Simo Kavanne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Simo Kavanne, vuoteen 1944 Kavander (6. marraskuuta 1917 Maaria19. elokuuta 1990 Espoo) oli suomalainen teollisuusneuvos, kirjapainoalan ammattilainen ja ylijohtaja.[1]

Kavanteen vanhemmat olivat ammattiopettaja Ilmari Kavanne, aiemmin Kavander, ja Alina Koskinen ja puoliso vuodesta 1942 Lillian Linnea Lindroos. 1930-luvulla kirjapainon juoksupoikana aloittanut Kavanne eteni Valtion painatuskeskuksen ylijohtajaksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 1981. Kavanne opiskeli työnsä ohessa Helsingin kirjapainokoulussa 1935–1937. Oikolukijasta latojaksi päässyt Kavanne tuli 1939 Helsingin Sanomia painaneen Helsingin Uusi Kirjapaino -yhtiön palvelukseen, jossa myös hänen isänsä ja veljensä Risto Kavanne sittemmin työskentelivät. Simo Kavanne yleni painotalossa faktoriksi ja ylifaktoriksi, käytyään työnsä ohessa faktorikoulun ja suoritettuaan myös ylioppilastutkinnon 1948. Vuonna 1956 Kavanne siirtyi Jyväskylään Gummeruksen tuotantolaitosten johtajaksi, mutta palasi sieltä Helsinkiin Valtioneuvoston kirjapainon johtajaksi. Valtion painatuskeskuksen tultua perustetuksi 1967 hänestä tuli sen johtaja, joka kehitti merkittävästi painatuskeskuksen toimintaa liikelaitoksena. Valtion painatuskeskuksen ylijohtajana Kavanne toimi 1974–1981. Hän sai teollisuusneuvoksen arvonimen 1968.[1][2]

  1. a b Biografia-sampo: Simo Kavanne Viitattu 23.8.2021.
  2. Viisikymmentä vuotta kirjapainoalalla... Ihmiset. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 19.8.1990. (Tilaajille) Viitattu 23.8.2021.