Seututie 928

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siltatie
Seututie 928
Maa Suomi
Tieluokka seututie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 1,9 km
Alkupiste valtatie 4
Päätepiste seututie 926 (1,9 km)
Päällyste öljysora
Kaistaluku kaksikaistainen

Seututie 928 on 1,9 km:n mittainen yhdysväylä, joka yhdistää valtatien 4 seututiehen 926 Tervolan kunnassa. Tiellä on kaksi risteystä. Kemijoen länsipuolelta lähtee tie nro. 9291 eli Paakkolantie kohti etelää ja paikallistie Hastinkankaan asutusalueelle pohjoiseen. Joen itäpuolella on risteys Tervolan kuntakeskukseen kohti pohjoista ja Palonperälle etelän suuntaan. Tie on valaistu ja päällystetty koko matkalta, mutta nelostien puoleisesta päästä se on kehnossa kunnossa.

Tiellä sijaitsee Kemijoen ylittävä silta, joka on 494 metriä pitkä, ollen suomen kymmenenneksi pisin. Silta on valmistunut korvaamaan paikalla ollutta lossia vuonna 1975 ja oli merkittävä liikenteellinen parannus Tervolalle.

Nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa, lukuun ottamatta lyhyttä pätkää kuntakeskuksen risteyksestä seututien risteykseen, jossa se on 40 kilometriä tunnissa. Liikennemäärät ovat melko vähäiset.

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.