Solaris (vuoden 1972 elokuva)
| Solaris | |
|---|---|
| Солярис | |
 DVD-julkaisun kansikuva |
|
| Ohjaaja | Andrei Tarkovski |
| Käsikirjoittaja |
Fridrih Gorenštein Andrei Tarkovski |
| Tuottaja | Vjatšeslav Tarasov |
| Säveltäjä |
Eduard Artemjev J. S. Bach |
| Kuvaaja | Vadim Jusov |
| Leikkaaja |
Ljudmila Feiginova Nina Marcus |
| Pääosat |
Donatas Banionis Natalja Bondartšuk Jüri Järvet Nikolai Grinko Anatoli Solonitsyn Vladislav Dvoržetski |
Valmistustiedot
| |
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Tuotantoyhtiö | Mosfilm |
| Ensi-ilta | 1972 |
| Kesto | 167 min |
| Alkuperäiskieli | venäjä |
Aiheesta muualla
| |
| IMDb | |
| Elonet | |
Solaris (ven. Солярис, Soljaris) on Andrei Tarkovskin 1972 ohjaama neuvostoliittolainen tieteiselokuva, joka pohjautuu Stanisław Lemin romaaniin Solaris. Päärooleissa esiintyvät Natalja Bondartšuk, Donatas Banionis, Jüri Järvet, Nikolai Grinko ja Anatoli Solonitsyn. Elokuvamusiikin sävelsi Eduard Artemjev.
Elokuva on palkittu Cannesin elokuvajuhlilla 1972 Juryn erikoispalkinnolla. Natalja Bondartšuk palkittiin parhaana näyttelijänä Panaman kansainvälisillä elokuvajuhlilla 1973. Vuonna 1979 Solaris pääsi mukaan suomalaiskriitikoiden kokoamalle sadan tärkeimmän elokuvan listalle[1].
Solaris on meditatiivinen psykodraama, joka sijoittuu mystiselle planeettamuodostelmalle nimeltä Solaris. Siellä olevan avaruusaseman tieteellinen työ on ajautunut kriisiin ja tämän vuoksi psykologi Kris Kelvin matkaa paikalle selvittämään tilannetta. Hän huomaa, että Solariksella kaikki on todellista ja epätodellista. Planeetan meri on elävää ainetta, joka toimii kuin jättiläisen aivot. Sen arvoitus kiehtoo ihmisiä, koska merellä on kyky muuttaa materiaksi kaikki heidän mielikuvansa ja muistonsa — kodista ja rakkaimmista kaukana Maassa.
Elokuvassa ääretön maailmankaikkeus, mennyt ja tuleva, elämä ja kuolema kietoutuvat toisiinsa. Avain Tarkovskin teoksen maailmaan ja rikkaaseen sisältöön on sen hyväksyminen, että lajityypistä ja tarinasta riippumatta hänen käsittelyssään on aina ihminen — moraali, tietoisuus, muistot ja tarpeet.[2]
Vaikka elokuva on maineikas, ei Lem ollut kuitenkaan tyytyväinen Tarkovskin versioon.[3] Tyytymättömyyden syynä olivat näkemyserot. Lem kuvasi romaanissaan ihmisen kyvyttömyyttä kommunikoida vieraan elämänmuodon kanssa, kun taas Tarkovski nosti keskiöön päähenkilöiden väliset suhteet ja heidän sisäisen maailmansa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.
- ↑ Elitisti elokuvalehti
- ↑ Lem's opinion Stanisław Lemin viralliset kotisivut. lem.pl. Viitattu 4.8.2010. englanti
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Phillip Lopaten essee Criterion Collectionissa (englanniksi)
