Stig-Olof Fagerström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fagerström 1960-luvun puolivälissä.
Fagerström yrittämässä nopeusennätystä 1963.

Stig-Olof Fagerström (s. 13. heinäkuuta 1930 Helsinki[1]) on suomalainen uransa lopettanut moottoriveneilijä ja suomalaisen moottoriurheilun ensimmäinen maailmanennätyksen haltija. Hän teki 1960-luvulla yhden miehen rata-ajoon tarkoitettujen hydroveneiden nopeusennätyksiä sekä voitti useita peräkkäisiä Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuskisoja. Itä-Saksan Bad-Saarowissa vuonna 1964 Fagerström saavutti OJ-luokan Euroopan mestaruuden ja pääsi suorituksellaan Guinnessin ennätyskirjaan.[2]

Postivirkamiehen pojaksi Helsingin Kruununhakaan syntynyt S‑O Fagerström kiinnostui ensin kilpailemisesta moottoripyörillä, mutta siirtyi venealan yrittäjänä toimineen vanhemman veljen vaikutuksesta moottoriveneisiin ja alkoi kilpailla vuonna 1955 hydroveneiden OA-luokassa isonveljen myymällä veneellä. Vuonna 1959 Fagerström vietti kuukauden Saksassa Königin perämoottoritehtaalla ja osallistui ensimmäisiin nopeuskokeisiin. Hänen vaikutuksestaan veneiden nopeuskoetoiminta saatiin alkuun Suomessakin Eläintarhanajoihin hankitulla sveitsiläisellä kellokalustolla.[1]

Uransa ensimmäisessä nopeusennätysyrityksessä syksyllä 1960 Fagerström ajoi veneensä ympäri kovassa aallokossa niin, että sai keuhkorepeämän ja kaikki toisen puolen kylkiluut katkesivat. Hän kuitenkin toipui onnettomuudesta ja saavutti vuonna 1962 hydroveneluokkien B ja CS maailmanennätykset, 125,09 km/h ja 116,67 km/h.[2][3]

Stig-Olof Fagerströmin poika Caj jatkoi isänsä kilpaveneilyuraa. Yhteensä he saavuttivat 22 maailmanennätystä.[2] Stig-Olof Fagerström sai liikuntaneuvoksen arvonimen[4] ja vuonna 2009 Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon[5].

S-O Fagerström tunnetaan myös postimerkkeilyharrastuksestaan[1] sekä perustamastaan yrityksestä Sofa Laituri ja Mökki Center Oy[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hakkarainen, Olli: Kilpailuja ei voiteta välineillä. (50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 13.7.1980, s. 8.
  2. a b c Kainulainen, Tuomas: Maailmanmestari toi kilpaveneensä Turkuun Turun Sanomat. 29.3.2004. Viitattu 26.11.2017.
  3. Hjorth, Torsten: SMK 50 vuotta (Julkaistu alun perin SMK:n vuosikirjassa 1980.) Suomen Moottoriveneklubi ry.
  4. Fagerström, Stig-Olof, Kansallisbiografian maksumuurisivu. Biografiakeskus. Viitattu 26.11.2017.
  5. Ministeri Wallin jakoi Pro Urheilu -tunnustukset 16.12.2009. Opetusministeriö. Viitattu 16.12.2009.
  6. Sofa Laituri ja Mökki Center Oy Finder. Fonecta. Viitattu 26.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Muraja, Tuomas. S-O. Fagerström : sotilaspojasta yrittäjäksi, maailmanmestariksi ja neuvokseksi. Fagerström moottoriveneurheilumuseosäätiö 2008. ISBN 978-952-92-3336-6.