Seitikit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seitikit
Suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus)
Suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Helttasienet Agaricales
Heimo: Cortinariaceae
Suku: Seitikit Cortinarius
(Pers.) Gray[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Seitikit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Seitikit Commonsissa

Seitikit (Cortinarius) on helttasieniin kuuluva suuri suku, joka on saanut nimensä jalan pinnalla olevasta seitistä, joka on jäänne helttoja peittäneestä suojuksesta. Kehnäsieni (Rozites caperata) on läheistä sukua seitikeille, ja toisinaan se luetaan niihin kuuluvaksi (Cortinarius caperatus). Sillä on kuitenkin jalassaan rengas. Suomessa kasvaa todennäköisesti ainakin 600 seitikkilajia. Vaarallisen myrkyllisiä seitikkilajeja ovat ainakin suippumyrkkyseitikki.

Seitikkien joukossa on muutamia syötäviä, muutamia lankojen värjäykseen käytettäviä ja useita myrkyllisiä lajeja, joista muutamat ovat tappavia. Etelämpänä Euroopassa paikoin kasvavaa jättiseitikkiä (Cortinarius praestans), monivyöseitikkiä (Cortinarius triumphans) ja kehnäsientä (Cortinarius caperatus) -lajeja käytetään ruoaksi. Näiden sekoittaminen myrkyllisiin lajeihin on johtanut useisiin kuolemantapauksiin, sillä maksa ja munuaiset eivät pysty suodattamaan seitikin myrkkyjä. Maksa ja munuaiset tuhoutuvat täydellisesti noin puolen vuoden päästä, jolloin kuolema on lähes väistämätön. Jos olet käsitellyt myrkkypitoisia seitikkejä, varo limakalvoja ja paikkoja, joista vuotaa verta tai on rupi.lähde?

Seitikkilajien jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitikkejä on aikojen kuluessa luokiteltu usealla eri tavalla muun muassa morfologisin ja mikroskooppisin tuntomerkein, ja nykyään on DNA-tutkimus tuomassa lajien välisiin sukulaisuussuhteisiin uutta tietoa. Suomessa kasvavat seitikit voidaan jakaa neljään alasukuun[2], jotka voidaan vielä jakaa sektioihin määrittämisen helpottamiseksi[3]:

  • violettiseitikit (Cortinarius), joita kutsutaan myös myrkky- ja veriseitikeiksi. Niiden lakki ja jalka ovat kuivat ja niissä on usein kirkkaita värejä.
    • sektio Cortinarius
    • sektio Veneti
    • sektio Limonii
    • sektio Orellani
    • sektio Humicolae
    • sektio Callistei
    • sektio Dermocybe
  • huopaseitikit (Telamonia). Lakki ja jalka kuivat, väriltään ruskehtavia tai vaaleita.
    • sektio Telamonia
    • sektio Obtusi
    • sektio Brunnei
    • sektio Incrustati
    • sektio Hydrocybe
    • sektio Renidentes
    • sektio Fulvescentes
    • sektio Anthracini
    • sektio Laeti
    • sektio Anomali
    • sektio Brunneotincti
    • sektio Armillati
    • sektio Firmiores
    • sektio Boulderenses
    • sektio Pholidei
    • sektio Fuscoperonati
    • sektio Uracei
    • sektio Hinnulei
    • sektio Colymbadini
    • sektio Urbici
    • sektio Niveoglobosi
    • sektio Safranopedes
    • sektio Bovini
    • sektio Lanigeri
    • sektio Balaustini
    • sektio Acetosi
    • sektio Duracini
    • sektio Bicolores
  • limaseitikit (Myxacium). Lakki ja jalka limainen.
    • sektio Myxacium
    • sektio Defibulati
    • sektio Delibuti
    • sektio Vibratiles
  • tahmaseitikit (Phlegmacium). Lakki tahmea ja jalka kuiva.

Toisinaan on taksonomiassa käytetty myös alasukuja Sericeocybe, Leprocybe ja Dermocybe.[4]

Seitikkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 30.8.2008
  2. Salo, Pertti & Niemelä, Tuomo & Salo, Ulla: Suomen sieniopas. Kasvimuseo & WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  3. Tuula Niskanen et al.: ”Cortinariaceae”, Funga Nordica, s. 661–777. Copenhagen: Nordsvamp, 2008. ISBN 978-87-983961-3-0. (englanniksi)
  4. Tor Erik Brandrud & Klaus Høiland: ”Cortinarius”, Nordic Macromycetes Vol.2, s. 279. Copenhagen: Nordsvamp, 1992. ISBN 87-983961-0-2. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]