Sodassa ja rakkaudessa (vuoden 1964 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sodassa ja rakkaudessa
The Americanization of Emily
Americanization of Emily poster.jpg
Ohjaaja Arthur Hiller
Käsikirjoittaja Paddy Chayefsky
Säveltäjä Johnny Mandel
Kuvaaja Philip Lathrop
Pääosat Julie Andrews
James Garner
Melvyn Douglas
James Coburn
Joyce Grenfell
Keenan Wynn
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Ensi-ilta 1964
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sodassa ja rakkaudessa (The Americanization of Emily) on Arthur Hillerin ohjaama romanttinen draamakomedia Yhdysvaltain laivastoamiraalin huoltoupseerin (James Garner) ja tämän englantilaisen autonkuljettajan (Julie Andrews) suhteesta toisen maailmansodan loppuvaiheen Britanniassa. Vuonna 1964 ensi-iltansa saaneen mustavalkoelokuvan on käsikirjoittanut Paddy Chayefsky.

Elokuvan romanttisena musiikkiteemana on ikivihreäksi ja jazzstandardiksi noussut hidas valssisävelmä ”Emily”. Sen on säveltänyt Johnny Mandel. Lauluun teki sanat Johnny Mercer, mutta elokuvassa sävelmää käytetään vain instrumentaalisena.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen laivastoamiraalin adjutantti, huoltoupseeri Charlie Madison (Garner) on onnistunut viettämään leppoisaa elämää toisen maailmansodan Euroopassa. Lontoossa hän aloittaa romanttisen suhteen autonkuljettajansa, sotaleskeksi jääneen Emily Barhamin (Andrews) kanssa. Sodan loppuvaiheessa Madisonin psyykkisesti epätasapainoinen esimies, amiraali Jessup (Melvyn Douglas) saa päähänsä että armeijan varjoon jääneestä Yhdysvaltain laivastosta on tehtävä PR-elokuva kuvaamalla vaarallista miinanraivausta Englannin kanaalissa. Erilaisten viivytysten jälkeen filminteko ei pääse alkuun ennen kuin Normandian maihinnousu muuttaa kaikki suunnitelmat. Madison yrittää karata maihinnousun tulituksessa, mutta upseeritoveri ampuu häntä jalkaan. Sotakuvaajan kuva ontuvasta Madisonista leviää lehtiin ja Madisonin luullaan kuolleen sotasankarina, Omaha Beachin ensimmäisenä uhrina. Hän kuitenkin ilmestyy esiin, ja lopussa Madison ja Emily saavat toisensa.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]

Helsingin Sanomien Mikael Fränti ei pitänyt elokuvaa sen tv-esityksen alla 1983 kokonaisuutena kovin onnistuneena. Hänestä Hillerin ja Chayefskyn satiirinen yhteistyö johtaa häijyihin ihmiskuviin, elokuvaan on tungettu liikaa materiaalia ja monet keskustelukohtaukset ovat teatraalisen pitkiä. Päähahmon, James Garnerin esittämän huoltoupseerin omintakeinen pasifismi nousee kuitenkin Fräntin mielestä elokuvan pääteemaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Best 1,000 Movies Ever Made. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.
  2. Fränti, Mikael: Satiiri sodasta ja rakkaudesta. Helsingin Sanomat, 28.8.1983, s. 83. Näköislehden aukeama (tilaajille).