Schmalkaldenin opinkohdat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Schmalkaldenin opinkohdat eli artiklat eli kappaleet (latinaksi Articuli Smalcaldici, saksaksi Die Schmalkaldischen Artikel) ovat yksi luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista. Ne on kirjoittanut Martti Luther vuonna 1537.

Ne ovat Lutherin Mantovaan kokoon kutsuttua yleistä kirkolliskokousta varten kirjoittama evankelisen opin esitys, jonka eräät teologit allekirjoittivat Schmalkaldenissa 1537. Paavin valtaa ja ehtoollista koskevissa opinkohdissa esiintyvän sävyn vuoksi evankeliset ruhtinaat eivät omaksuneet sitä, mutta sen merkitys laajeni vähitellen, kunnes siitä 1580 julkaistuun Sovinnonkirjaan otettuna tuli luterilaisen kirkon tunnustuskirja.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Paavali III esitti vuonna 1537 kutsun kirkolliskokoukseen, joka oli tarkoitus pitää seuraavan vuoden keväällä. Tällöin Saksin vaaliruhtinas Juhana Fredrik pyysi Lutheria kirjoittamaan opinkohdista sellaisen selvityksen, jota voitaisiin käyttää joko paavin kokoonkutsumassa kirkolliskokouksessa tai mahdollisessa vastakirkolliskokouksessa. Selvityksessä oli eriteltävä, mistä opinkohdista oltiin katolisen kirkon kanssa samaa mieltä, mistä asioista luterilaiset eivät voisi luopua, sekä ne asiat, joista olisi mahdollista neuvotella ja joustaa ykseyden saavuttamiseksi. Lutherin laatimaa tekstiä olivat tarkastamassa johtavat luterilaiset teologit.[2]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schmalkaldenissa vuoden 1537 pidetty liittokokous ei tehnyt virallista päätöstä opinkohtien hyväksymisestä, ja lisäksi se päätti torjua paavin kutsumisen kirkolliskokoukseen. Kirkolliskokous pidettiinkin lopulta vasta vuonna 1545 Trentossa. Juhana Fredrik yritti ilmeisesti saada opinkohdat liittokokouksen virallisesti hyväksymiksi, mutta asia jäi kesken, osin myös siksi, että Luther joutui sairastelun vuoksi jättämään kokouksen kesken. Kokouksen jälkeen siihen osallistuneet teologit kuitenkin kokoontuivat allekirjoittamaan opinkohdat.[3]

Luther painatti kirjoittamansa opinkohdat vuonna 1538 ja totesi ne tarkoitetun Mantovassa pidettävää kirkolliskokousta varten. Vähitellen opinkohtien arvostus luterilaisten piirissä alkoi kasvaa. Magdeburgissa julkaistiin 1553 laitos, jossa niiden sanotaan olevan monien ruhtinaskuntien ja kaupunkien teologien allekirjoittamia. Tunnustuskirjan asemaan ne nostettiin ensimmäiseksi Thüringenissä, ja vuoden 1563 jälkeen sama tapahtui useissa luterilaisissa ruhtinaskunnissa ja kaupungeissa. Vuonna 1580 ne otettiin mukaan luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kokoelmaan.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Schmalkaldenin artikkelit. Tietosanakirja osa 8. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916
  2. Schmalkaldenin opinkohdat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 25.8.2017.
  3. Pirinen, Kauko: Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen synty ja luonne Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 25.8.2017.
  4. Pirinen, Kauko: Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen synty ja luonne Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 25.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]