Skip Beat!

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skip Beat!
Tyyli TV-sarja
Kestoaika n. 25 min
Alkuperämaa Flag of the United States.svg Yhdysvallat
Flag of Japan.svg Japani (alkuperäinen formaatti)
Jaksoja 25

Skip Beat! (suom. Älä luovuta!) on japanilainen Yoshiki Nakamuran piirtämä manga. Mangaa alettiin julkaisemaan Japanissa 12. kesäkuuta vuonna 2002. Siitä on tehty anime TV-sarja, jonka tuotanto on päättynyt. Sarjaan on tehty 25 noin 24-minuuttista jaksoa. Sarja julkaistiin vuonna 2008. Animeversio seuraa alkuperäisen juonta melko tarkasti.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skip Beat! kertoo Kyoko Mogamista, hyväuskoisesta ja positiivisesta 16-vuotiasta tytöstä. Kyoko seuraa ensirakkauttaan, lapsuudenystäväänsä Shouta Tokioon, jotta voisi auttaa tätä hänen unelmassaan tulla idoliksi. Kyoko siivoaa, tekee ruokaa ja työskentelee kolmessa eri työpaikassa rahoittaakseen Shon kalliin asunnon ja elämäntyylin. Hän uhraa kaiken aikansa ja rahansa Shoun tukemiseen, eikä tuhlaa mitään itseensä, myöskään ulkonäköönsä. Eräänä päivänä Kyoko menee Shoun toimistoon ja kuulee hänen puhuvan managerinsa kanssa Kyokosta. Keskustelusta selviää, että Shou pitää häntä vain piikana ja epäviehättävänä sekä tylsänä ihmisenä. Kyoko tajuaa tuhlanneensa koko elämänsä Shoulle turhaan. Raivoissaan hän vannoo kostoa ja yrittää hyökätä Shoun kimppuun, mutta turvamiehet kantavat hänet ulos. Pilkaten Shou ilmoittaa hänelle, että jos Kyoko haluaa kostaa hänen olisi parasta tulla isommaksi staraksi kuin Shou. Niinpä Kyoko muuttaa ulkonäkönsä ja hakeutuu showbisnekseen. Skip Beat! seuraa, miten Kyoko vähitellen kasvaa näyttelijänä ja selviytyy showbisneksen vaikeuksista samalla tavaten mielenkiintoisia ihmisiä.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mogami Kyoko - (ääni: Marina Inoue) 16-vuotias tyttö, joka jätti koulun kesken Kiotossa, koska hänen lapsuudenystävänsä Fuwa Shou pyysi hänet mukaan Tokioon. Kuultuaan Shoun pettäneen hänet, hän vannoo kostoa ja hakeutuu showbisnekseen. Kyoko päättää hakea Shoun kykyjentoimiston kilpailijan LME:n talenttiosastolle, mutta kiistattomasta lahjakkuudestaan huolimatta pääsykokeen tuomarit päättävät hylätä hänet. Syy siihen on Kyokon halu hakeutua showbisnekseen koston vuoksi ja hänen kyvyttömyyteensä osoittaa myötätuntoa ja rakkautta (tunteet katosivat Shoun petoksen myötä). LME:n presidentti kuitenkin kokee Kyokon hylkäämisen niin suurena lahjakkuuden hukkana, että perustaa toimistoon uuden osaston nimeltä Love Me. Love Me-osaston tarkoitus on Kyokon kadonneiden tunteiden palauttaminen tekemällä töitä, jotka vaativat toisten ihmisten miellyttämistä. Vähitellen Kyoko tajuaa ettei näyttele vain koston saavuttamiseksi vaan oikeasti nauttii näyttelemisestä.

Kun Kyoko oli pieni, hän asui Fuwa Shoun vanhempien pitämässä majatalossa. Shoun vanhemmat toivoivat Kyokosta Shoulle morsianta ja kouluttivat häntä sen mukaan. Siksi Kyoko on hyvin taitava kodinhoitoaskareissa ja muissa perinteisen japanilaisen majatalon tavoissa sekä teeseremoniassa.

Tsuruga Ren - (ääni: Katsuyuki Konishi) LME:n suosittu ja lahjakas näyttelijätähti. Ren vaikuttaa muille ihmisille kohteliaalta ja äärimmäisen mukavalta mutta näyttää Kyokolle välillä pelottavankin puolensa. Hän ei aluksi pidä Kyokosta, koska Kyoko haluaa näyttelijäksi vain koston vuoksi. Vähitellen Ren kuitenkin lämpenee häntä kohtaan ja auttaa Kyokoa hänen näyttelijän urassaan. Myöhemmin Ren jopa rakastuu Kyokoon. Renin isä on myös näyttelijätähti, mutta heidän välinsä ovat huonot.

Fuwa Shou - (ääni: Mamoru Miyano) Oikealta nimeltään Fuwa Shoutaro. Hän salaa oikean nimensä, koska pitää sitä liian vanhanaikaisena ja perinteisenä. Kyoko asui lapsuutensa Shoun vanhempien omistamassa majatalossa ja on siis Kyokon lapsuudenystävä. Shoun piti periä vanhempiensa majatalo, mutta hän päätti lähteä Tokioon tavoittelemaan julkisuutta laulajana. Shou pitää Tsuruga Reniä pahimpana kilpailijanaan suosiosta julkisuudessa. Shou flirttailee usein managerinsa kanssa, mutta todellisuudessa Shoulla on enemmän tunteita Kyokoa kohtaan kuin hän itse suostuu myöntämään.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkumusiikit:

  1. Dream Star - The Generous
  2. Renaissance - The Generous

Loppumusiikit:

  1. Namida - 2BACKKA
  2. Eien - Yūsaku Kiyama