San Zeno Maggiore

Benediktiiniluostarin kirkko San Zeno Maggiore (Basilica di San Zeno), on Veronan romaanisen arkkitehtuurin päämonumentti ja yksi Pohjois-Italian huomattavimmista romaanisista kirkoista. Se on omistettu Veronan suojeluspyhimykselle, pyhälle Zenolle. Noin vuonna 380 kuollut Zeno oli kaupungin kahdeksas piispa ja hänen maallisia jäännöksiään säilytetään kirkon kryptassa.

Kun tuomiokirkko on ollut veronalaisille piispan vallan symboli, on San Zenon basilika ollut ennen kaikkea itsenäisen kaupunkiyhteisön kirkko. Sitä onkin luonnehdittu kaupungin toiseksi katedraaliksi. Kirkon asemaa kuvaa se, että kirkossa säilytettiin 1500-luvun lopulle kaupungin maineikasta lippuvaunua, il Carroccioa, joka oli tärkeä veronalaisille sotajoukoille. San Zenon luostaria 1500-luvulla hallinneet saksalaiset munkit polttivat Carroccion vuonna 1583.

San Zenon länsipääty ja luostarin torni

Historia

Varhaisvaiheet perimätiedon mukaan

Mestari Nicolòn reliefiveistoksia kirkon pääfasadissa

Pyhä Zeno karkottaa riivaajan: yksi pääoven 48 pronssilaatasta

San Zenolle omistetun kirkon vanhimmat vaiheet tunnetaan ainoastaan perimätiedon perusteella. Sen mukaan piispa Zeno haudattiin nykyisen kirkon paikalla, kaupunginmuurien ulkopuolella sijainneelle hautausmaa-alueelle. Sinne rakennettiin pieni pyhimykselle omistettu muisto- ja hautakirkko. Kirkkoa uudistettiin ja laajennettiin Teoderik Suuren aikana 400-luvulla. Tähän kirkkoon liittyy muun muassa Paulus Diaconuksen mainitsema pyhimyslegenda, jonka mukaan Adigen tulviessa 17. lokakuuta 589 vesi ei työntynyt sisälle kirkkoon, vaikka kohosikin ulkopuolella lähes kirkon katon korkeudelle. Näin kirkkoon paenneet uskovaiset pelastuivat pyhän Zenon ansiosta.

Karolinkiajan kirkko

700- ja 800-lukujen vaihteessa kirkko tuhoutui ehkä avaarien hyökkäyksessä. Ei ole kuitenkaan varmuutta siitä, sijaitsiko vanhin Zenolle pyhitetty kirkko todella nykyisen kirkon paikalla. Vasta tälle paikalle 800-luvun alussa rakennetusta uudesta kirkosta on dokumentoitua tietoa. Sen rakennutti piispa Ratoldo kuningas Pipinin myötävaikutuksella ja todennäköisesti arkkidiakoni Pacificuksen johdolla ja valmistui 806. San Zenon jäännökset siirrettiin uuteen kirkkoon juhlallisessa kulkueessa, johon osallistuivat kuninkaan ja Veronan piispan lisäksi Cremonan ja Salzburgin piispat ja suuri saattojoukko Monte Baldolta kutsuttujen pyhien erakoiden, Benignuksen ja Caruksen kantaessa arvokkaita jäännöksiä. Tästä karolinkiajan kirkosta on joitakin jäänteitä säilynyt nykyisessä kirkossa Pyhän Benediktuksen kappelin osina. Kirkko joutui Veronan muiden esikaupunkikirkkojen mukana hävityksen kohteeksi unkarilaisten hyökkäillessä Pohjois-Italiaan vuosien 893 ja 906 välillä. Unkarilaisvaaran väistyttyä kirkkoa ja luostaria alettiin kunnostaa. Se rakennettiin jo nykyisen laajuiseksi, tosin vähän lyhyemmäksi. Vuoden 1117 maanjäristys vaurioitti kuitenkin rakennusta pahoin.

Romaaninen kirkko ja myöhemmät uudistukset

Maanjäristyksen jälkeen noin 1123 alkoi kirkon radikaali uudestaan rakentaminen romaaniseen tyyliin, ja nykyisen kirkon perusasu muotoutui. Länsifasadi valmistui noin 1138. Mestari Brioloto lisäsi siihen vuosisadan lopulla suuren onnenpyörää esittävän ratasikkunan. Itäpäädyn absidi uudistettiin hienovaraisesti goottilaisella kaudella 1386-1398 soveltaen romaanista tiilen ja tuffikiven vuorotteluun perustuvaa muurausta. Kirkon päälaivan avoimet kattotuolit korvattiin 1300-luvun lopulla puisella kolmiapila- eli köliholvilla. Se uudistettiin 1830-1840 vanhan mallin mukaisesti. Vuonna 1045 aloitettu kellotorni jouduttiin uudistamaan maanjäristyksen jälkeen ja se valmistui 1173.

Nykyinen rakennuskokonaisuus

Kirkon ulkoasu

Kirkon itäpääty.

San Zeno Maggiore on poikkilaivaton, viisikulmaiseen absidiin päättyvällä kuorilla varustettu pitkäkirkko. Se on Veronan romaaniselle arkkitehtuurille tyypilliseen tapaan rakennettu tiilestä ja tuffista, joiden vuorottelevista kerroksista syntyy julkisivujen eloisa vaakaraidoitus. Pääfasadi on kullanhohtoista tuffikiveä marmorisin detaljiosin. Pääsisäänkäyntiä korostaa leijonajalustaisten pylväiden kannattama baldakiinikatos. Fasadi ja portaali pronssreliefein koristettuine ovineen tarjoaa näytteen 1100-luvun romaanisesta veistotaiteesta. Sisäänkäyntikatos ja sen sivuilla olevat reliefiveistokset ovat kuvanveistäjämestari Nicolòn (Nicolauksen) ja hänen työpajansa tuotetta ja valmistuivat vuoden 1138 tienoilla. Suuri ruusuikkuna fasadin yläosassa on hieman myöhemmältä ajalta ja on kuvnaveistäjä-arkkitehti Brioloton työtä. Puisiin ovenpuoliskoihin kiinnitetyt 48 pronssireliefiä 1100-luvulta esittävät muun muassa Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumia ja mudostavat erityisen vaikuttavan ja ilmaisuvoimaisen kokonaisuuden. 72 metriä korkea kellotorni edustaa Veronan keskiajalle tyypillistä tornimuotoa, jolle on ominaista neljän pinaakkelin ympäröimä kartiomainen huippu.

Interiööri

Sisätila.

Kolmeen laivaan jakautuvalle sisätilalle on leimallista pylväiden ja kimppupilarien vuorottelu, niin sanottu tukivaihtelu. Päälaivan katteena on gotiikan kaudella lisätty puinen kolmiapilaholvi eli kölikatto ja itäpäätteenä samoin goottilainen kuoriabsidi, jonka erottaa päätilasta suuri suippokaariholvi. Kuorin lattia on kirkkolaivan lattiaa ylempänä. Kuorin alla on avara, yhdeksänlaivainen krypta, jossa sijaitsee piispa Zenon pyhäinjäännösarkku (valmistettu vuonna 1889).

Kuoriabsidissa on Andrea Mantegnan vuosina 1457-1459 temperavärein maalaama triptyykki ”Pala di San Zeno”, joka on Italian varhaisrenessanssin päätöitä. Napoleonin sotien aikana ranskalaiset kuljettivat triptyykin Pariisiin, josta se palautettiin lukuun ottamatta kolmea jalustaosan maalausta. Ne jäivät Louvreen ja on korvattu Veronassa kopioilla. Kuorin sivuabsidissa sijaitsee 1200-luvulta peräisin oleva piispa Zenoa esittävä värillinen patsas. Piispa esitetään tummaihoisena, koska hän oli perimätiedon mukaan kotoisin Afrikasta.

Luostarin ristikäytävä

Luostarin ristikäytävä.

Kirkon pohjoissivuun liittyy entisen benediktiiniluostarin hyvin säilynyt ristikäytävä. Kaksi sen sivuista on romaaniselta ajalta 1110-luvulta ja kaksi suippokaarista sivua gotiikan kaudelta 1300-luvun ja 1400-luvun vaihteesta. Karolingiselta ajalta peräisin olevalla San Zenon luostarilla oli tärkeä asema keskiajalla. Se ei ollut vain uskonnollinen keskus, vaan sillä oli huomattavaa taloudellista ja poliittista merkitystä. Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisarit pitivät Italian matkoillaan luostaria pysähdyspaikkanaan. Luostari muodosti aikanaan laajan, muurien suojaaman kokonaisuuden monine rakennuksineen ja sillä oli omistuksia myös kaupungin ulkopuolella. Uudella ajalla se kuitenkin rappeutui ja lopetettiin 1770-luvulla. Sen rakennukset purettiin 1800-luvun alussa ristikäytävää ja tiilestä muurattua puolustustornia lukuun ottamatta.

Lähteet

• Arslan, Wart. L’Architettura romanica veronese. Verona, 1939.
• Decker, Herinrich. Italia romanica. Wien und München, 1958.
• Guglielmo Ederle. Die Basilika S. Zeno. Verona, 1974.
• Klaus Zimmermanns. Venetien. Köln, 1998 (DuMont Kunstreiseführer).
• Penelope Brownell & Francesco Curcio. Verona: Guida storico-artistica. Verona, 1998.
• Verona.com: Guida di Verona

Aiheesta muualla

• Laaja italiankielinen Verona-opas