San Quentin State Prison

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta San Quentin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
San Quentin

San Quentin State Prison (SQ) on Kalifornian rikosseuraamuslaitoksen operoima vankila San Quentinissa, Marinin piirikunnassa Yhdysvaltojen Kaliforniassa, San Franciscosta pohjoiseen.

Vankila avattiin heinäkuussa 1852,[1] ja se on Kalifornian vanhin vankila. Vankilan rakensivat vangit, jotka asuivat vanginkuljetuslaiva Wabanissa rakentamisen ajan. Vuoteen 1933 se oli sekä mies- että naisvankila, mutta vuodesta 1933 lähtien naiset on viety Tehachapin naisvankilaan.lähde?

San Quentinissa on osavaltion ainoa kuolemanselli ja kaasukammio, jossa kuolemaantuomitut vangit teloitetaan. Tosin nykyään kaasukammion sijaan käytetään enimmäkseen myrkkyruisketta kammion tuskallisen kuoleman välttämiseksi. Sähkötuolia ei ole aikoihin käytetty, ja siitäkin on kerrottavana toinen toistaan karmeampia tarinoita epäonnistuneista teloituksista. Monilla vangeilla ei ole San Quentiniin tullessaan enää mitään menetettävää, joten kapinat ja karkausyritykset ovat yleisiä. Vankila on kuitenkin tiukasti vartioitu.lähde?

Johnny Cash esiintyi San Quentinin vangeille vuonna 1969. Myös Metallica kuvasi 2003 paluuvideonsa "St. Anger" vankilan tiloissa. Vankilakirjailija Edward Bunker, joka vietti puolet elämästään San Quentinissa, kuvailee teoksessaan Elukkatehdas kyseistä vankilaa ja sen elämää hyvinkin tarkasti.lähde?

Vangit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankilassa on vankeja murhaajista jengijohtajiin ja raiskaajiin. Kuolemansellissä olevat vangit tunnistaa siitä, että heillä on valkoinen puku tavallisen vankipuvun sijasta. Tällä hetkellämilloin? San Quentinissa istuvat mm.:

  • Alejandro Avila - tuomittu 5-vuotiaan Samantha Runnion kidnappaamisesta ja murhasta.
  • Richard Allen Davis - tuomittu Polly Klaasin kidnappaamisesta ja murhaamisesta.
  • Michael Wayne Hunter - tuomittu kuolemaan isänsä ja äitipuolensa murhasta 1981.
  • Michael Morales - tuomittu Terri Winchellin raa'asta murhasta.
  • David Westerfield - tuomittu 7-vuotiaan Danielle Van Damin murhasta.
  • Charles Ng - sarjamurhaaja, joka tappoi 11 ihmistä.

Entisiä vankeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alton Pryor: California's hidden gold: nuggets from the state's rich history, s. 133. Stagecoach Pub., 2002. ISBN 9780966005370. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]