Serpentiiniraunioinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Serpentiiniraunioinen
Slezinik-nepravy-asplenium-adulterinum-milde-l-2.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Raunioiskasvit Aspleniaceae
Suku: Raunioiset Asplenium
Laji: adulterinum
Kaksiosainen nimi

Asplenium adulterinum
Milde

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Serpentiiniraunioinen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Serpentiiniraunioinen Commonsissa

Serpentiiniraunioinen (Asplenium adulterinum) on kansainvälisesti harvinainen monivuotinen saniainen. Laji on listattu Euroopan neuvoston uhainalaisten lajien listaan ja rauhoitettu myös Suomessa.[1][2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen serpentiiniraunioisen lehdet kasvavat 10–30 cm korkeiksi ja kasvavat yleensä tiheinä, mätästävinä kimppuina. Kasvin maavarsi on lyhyt ja tummasuomuinen. Lehden mustanruskea ruoti on noin neljäsosa lehtilavan pituudesta. Lapa on tasasoukka ja kertaalleen parilehdykkäinen. Lehtilavan keskiranka on alaosastaan mustanruskea, mutta ylin kärkikolmannes on vihreä. Keskiranka on kapealti vaalean siipipalteinen. Lehdykät ovat tummanvihreitä, pyöreähköjä tai pitkulaisia, tylppiä ja ehyt- tai hammaslaitaisia. Katesuomujen peittämät itiöpesäkeryhmät sijaitsevat lehtilavan alapinnalla lehtisuonten sivussa ja ovat muodoltaan kapeanpuikeita tai tasasoukkia. Suomessa serpentiiniraunioisen itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[3]

Serpentiiniraunioinen muistuttaa hyvin läheisesti tummaraunioista (A. trichomanes), mutta jälkimmäisen lehtilavan keskiranka on kokonaan mustanruskea.[3] Laji risteytyy joskus tummaraunioisen ja viherraunioisen (A. viride) kanssa. Serpentiiniraunioinen onkin risteymäsyntyinen kasvi, joka on syntynyt tumma- ja viherraunioisen risteydyttyä ja risteymän kromosomiluvun kahdennettua. Tieteellinen adulterinum tarkoittaakin avionrikkojaa.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serpentiiniranioinen on kansainvälisesti hyvin harvinainen kasvi. Sitä on tavattu Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Tšekistä, Slovakiasta, Itävallasta, Sveitsistä, Italiasta, Sloveniasta, Serbiasta, Bosnia ja Hertsegovinasta, Romaniasta, Kreikasta ja Euroopan ulkopuolelta Vancouverinsaarelta Kanadasta. Useimmissa maissa kasvupaikkoja tiedetään vain muutamia. Pohjoissamaissa lajia kasvaa Norjassa noin 40 paikassa, Suomessa 12 ja Ruotsissa kahdessa paikassa.[4][5]

Suomessa serpentiiniraunioinen kasvaa Lounais-Suomessa Suomusjärvellä sekä Itä-Suomessa Kaavilla ja Juuassa. Koko Suomen kanta on noin 1 700 yksilöä.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serpentiiniraunioinen kasvaa ainoastaan ultraemäksisillä, esimerkiksi serpentiinikivestä koostuvilla kallioilla seinämien koloissa ja jyrkillä rinteillä. Ilmeisesti kasvupaikkojen ultraemäksisten kallioiden täytyy olla myös rakenteeltaan tietyn tyyppisiä, jotta laji menestyisi. Suurin uhka serpentiiniraunioiselle on kallioiden luohinta. Myös laiton keräily uhkaa harvinaista lajia.[1][6] Serpentiiniraunioisen eliniän on todettu olevan 30–50 vuotta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pykälä, Juha: Serpentiiniraunioinen. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 58–60. ISBN 978-951-31-6593-2.
  • Pykälä, Juha: Serpentiiniraunioinen. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 78.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Emäksiset kivilajit kasvualustana: Kun kallioperän kemia määrää. Teoksessa Luonnossa: Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 126–129.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pykälä 1997, s. 78.
  2. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 9.7.2009.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 55–56.
  4. a b c Pykälä 2012, s. 59.
  5. Den virtuella floran: Brunbräken (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 9.10.2011.
  6. Väre 2008, s. 128.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]