Schwarzwaldin kakku

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Schwarzwaldin kakku.
Schwarzwaldin alueen kansallispuku.

Schwarzwaldin kakku (saks. Schwarzwälder Kirschtorte) on Saksasta peräisin oleva kakku. Nimensä se on saanut Schwarzwaldin alueen kansallispukujen mukaan, joiden värimaailmaa kakku toistaa. Kakun valmistamiseen käytetään kirsikkalikööriä. Alun perin saksalainen kakkuresepti on sittemmin yleistynyt ympäri maailmaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schwarzwaldin kakun tarkkaa syntypaikkaa tai -aikaa ei tunneta. Kunnia kakun keksimisestä annetaan usein Bodenjärven tuntuman Radolfzell am Bodenseen kaupungissa eläneelle Josef Kellerille (1887–1981). Kellerin sanotaan keksineen kakun vuonna 1915, kun hän työskenteli Bad Godesbergissa Café Agnerissa. Joidenkin muiden lähteiden mukaan kakku syntyi vasta vuonna 1930, ja sen keksijä oli Tübingenissa asunut kokki. Dr. Oetkerin julkaisema Backen macht Freude mainitsee kakun vasta vuonna 1951. On todennäköistä, että resepti oli alun perin vain ammattilaisten käytössä, ja se levisi tavallisen kansan käyttöön tätä kautta. Sittemmin resepti on yleistynyt Saksan ohella eri puolilla maailmaa.[1]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kakku on saanut nimensä Schwarzwaldin alueen kansallispuvun mukaan. Kakku muistuttaakin ulkoisesti hieman musta-valko-punaista asua. Kakun toinen oleellinen osa ovat kirsikat. Schwarzwaldin alueella on kasvatettu kirsikkapuita jo vuosisatoja. Kakku koostuu sokerikakusta ja ohuesta suklaamurotaikinapohjasta. Valmistukseen käytetään runsaasti kirsikkalikööriä (kirschwasser).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Darra Goldstein: The Oxford companion to sugar and sweets, s. 65. Oxford University Press, 2015. ISBN 978-0-19-931339-6. (englanniksi)