Samuli Onnela

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Samuli Onnela (20. kesäkuuta 1938 Sodankylä5. marraskuuta 2018 Oulu) oli Oulun maakunta-arkiston pitkäaikainen johtaja ja historioitsija.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodankylän Siurunmaassa maanviljelijäperheeseen syntynyt Onnela opiskeli Oulun lyseossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1966. Filosofian kunniatohtoriksi hänet vihittiin Oulun yliopistossa 1998. Onnela työskenteli valmistuttuaan yliopistossa, mutta siirtyi 1974 Oulun maakunta-arkiston palvelukseen. Vuonna 1987 hänestä tuli maakunta-arkiston hoitaja ja vuonna 1992 tehtävänimike muuttui maakunta-arkiston johtajaksi. Eläkkeelle Onnela jäi vuonna 2002. Historian tutkijana hän paneutui varsinkin Pohjois-Suomen historiaan. Hänen merkittävin julkaisunsa aiheesta oli kaksiosainen Suur-Sodankylän historia, jonka ensimmäisen osan hän julkaisi Aimo Kehusmaan kanssa 1995 ja toisen osan yksin 2006. Onnela lahjoitti huomattavan tutkimusaineistokokoelmansa Oulun yliopistolle vuonna 2015.[1]

Onnela oli naimisissa Eila Pirhosen kanssa, pariskunnalle syntyi kolme lasta.[2]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Esan kirjapaino Oy ja Etelä-Suomen sanomat vuosina 1914–1964, 1968, Samuli Onnela ja Lauri Akkanen
  • Muurmannin rannan luterilaiset v. 1887-1888, 1973
  • Paul Christian Ekdahl – unohdettu omakustantaja vuosisadan takaa, 1973
  • Näkökohtia Pohjois-Kalotin muuttoliikkeistä 1800-luvulla, 1975
  • Nälkä, agentit, Amerikan kuume vai asevelvollisuus?: Oulun läänin virkamiehet ja Kuopion hiippakunnan papit Amerikan siirtolaisuuden arvioijina, 1975
  • Piispanistuimen tulo Ouluun, 1980
  • Erik Tulindberg ja Oulu, 1981
  • Oululainen ja pohjoissuomalainen tervakulttuuri, 1981
  • Oulun hautausmaa, 1982 (toim.)
  • Inarin historiallisia edellytyksiä itsenäiseen kunnalliselämään: Inarin kunnallishallinto 110 vuotta, 1986
  • Koti- ja kotiseutuarkiston opas, 1991, Samuli Onnela, Vuokko Peltola ja Kaarina Sala
  • Ranuan kunnan ja seurakunnan synty, 1991
  • Suur-Sodankylän historia 1, 1995, Aimo Kehusmaa ja Samuli Onnela
  • Turjanmeren maa: Petsamon historia 1920–1944, Samuli Onnela ja Jouko Vahtola
  • Suur-Sodankylän historia 2: Suurpitäjä saamelaisten ja suomalaisten maana vuosina 1747–1916, 2006

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuolleita. Pohjois-Suomen historian tutkija. Kaleva, 7.11.2018, s. K2/39.
  2. Allakkamerkinnöistä ensikosketus historiaan. (Viitattu 7.11.2018)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tervonen, Antero (toim.) 1998. Rohkea, reima ja horjumaton: Samuli Onnelalle omistettu 60-vuotisjuhlakirja. Oulun historiaseura. ISBN 951-96266-6-2
  • Tarkiainen, Kari – Turunen, Harri (toim.) 2002. Pohjoissuomalaista todellisuutta etsimässä: Oulun maakunta-arkiston 70-vuotisjuhlakirja. Oulun historiaseura. ISBN 951-96266-8-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]