Sandinistit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
FSLN:n lippu

Sandinistit (esp. sandinistas) eli Frente Sandinista de Liberación Nacional – FSLN, Kansallisen vapautuksen sandinistirintama on vuonna 1961 perustettu nicaragualainen vasemmistolainen ja marxilainen puolue. Puolue on toinen maan kahdesta suuresta puolueesta ja sillä on noin 40 % kannatus. Sen johtaja Daniel Ortega on ollut maan johdossa 1979-1990 ja jälleen vuodesta 2006.

YK:n mukaan sandinistihallinto on tappanut, kiduttanut ja vanginnut mielivaltaisesti vastustajiaan, ja keväällä 2018 alkoivat laajat mellakat sitä vastaan, mihin hallitus vastasi kovin ottein ja satoja kuoli.[1]

Sandinistit haastoivat asevoimin Nicaraguaa 19361979 hallinneen Somozan suvun diktatuurin ja hallitsivat maata 1979–1990.

Sandinistien perustajiin kuuluivat Carlos Fonseca Amador, Tomás Borge Martínez ja Silvio Mayorga. Nimensä se sai Augusto César Sandinolta (1895–1934), joka taisteli Yhdysvaltain miehitystä vastaan 1927–1933 ja tuli kenraali Anastasio Somoza Garcían murhaamaksi kaksi vuotta ennen tämän vallankaappausta.

Vuoden 1979 vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sandinistit muodostivat yhdessä muiden vallankumoukseen liittyneiden järjestöjen kanssa väliaikaisen juntan diktatuurin kaaduttua 1979. Väliaikainen juntta ajautui kuitenkin pian vaikeuksiin, ja konservatiivisempien ainesten siirtyessä oppositioon FSLN jäi Daniel Ortegan johdolla valtaan.

Sandinistien poliittinen skaala oli laaja ulottuen vallankumouksellisista marxilaisista vapautuksen teologiaa kannattaviin kristittyihin. Tämä näkyi myös sandinistijohtoisessa väliaikaishallituksessa, joka hallitsi Nicaraguaa vuoden 1984 vaaleihin asti: mm. Nicaraguan ulkoministerinä toimi katolinen pappi Miguel D'Escoto.

Yhdysvaltojen tukemat sissit, contrat, käynnistivät hyökkäyksen sandinistihallitusta vastaan 19801981. Contrien tuki Nicaraguan ydinalueilla oli olematonta, ja siksi he keskittyivätkin siviiliväestöön kohdistettuun terroriin. Sandinistit puolestaan rajoittivat sodan takia kansalaisvapauksia ja -oikeuksia, mm. ajoittain sensuroimalla oppositiolehtiä. Lisäksi he syyllistyivät joskus vastatoimissaan ihmisoikeusrikkomuksiin.

Tästä huolimatta Nicaraguassa järjestettiin ensimmäiset kansainvälisesti vapaiksi ja rehellisiksi tunnustetut monipuoluevaalit vuonna 1984, joissa sandinistit saivat noin 63 % kannatuksen. Eräiden oikeistolaisten ja äärioikeistolaisten oppositiopuolueiden klikki tosin boikotoi vaaleja.

Sandinisteja vastaan taistelleet vastavallankumoukselliset contra-sissit aiheuttivat Yhdysvaltain Ronald Reaganin hallitukselle poliittisen skandaalin, kun Washingtonin salaiset sotilastukitoimet tulivat päivänvaloon ns. Iran-Contra-skandaalissa. CIA:n tuella toteutettu Nicaraguan satamien miinoittaminen syksyllä 1983 puolestaan sai Nicaraguan haastamaan Yhdysvallat kansainväliseen tuomioistuimeen. Oikeusjutun seurauksena Yhdysvallat sanoutui irti tuomioistuimen päätäntävallasta.

Sisällissota contrien ja sandinistihallituksen välillä päättyi aselepoon 1988 Reaganin hallituksen jouduttua lopettamaan contrille antamansa tuen.

Oikeistovalta 1990-2007 ja sandinistien paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yllättäen Violeta Chamorro voitti vaalit helmikuussa 1990, koska kansa oli kyllästynyt talouskurimukseen. Ennen kuin Chamorron kausi alkoi huhtikuussa, sandinistit ryöstivät kaikkea huviloista autoihin ja huonekaluihin. Jopa tehtaiden koneita ryöstettiin mustille markkinoille. Vuonna 2006 Ortega viimein voitti vaalit 38 prosentilla äänistä liittoutumalla edellisen presidentin Arnoldo Alémanin liberaalipuolueen kanssa. Ortega järjesti vastineeksi Alémanille armahduksen kavallus- ja korruptiotuomiosta. Oikeuslaitos myös oikeuttivat hänet perustuslain vastaiseen jatkokauteen. Ajamallaan aborttikiellolla presidenttiehdokas Ortega sai katolisen kirkon tuen vuoden 2006 vaaleihin.[2]

Marraskuussa 2008 Ortegan sandinistipuolue väärensi kunnallisvaalitulokset. Helsingin Sanomien mukaan Ortega osti valtion varoilla tuotantolaitoksia perheelleen ja pakotti ministerit tekemään hankintoja niiltä korkeaan hintaan. Ihmisoikeusloukkaukset olivat lisääntyneet ja täydellinen aborttikielto saattoi naisia hengenvaaraan. Nicaraqualaiset pakenivat taloudellista kurjuutta naapurimaihin.[3]

Vuoden 2011 vaaleissa Ortega turvautui taas vaalivilppiin, vaikka saattoi yhä ostaa ääniä Hugo Chávezin öljyrahoilla, jotka kohdistettiin "oikein" äänestäneille alueille. Sandinistit myös rajoittivat vapaata mediaa.[2]

Kun hallitus päätti huhtikuussa 2018 alentaa eläkkeitä ja korottaa eläkemaksuja, mielenosoitukset ja mellakat levisivät koko maahan[4]. Vaikka hallitus peruikin eläkkeiden alentamisen, veriset protestit jatkuivat.[5] Nyt syynä oli poliisiväkivalta ja Ortegan diktatuuri.[6] Hallitus käyttää kovia otteita, jopa väkijoukkoon ampumista, ja heinäkuuhun mennessä jo 280 ihmistä oli kuollut hallituksen ja mielenosoittajien yhteenotoissa.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Virallinen Nicaragua juhlii Ortegan valtaannousua 39 vuotta sitten – presidentin eroa vaativissa mielenosoituksissa kuollut 280 ihmistä Yle Uutiset. 19.7.2018.
  2. a b Ylpeys Helsingin Sanomien Kuukausiliite. 14.10.2013.
  3. Eeva Eronen: Daniel Ortega rakentaa Nicaraguaan diktatorista hallintoa Helsingin Sanomat. 15.8.2009.
  4. Nicaraguan protestit kiihtyvät – toimittaja ammuttiin kesken suoran verkkolähetyksen Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2018.
  5. Levottoman Nicaraguan kriisineuvottelut umpikujassa Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2018.
  6. Nicaraguan Ortega yrittää hillitä protesteja: "Lakiuudistus peruutetaan, mitätöidään ja pannaan syrjään" Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2018.