Shelburnenterrieri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shelburnenterrieri
Avaintiedot
Alkuperämaa Vermont,  Yhdysvallat
Määrä kuollut sukupuuttoon
Rodun syntyaika 1910-luku
Alkuperäinen käyttö luolametsästys
Muita nimityksiä Shelburne Terrier
Ulkonäkö
Paino 5,5 kg

Shelburnenterrieri (Shelburne Terrier) on sukupuuttoon kuollut yhdysvaltalainen koirarotu.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shelburnenterrieri oli pieni, lyhytpäinen ja lyhytraajainen koira, joka painoi noin 5,5 kg.[1]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu on saanut nimensä kehittäjänsä J. Watson Webbin kotipaikkakunnan, Vermontin Shelburnen, mukaan. Se jalostettiin kaivamaan ja pidättelemään riistaa pienissä tunneleissa eikä sitä ollut tarkoitettu metsästämään ajokoirien rinnalla. Havaittuaan, että Amerikassa ketunkolot olivat yleensä pienempiä kuin Euroopassa Webb päätti jalostaa pienikokoisemman terrierin. Hän aloitti jalostusohjelmansa vuonna 1911 Englannista tuodulla sealyhaminterrierinartulla, jonka hän astutti karkeakarvaisella kettuterrierillä. Jalostukseen käytettiin lisäksi norfolkinterrieriurosta ja valkoista länsiylämaanterrierinarttua. Kantaa kehitettiin edelleen risteyttämällä siihen aina silloin tällöin lisää sealyhaminterrieriä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 217. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.