Sigrún Eðvaldsdóttir

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sigrún Eðvaldsdóttir (s. 13. tammikuuta 1967) on islantilainen viulisti.[1] Hän aloitti opintonsa Gígja Jóhannsdóttirin johdolla ja valmistui vuonna 1984 Reykjavíkin musiikkikorkeakoulusta, jossa hänen opettajanaan oli Guðný Guðmundsdóttir. Vuonna 1988 hän sai Philadelphian Curtis Academy of Musicista kandidaatin arvon. Sigrún on osallistunut lukuisiin viulukilpailuihin ja muun muassa päässyt pronssisijalle Sibelius-viulukilpailussa vuonna 1990.[2]

Sigrúnista tuli Islannin sinfoniaorkesterin ensimmäinen konserttimestari vuonna 1998. Hän sai samana vuonna Islannin Haukan ritarikunnan ristin. Henry Roth mainitsi hänet kirjassaan Violin Virtuosos from Paganini to the 21st Century yhtenä kiinnostavimmista tulevaisuuden viulisteista.[2] Haukur Tómassonin viulukonsertto vuodelta 1997 on hänelle sävelletty.[3]

Kamarimusiikin alalla Sigrún on muun muassa toiminut Miami-jousikvartetin perustajana vuonna 1998, esiintynyt Kuhmon Kamarimusiikki -tapahtumassa[1] ja tehnyt vuodesta 1986 lähtien kansainvälistä yhteistyötä pianisti Selma Guðmundsdóttirin kanssa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]