Sinisukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sinisukka on oppinutta, tieteellistä tai kirjallista toimintaa harjoittanutta naista tarkoittava historiallinen pilkkanimitys.

Oppineen naisen nimityksenä sana on käännöslaina englannin sanasta bluestocking. Bluestocking tarkoitti alun perin Lontoossa 1700-luvulla toimineen naisten kirjallisuuspiirin (literary circle) jäsentä, josta merkitys on yleistynyt.[1]

Suomalaiseksi sinisukaksi on luonnehdittu esimerkiksi Hanna Ongelinia. Auli Mantila on kirjailijakokouksen esitelmässään vuonna 2005 kutsunut itseään tällä nimellä.[2]

Suomalaisessa kansanperinteessä sanan merkitys on toinen. Kalevalaisessa runoudessa sinisukka on hienoa tai jaloa kuvaava nimitys eri hahmoille. Esimerkiksi Lemminkäinen mainitaan sinisukaksi. Kalevalan 46. runossa Väinämöinen kutsuu karhua sinisukaksi:

»Lähe, kuulu, kulkemahan,

metsän auvo, astumahan,
käymähän, käpeäkenkä,
sinisukka, sipsomahan
näiltä pieniltä pihoilta,
kape'ilta käytäviltä
urohoisehen väkehen,

miehisehen joukkiohon!»

[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Launis, Kati 2005. Kerrotut naiset - Suomen ensimmäiset naisten kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä
  • Webster's Encyclopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1994. New York : Gramercy Books

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Webster's Encyclopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1994. New York : Gramercy Books, hakusana bluestocking
  2. "Koska olin 14-vuotiaana ja olen vieläkin sinisukka..." (Auli Mantila: alustus, Mukkulan kansainvälinen kirjailijakokous 21. kesäkuuta 2005)
  3. Kalevalan 46. runo

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.