnistynyt.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvan SA-7 ohjuksen etualalla oleva ohjuslinssi, joka näkyy tähtäimen ohella hyvin.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitossa uskottiin sotaa käytävän vain ydinasein aseistetuilla pommikoneilla, ja pitkänmatkan- ja suurenkorkeudenohjusten kehitystyö aloitettiin varhain. Korean sota osoitti kuitenkin tavanomaisen sodankäynnin olevan vielä voimissaan, ja Neuvostoliitossa käynnistettiin kymmenvuotinen hanke liikkuvien taistelukentän ilmatorjuntajärjestelmien kehittämiseksi kattamaan monia torjuntaetäisyyksiä.[7]

Uuteen doktriiniin kuului viiden kantaman asejärjestelmiä:[8]

  • rintaman alueilmatorjuntajärjestelmä 3M8 Krug (NATO-nimi: SA-4 "Ganef")
  • armeijatason matalan ja keskikorkeuden ilmatorjunta 3M9 Kub (NATO: SA-6 "Gainful")
  • divisioonatason matalan korkeuden ja lyhyen matkan järjestelmä 9K33 Osa (NATO: SA-8 "Gecko")
  • rykmenttitason jokasään tutkaohjattu ilmatorjuntatykistö: ZSU-23-4 "Šilka"
  • pataljoonatason lähi-ilmatorjuntatorjuntaohjusjärjestelmät: Strela-1 (NATO: SA-9 "Gaskin") ja Strela-2 (NATO SA-7 "Grail")

Strela-1 ja Strela-2 olivat molemmat tarkoitettu olalta laukaistaviksi. Strela-2:sta tuli kuitenkin huomattavasti kevyempi, ja Strela-1:n kehitys suunnattiin ajoneuvoalustaiseen tehokkaampaan järjestelmään ja ZSU-23-4-tykkien tueksi rykmenttitasolle.[9] Strela-2:ta seurasi pian vähän parannettu "Strela-2M" (SA-7B, ohjus 9M32M) 1970 ja radikaalimpi uudistus 9K36 "Strela-3" (NATO: SA-14 "Gremlin", ohjus 9M36). Ohjuksen laivastoversio tunnetaan NATO-nimellä SA-N-5.[10]

Kehitystyö alkoi Turopov OKB:lla (myöhemmin Kolomna), joka sai käyttöönsä yhdysvaltalaisen FIM-43 Redeyen tarkat tiedot. Strela lainasikin huomattavasti Redeyestä, vaikkakaan ohjusta ei voitu suoraan kopioida siitä, koska myös Redeyen kehitystyö oli tuolloin vielä kesken. Kehitystyö törmäsi huomattaviin vaikeuksiin tarpeeksi pienen ja tehokkaan infrapunahakupään eli ohjuslinssin kehittämisessä, ja Strela joutui tyytymään yksinkertaisempaan malliin kuin oli Redeyessa. Ensimmäinen versio 9K32 "Strela-2" (SA-7A, ohjus 9M32) tuli palvelukseen 1968, viisi vuotta jäljessä aikataulusta. Ohjus levisi pian Varsovan liiton maihin ja Neuvostoliiton liittolaisille. Ensimmäisenä sitä käytettiin elokuussa 1969 Suezilla, jossa alas ammutuista kymmenestä israelilaiskoneesta kaksi pudotettiin Strela-2:lla.[11]

Strela-1:stä[12] tiedetään välittäneen tietoja CIA:lle puolalaisen everstin Ryszard Kuklińskin 1971–1981.[13]

Neuvostoliittolainen sotilas ja Strela-2 ilmatorjuntaohjus

Muita versiota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[14]

  • Kiinan kansantasavallan paranneltu kopio on HN-5 (Hongying, 'punainen kirsikka').
  • Pakistanin versio on Anza. Sen ensimmäinen versio on selvästi huonompi kuin Strela, mutta kolmas versio on 15 km kantamallaan huomattavasti parempi.
  • Egypti kopioi Strelan nimellä Ayn al-Saqr
  • Jugoslavia rakensi Strela-2M-mallia Strela-2M2J Sava.
  • Romanian CA 94 lisäsi Strela-2M:aan lukkiutumisen joka suunnasta, lähietäisyyslaukaisimen ja uuden taistelukärjen.
  • 9K34 Strela-3

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kojo, Pauli ym. (toim.): Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja 1980, Otava, 1979, Helsinki ISBN 951-1-05460-0
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa. Ilmatorjuntasäätiö, 2003. ISBN 951-95594-4-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappi 2009, s. 117
  2. Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja MMM-1980, s. 201
  3. Lappi 2009, s. 113
  4. Lappi 2009, s. 118
  5. Military-Today.com Viitattu 1.2.2019.
  6. Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja MMM-1980 (s. 201)
  7. Lappi 2003, s. 184, 192
  8. Lappi 2003, s. 193
  9. Lappi 2003, s. 199-201
  10. Lappi 2003, s.202-203
  11. Military-Today.com Viitattu 1.2.2019.
  12. Lappi 2003, s. 200
  13. https://www.cia.gov/news-information/featured-story-archive/2010-featured-story-archive/colonel-ryszard-kuklinski.html Viitattu 5.2.2019.
  14. https://www.militaryfactory.com/smallarms/detail.asp?smallarms_id=162 Viitattu 1.2.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]