Siimaskorpionit
| Siimaskorpionit | |
|---|---|
 Mastigoproctus giganteus |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Leukakoukulliset Chelicerata |
| Luokka: | Hämähäkkieläimet Arachnida |
| Alaluokka: | Micrura |
| Lahko: |
Siimaskorpionit Thelyphonida Latreille. 1804 |
| Katso myös | |
Siimaskorpionit (Thelyphonida, aikaisemmin yhdessä Schizomidan kanssa Uropygi) on pieni hämähäkkieläinten lahko, jonka noin 15 sukuun kuuluu kaikkiaan noin sata eri lajia. Siimaskorpioneja tavataan Pohjois-Amerikan eteläosista Etelä-Amerikkaan, Länsi-Afrikassa sekä Etelä-Aasiasta Oseanian saarille.[1] Joitakin lahkon lajeja pidetään terraarioeläiminä.
Varhaisimmat tunnetut siimaskorpionien fossiilit Geralinura ja Proschizomus ovat kivihiilikaudelta.[1]
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siimaskorpionit ovat ulkonäöltään hieman oikeita skorpioneja muistuttavia litteäruumiisia eläimiä, joiden ruumis muodostuu selvästi erillisestä etu- ja takaruumiista. Koko ruumiin pituus vaihtelee 25 mm ylöspäin Mastigoproctus giganteus -lajin saavuttaessa jopa 85 mm pituuden. Leveyttään pitemmän eturuumiin sivuilla on neljä paria raajoja. Ensimmäinen raajapari on muuntunut ohuiksi ja huomattavan pitkiksi tunnusteluelimiksi, ja niissä on kuusi jaoketta, joista uloin (eli nilkka) on edelleen jakaantunut yhdeksään pienempään jaokkeeseen. Kolmessa muussa raajaparissa on seitsemän jaoketta. Eturuumiin etuosassa sijaitsevat pedipalpit ovat voimakkaat ja niiden kärkiosassa on pihtien tapaan toimiva tarttumaelin. Suun vieressä sijaitsevat pienet kelikerit, joissa ei ole pihtimäistä rakennetta. Aivan eturuumiin etuosassa on vierekkäin kaksi pistesilmää ja molemmilla sivuilla kolmen pistesilmän ryhmät. Takaruumiissa on 12 jaoketta, joista kolme takimmaista ovat selvästi muita pienempiä ja aivan kärjessä on tuntoelimenä toimiva, kauttaaltaan ohuiden sukasten peittämä siima.[2][3][4]
Hengityseliminä toimii kaksi paria lehtikeuhkoja, jotka avautuvat takaruumiin etuosan vatsapuolelle.[2]
Siimaskorpionit voivat uhattuina suihkuttaa takaruumiin kärkiosan rauhaisista väkevää etikkahappoa uhkaajaa kohti. Muuten siimaskorpionit eivät ole myrkyllisiä.[5]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikki siimaskorpionit ovat öisin saalistavia petoja, jotka viettävät päivät piilotellen koloissa tai karikkeen joukossa. Ne käyttävät ravinnokseen erilaisia selkärangattomia, mutta kookkaimmat lajit myös pieniä selkärankaisia kuten sammakoita. Saaliinsa siimaskorpionit tappavat pitämällä siitä kiinni pedipalppien kärkipihdeillä ja murskaamalla sen palppien tyvessä olevia piikikkäitä kyhmyjä vasten.[6]
Parittelu käynnistyy kosiomenoilla, joiden päätteeksi koiras asettaa tuottamansa spermapaketin useiksi tunneiksi naaraan sukuaukkoa vasten. Paritellut naaras kaivaa erityisen pesäkammion, munii siellä tuottamalleen kalvolle ja kuljettaa tuottamiaan munia mukanaan takaruumiin alapintaan kiinnitettyinä. Kuoriutuneet poikaset kiinnittyvät emonsa selkäpuolelle.[5][2] Poikaset kasvavat hitaasti ja niiden aikuistuminen kestää jopa kolme vuotta.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Mark S. Harvey (2002) "The neglected cousins: What do we know about the smaller Arachnid orders?" The Journal of Arachnology 30, 357 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Uropygi (englanniksi)
- ↑ BugGuide.net (englanniksi)
- ↑ Rowland & Cooke (1973) "systematics of the Arachnid order Uropygida (= Thelyphonida)". The Journal of Arachnology 1, 55 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Texas A&M (englanniksi)
- ↑ a b Earthlife.net (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Edinburgh University Collections: Whip scorpion (englanniksi)
- European Society of Arachnology: Uropygi (Whip Scorpion) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)