Sotion

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotion (m.kreik. Σωτίων, Sōtiōn; n. 200170 eaa.) oli antiikin kreikkalainen doksografi ja elämäkertakirjailija. Hän oli kotoisin Aleksandriasta.

Sotion oli merkittävä lähde Diogenes Laertioksen filosofielämäkerroille. Hänen teoksistaan ei ole säilynyt yhtäkään, mutta ne tunnetaan epäsuorasti muun muassa Diogeneen kautta. Sotionin pääteos oli Perimysjärjestyksistä (Διαδοχή tai Διαδοχαί). Se on varhaisin tunnettu teos, jossa filosofeja järjestettiin koulukuntiin perimysjärjestyksittäin eli opettaja-oppilas -ketjujen mukaisesti. Sotionilta on peräisin muun muassa ajatus joonialaisesta koulukunnasta, joka sai alkunsa Thaleesta, joka vaikutti Anaksimandrokseen, joka vaikutti edelleen Anaksimeneehen, ja niin edelleen.

Perimysjärjestyksistä koostui todennäköisesti kolmestatoista kirjasta, ja ainakin osa sen aineistosta oli peräisin Theofrastoksen kokoamasta doksografiasta. Perimysjärjestyksistä oli tarpeeksi tunnettu, jotta Herakleides Lemboslainen teki siitä lyhennelmän toisen vuosisadan eaa. puolessä välissä, ja myöhemmin saman nimisen teoksen kirjoittivat myös Sosikrates ja Antisthenes Rhodoslainen.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Sotion