Sergei Dovlatov
| Sergei Donatovitš Dovlatov (Metšik) | |
|---|---|
 Mount Hebronin hautausmaa, New York, 26. heinäkuuta, 2010 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. syyskuuta 1941 Ufa, Baškiirien ASNT, Neuvostoliitto |
| Kuollut | 24. elokuuta 1990 (48 vuotta) New York, New York, Yhdysvallat |
| Ammatti | journalisti, kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Sergei Donatovitš Dovlatov (Dovlatov-Metšik) (ven. Серге́й Дона́тович Довла́тов (Ме́чик); (3. syyskuuta 1941 Ufa, Baškiirien ASNT, Neuvostoliitto – 24. elokuuta 1990 New York) oli venäläinen journalisti ja kirjailija.
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dovlatovin isä oli teatterinjohtaja ja äiti näyttelijä. Dovlatov opiskeli Leningradin yliopistossa kaksi vuotta suomen kieltä ja työskenteli sen jälkeen toimittajana Leningradissa ja Virossa. Hän julkaisi kertomuksia ulkomaisissa julkaisuissa, koska ei saanut niitä aikanaan julki kotimaassa, ja muutti painostuksen vuoksi pois Neuvostoliitosta. Glasnostin jälkeen hänen tuotantoaan julkaistiin kotimaassakin, ja teokset olivat suosittuja. Hänen aiheensa ovat arkisia tapahtumia ironisesta näkökulmasta.[1][2]
Dovlatov opiskeli suomea Leningradin yliopistossa vuosina 1959-1962. Hänen lähipiirinsä kuuluivat "Ahmatovan orvot" -ryhmän runoilijat Joseph Brodsky, Anatoli Naiman ja Jevgeni Rein. Dovlatov asui Virossa vuosina 1972–1975 ja työskenteli sikäläisissä venäjänkielisissä lehdissä.lähde?
Kirjallinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palattuaan Leningradiin hän julkaisi kertomuksia epävirallisesti samizdatissa ja myös lännessä. Tekstien neuvostokriittisyys aiheutti ongelmia Dovlatoville, ja hän emigroitui vuonna 1978 Yhdysvaltoihin äitinsä, vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Dovlatov asui New Yorkissa ja työskenteli The New American -sanomalehdessä. The New Yorker julkaisi hänen kertomuksiaan.[3]
Venäjällä Dovlatovia julkaistiin enemmän hänen kuolemansa jälkeen. Kaiken kaikkiaan hänen teoksiaan on käännetty yli 25 kielelle.[3][4]
Dovlatovin teoksia on suomentanut Pauli Tapio. Tomi Huttunen arvioi Dovlatovin viimeiseksi jäänyttä teosta Haarakonttoria käsittelevässä kritiikissään hänen työtään taidokkaaksi.[5] Samoin sanoo Pekka Pesonen arvioidessaan Matkalaukkua: "Suomennos on mainio. Se välittää alkutekstin elävyyden ja vivahteikkuuden luovan kekseliäästi ja pelkistetyn vetävästi."[6]
Dovlatov oli naimisissa, ja perheessa oli kaksi lasta. Hän kuoli sydänkohtaukseen New Yorkissa. Teoksista Matkalaukku ilmestyi pian hänen kuolemansa jälkeen. Hänen ystävänsä, kirjailija Solomon Volkov on luonnehtinut häntä Anton Tšehovin perilliseksi.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Невидимая книга ("Näkymätön kirja") – Ann Arbor: Ardis, 1977
- Соло на ундервуде ("Soolo Underwoodilla") – Paris: Третья волна, 1980.
- Компромисс ("Kompromissi") – New York: Серебряный век, 1981.
- Зона: Записки надзирателя ("Vyöhyke. Vartijan muistiinpanoja") – Ann Arbor: Эрмитаж, 1982.
- Заповедник ("Suojelualue") – Ann Arbor: Эрмитаж, 1983.
- Марш одиноких ("Yksinäisten marssi") – Holyoke: New England Publishing Co, 1983.
- Meikäläiset (Наши) – Ann Arbor: Ардис, 1983.
- Демарш энтузиастов ("Entuasistien démarche") (Yhdessä Vagritš Bahtšanjanin ja Naum Sagalovskin kanssa) – Paris: Синтаксис, 1985.
- Ремесло: Повесть в двух частях ("Ammatti. Pienoisromaani kahdessa osassa") – Ann Arbor: Ардис, 1985.
- Иностранка ("Ulkomaalainen nainen") – New York: Russica Publishers, 1986.
- Matkalaukku (Чемодан) – Tenafly: Эрмитаж, 1986.
- Представление ("Esitys") – New York: Russica Publishers, 1987.
- He только Бродский: Русская культура в портретах и в анекдотах (Ei vain Brodsky. Venäläinen kulttuuri muotokuvina ja anekdootteina) (yhdessä M. Volkovan kanssa) – New York: Слово – Word, 1990.
- Записные книжки ("Muistikirjat") – New York: Слово – Word, 1990.
- Haarakonttori (Филиал) – New York: Слово – Word, 1990.
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Esitys" (novelli). Teoksessa Hauskat hautajaiset. Venäläistä nykyproosaa. Toim. ja suom. Jukka Mallinen. Orient Express, 1991. ISBN 978-951-6157-74-3
- Meikäläiset, suom. Pauli Tapio. Idiootti, 2012. ISBN 978-952-5860-06-1
- Matkalaukku, suom. Pauli Tapio. Idiootti, 2012. ISBN 978-952-5860-10-8
- Haarakonttori, suom. Pauli Tapio. Idiootti 2014. ISBN 978-952-5860-12-2
- Ulkomuseo, suom. Pauli Tapio. Idiootti 2016. ISBN 978-952-5860-15-3
- Kompromissi. Suomentanut Päivi Nenonen. Hamina: Idiootti, 2021. ISBN 978-952-5860-19-1
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pauli Tapio: Rakastettu häviäjä Sergei Dovlatov. Teoksessa Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri. Avain, 2012. ISBN 978-951-692-876-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Dovlatov, Sergei”, Otavan kirjallisuustieto, s. 178. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
- ↑ a b Roger Cohen: Sergei Dovlatov, 48, Soviet Emigre Who Wrote About His Homeland, New York Times 25.8.1990, viitattu 6.3.2021 (englanniksi)
- ↑ a b Kuka: Sergei Dovlatov (Internet Archive) HS.fi. 29.4.2012. Arkistoitu 5.6.2012. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ Tomi Huttunen: Tätä naurua romahtaneessa Neuvostoliitossa kaivattiin ([vanhentunut linkki]) HS.fi. 29.4.2012. Arkistoitu 17.12.2014. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ Tomi Huttunen: Hittikirjailija nauraa emigranteille. Helsingin Sanomat, 16.12.2014, s. B 3. Arkistossa. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ Pekka Pesonen: "Ja juttu meni näin!" (Internet Archive) Helsingin Sanomat. 29.12.2012. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 16.12.2014.
