Saukkoaapa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saukkoaapa on asutusalue Pelkosenniemen kunnassa. Se sijaitsee Kemijärveltä 35 km Sodankyläntietä Vuostimon kohdalta Saukkoaavantielle. Kylä on aikanaan muodostunut siirtoväestä jotka on asutettu[1] Saukkoaavantien varrelle. Pelkosenniemen kirkonkylään Pyhäjärventien (Pyhäntie) kautta on n. 12 km matka. Lähellä näkyy Pyhätunturi ympärillään kansallispuistoalue. Saukkoaavalta on latuyhteys tunturiin 7–8 km tietä pitkin 20 km, Suvannon kylään 10 km.

Kylälle rakennettiin koulu 1950-luvun alussa. Koulurakennuksessa on 3 luokkahuonetta ja kirjastohuone sekä keittiötila, jossa on suuri leivinuuni. Keittiössä oli pieni sivuhuone joka oli talonmiehen tai emännän asuntona, pihassa oli erillinen talo, jossa oli kahden opettajan neljän ja kolmen huoneen asunnot. Suuressa ulkorakennuksessa oli ulkohuoneet ja suuri varastotila (puuvaja) sekä sauna. Lämmitys toimi vesikeskuslämmityksellä, kattilahuone ja halkovarasto oli kellaritilassa. Koulusta muodostui kylän keskuspaikka jossa oli monenlaista toimintaa. Koulun opettajana on toiminut mm. Juha Tarkki, joka tuli opettajaksi 1956. Koulutoiminta lakkautettiin Saukkoaavalla 1960-luvulla. Muuttoliike etelän kaupunkeihin ja Ruotsiin vaikutti Pelkosenniemen väkimäärän vähenemiseen, varsinkin sivukyliltä kouluja lakkautettiin.

Koulu jäi tyhjäksi ja alkoi rapistua. 1981 Helluntaiherätyksen Raamattuopisto osti koulun ja remontoi sen kurssi- ja retkeilykäyttöön. 1990 Raamattuopisto keskitti toimintansa Keuruulle ja luopui Saukkoaavan paikasta, jolloin rakennus myytiin yksityisyrittäjälle. Yritys loppui konkurssiin vuonna 1998. Vuonna 2002 koulurakennus tuhoutui täysin tulipalossa. Asuintalo varjeltui palolta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saukkoaapa Pelkosenniemen kunta. Viitattu 27.7.2016.