Stranded (albumi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stranded
Roxy Music
Studioalbumin Stranded kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  AIR Studios, Lontoo, syyskuussa 1973
 Julkaistu marraskuu 1973 [1]
 Tuottaja(t) Chris Thomas
 Tyylilaji taiderock, glam rock
 Kesto 39.49
 Levy-yhtiö Island Records
Listasijoitukset

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 1. (1 viikko, 1. joulukuuta 1973)[2]
Norjan lippu 14. (viikko 52/1973)[3]
Suomen lippu 28. (helmikuu 1974)[4]
Uuden-Seelannin lippu 37. (16. toukokuuta 1975)[5]
Yhdysvaltain lippu 186. (1974)[6]

Roxy Musicin muut julkaisut
For Your Pleasure
1973
Stranded
1973
Country Life
1974

Stranded on brittiläisen Roxy Music -yhtyeen kolmas studioalbumi vuodelta 1973. Ennen levyn julkaisua yhtyeessä oli tapahtunut miehistönvaihdos, kun Brian Enon tilalle oli otettu Curved Air -yhtyeestä tuttu multi-instrumentalisti Eddie Jobson. Lisäksi yhtyeen johtohahmo Bryan Ferry oli tehnyt kriittisen vastaanoton saaneen sooloalbumin These Foolish Things. Stranded oli kuitenkin kriitikoiden mielestä yllättäen hyvä levy, ja sitä ylistettiin jopa vuoden parhaaksi poplevyksi.[7] Strandedista muodostui myös yhtyeen ensimmäinen Britannian listaykköseksi noussut albumi.[8]

Albumilta julkaistu single ”Street Life” ylsi brittilistalla sijalle 9 joulukuussa 1973.[9]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brian Enon lähdön myötä yhtyeen musiikki oli Strandedilla edennyt lähemmäs valtavirtaa. Bryan Ferry otti ohjat käsiinä yhtyeen musiikillisena johtajana, eikä levy ollut yhtä kokeellinen kuin edellisalbumit. Syntetisaattorin sijaan levyllä kuullaan muun muassa pianoa ja raskaita kitaroita aiempaa enemmän. Musiikki on myös harkitumpaa.[10]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levyn julkaisi alun perin Island Records tunnuksella ILPS 9252 ja sen on tuottanut Chris Thomas E.G. Records -yhtiölle. Äänitys on tehty Lontoon AIR-studioilla syyskuussa 1973 ja äänitysinsinöörinä on toiminut John Punter.

Levykannen konsepti on Bryan Ferryn käsialaa ja sen suunnittelija on Nicolas de Ville ja valokuvaaja Karl Stoeker. Taidetyön on tehnyt Bob Bowkett CCS:ssä. Alkuperäisen LP-levyn sisäkannessa on yhtyeen jäsenten valokuvat basisti Johnny Gustafsonia lukuunottamatta.

Kansikuvatytön meikkitaiteilijana on toiminut Pierre Laroche, Roxy Musicin kampaajana Smile sekä muotisuunnittelijana Anthony Price. Levykannessa mainitaan vielä roudarit Bailey, Jennings, Hart, Olliff ja Spurek sekä hovimestari Christian Wainwright.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. Street Life – 3.27 (säv. Bryan Ferry)
  2. Just Like You – 3.34 (säv. Ferry)
  3. Amazona – 4.12 (säv. Phil Manzanera/Ferry)
  4. Psalm – 8.04 (säv. Ferry)

B-puoli

  1. Serenade – 2.55 (säv. Ferry)
  2. A Song for Europe – 4.44 (säv. Andrew Mackay/Ferry)
  3. Mother of Pearl – 6.53 (säv. Ferry)
  4. Sunset – 6.00 (säv. Ferry)

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stranded by Roxy Music roxyrama.com. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  2. Chart Stats - Roxy Music - Stranded chartstats.com. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  3. norwegiancharts.com - Roxy Music - Stranded norwegiancharts.com. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  4. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 251. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  5. charts.org.nz - Roxy Music - Stranded charts.org.nz. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  6. Stranded - Roxy Music Allmusic. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  7. Levyarvostelut. MUSA, 1974, 2. vsk, nro 1, s. 31. Pirkkala: Graafinen Kustannus Oy.
  8. Chart Stats - Roxy Music chartstats.com. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  9. Chart Stats - Roxy Music - Street Life chartstats.com. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  10. Erlewine, Stephen Thomas: Stranded - Roxy Music - Review Allmusic. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)