Salman Khan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo intialaisesta näyttelijästä. Salman Khan voi viitata myös samannimiseen kouluttajaan.
Salman Khan
Salman Khan vuonna 2009.
Salman Khan vuonna 2009.
Syntymäaika 27. joulukuuta 1965 (ikä 49)
Syntymäpaikka Indore, Madhya Pradesh, Intia
Aktiivisena 1988–
Oikea nimi Abdul Rashid Salim Salman Khan
Ammatti elokuvanäyttelijä
elokuvatuottaja
televisiojuontaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Salman Khan (oik. Abdul Rashid Salim Salman Khan; s. 27. joulukuuta 1965 Indore, Madhya Pradesh) on intialainen elokuvanäyttelijä. Hän on esiintynyt noin 90 hindinkielisessä elokuvassa[1] ja voittanut useita palkintoja. Hän kuuluu tämän hetken menestyneimpiin Bollywood-näyttelijöihin.[2][3]

Khan aloitti näyttelijän uransa sivuroolilla elokuvassa Biwi Ho To Aisi (1988) ja teki läpimurtonsa pääroolilla romanttisessa elokuvassa Maine Pyar Kiya (1989), josta hän voitti parhaan miestulokkaan Filmfare Awards -palkinnon. Hän näytteli monessa 1990-luvun menestyselokuvassa, kuten romanttisessa draamassa Hum Aapke Hain Koun…! (1994), toimintatrillerissä Karan Arjun (1995), komediassa Biwi No. 1 (1999) ja perhedraamassa Hum Saath-Saath Hain (1999).

Khan voitti parhaan miessivuosan Filmfare Awards -palkinnon roolistaan romanttisessa draamassa Kuch Kuch Hota Hai (1998). Hänen uransa lähti hetkellisesti laskuun 2000-luvulla, mutta Khan saavutti suuremman tähtistatuksen 2010-luvulla näyttelemällä pääroolia useissa menestyneissä toimintaelokuvissa, kuten Dabangg (2010), Bodyguard (2011), Ek Tha Tiger (2012), Kick (2014) ja Bajrangi Bhaijaan (2015). Hänen elokuvistaan kahdeksan on tuottanut yli miljardi rupiaa.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salman Khan syntyi Indoressa Madhya Pradeshin osavaltiossa 27. joulukuuta 1965.[5][6] Hän on käsikirjoittaja Salim Khanin ja tämän ensimmäisen vaimon Salman vanhin poika.[7] Khanilla on kaksi veljeä, Arbaaz Khan ja Sohail Khan, jotka työskentelevät elokuva-alalla. Hänellä on myös kaksi sisarta, Alvira ja Arpita.[8] Näyttelijä Helen on hänen äitipuolensa.[9] Khanin isänisä tuli Intiaan Afganistanista.[10][11]

Khan seurusteli näyttelijä Aishwarya Rain kanssa vuosina 1999–2002. Heidän suhteensa sai paljon mediahuomiota Intiassa.[2][12][13]

Khan kertoi elokuussa 2011 kärsineensä jo seitsemän vuoden ajan kolmoishermosärystä.[14] Hänet leikattiin Yhdysvalloissa.[5]

Toukokuussa 2015 Khan sai viiden vuoden vankeustuomion ajettuaan autolla viiden jalkakäytävällä nukkuneen miehen päälle Mumbaissa vuonna 2002. Yksi miehistä kuoli. Oikeuden mukaan Khan oli tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena.[1]

Julkisuuskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salman Khan äänestettiin vuonna 2004 maailman seitsemänneksi parhaimman näköiseksi mieheksi Yhdysvaltojen People-lehdessä.[15] Häntä esittävä vahanukke julkistettiin Madame Tussaudsin vahakabinetissa Lontoossa 15. tammikuuta 2008.[6]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli Muuta
1988 Biwi Ho To Aisi Vicky Bhandari
1989 Maine Pyar Kiya Prem Choudhary Parhaan miestulokkaan Filmfare Awards -palkinto
Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
1990 Baaghi: A Rebel for Love Saajan Sood
1991 Sanam Bewafa Salman Khan
Patthar Ke Phool Komisario Suraj Verma
Kurbaan Akash Singh
Love Prithvi
Saajan Akash Varma
1992 Suryavanshi Vicky/Suryavanshi Vikram Singh
Ek Ladka Ek Ladki Raja
Jaagruti Jugnu
Nishchaiy Rohan Yadav/Vasudev Gujral
1993 Chandra Mukhi Raja Rai
Dil Tera Aashiq Vijay
1994 Andaz Apna Apna Prem Bhopali
Hum Aapke Hain Koun…! Prem Niwas
Chaand Kaa Tukdaa Shyam Malhotra
Sangdil Sanam Kishan
1995 Karan Arjun Karan Singh/Ajay Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Veergati Ajay
1996 Majhdhaar Gopal
Khamoshi: The Musical Raj
Jeet Raju Parhaan miessivuosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Dushman Duniya Ka Erikoisesiintyminen
1997 Judwaa Raja/Prem Malhotra
Auzaar Komisario Suraj Prakash
Dus Kapteeni Jeet Sharma Kesken jäänyt elokuva
Deewana Mastana Prem Kumar Erikoisesiintyminen
1998 Pyaar Kiya To Darna Kya Suraj Khanna Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Jab Pyaar Kisise Hota Hai Suraj Dhanrajgir
Sar Utha Ke Jiyo Erikoisesiintyminen
Bandhan Raju
Kuch Kuch Hota Hai Aman Mehra Parhaan miessivuosan Filmfare Awards -palkinto
1999 Jaanam Samjha Karo Rahul
Biwi No. 1 Prem
Sirf Tum Prem
Hum Dil De Chuke Sanam Sameer Rafillini Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Hello Brother Hero
Hum Saath-Saath Hain Prem
2000 Dulhan Hum Le Jayenge Raja Oberoi
Chal Mere Bhai Prem Oberoi
Har Dil Jo Pyar Karega Raj/Romi
Dhaai Akshar Prem Ke Erikoisesiintyminen
Kahin Pyaar Na Ho Jaaye Prem Kapoor
2001 Chori Chori Chupke Chupke Raj Malhotra
2002 Tumko Na Bhool Paayenge Veer Singh Thakur/Ali
Hum Tumhare Hain Sanam Suraj
Yeh Hai Jalwa Raj ”Raju” Saxena/Raj Mittal
2003 Love at Times Square Erikoisesiintyminen
Stumped Erikoisesiintyminen
Tere Naam Radhe Mohan Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Baghban Alok Raj Parhaan miessivuosan Filmfare Awards -ehdokkuus
2004 Garv: Pride and Honour Komisario Arjun Ranavat
Mujhse Shaadi Karogi Sameer Malhotra
Phir Milenge Rohit Manchanda
Dil Ne Jise Apna Kahaa Rishabh
2005 Lucky: No Time for Love Aditya
Maine Pyaar Kyun Kiya? Tohtori Samir Malhotra
No Entry Prem Parhaan koomisen roolin Filmfare Awards -ehdokkuus
Kyon Ki Anand
2006 Saawan… The Love Season Sameer Sam
Shaadi Karke Phas Gaya Yaar Ayaan
Jaan-E-Mann Suhaan
Baabul Avinash Kapoor
2007 Salaam-E-Ishq Rahul
Partner Prem Love Guru
Marigold Prem Englanninkielinen elokuva
Om Shanti Om Itsenään Erikoisesiintyminen laulussa ”Deewangi Deewangi”
Saawariya Imaan
2008 God Tussi Great Ho Arun Prajapati
Hello Cheetan Bhagat
Heroes Balkar Singh/Jassvinder Singh
Yuvvraaj Deven Yuvvraaj
2009 Wanted Radhe/Rajveer Shikhawat
Main Aurr Mrs Khanna Samir Khanna
London Dreams Mannu (Manjit Khosla)
Ajab Prem Ki Ghazab Kahani Itsenään Erikoisesiintyminen
2010 Veer Veer
Prem Kaa Game Kertoja Erikoisesiintyminen
Dabangg Komisario Chulbul Pandey
(Robinhood Pandey)
Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Tees Maar Khan Itsenään Erikoisesiintyminen laulussa ”Wallah Re Wallah”
Isi Life Mein Itsenään Erikoisesiintyminen
2011 Ready Prem
Bodyguard Lovely Singh Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
Tell Me O Kkhuda Itsenään Erikoisesiintyminen laulussa ”Someone Somebody”
2012 Ek Tha Tiger Tiger
OMG: Oh My God! Kertoja
Son of Sardaar Pathan Singh
Dabangg 2 Komisario Chulbul Pandey
(Robinhood Pandey)
Parhaan miespääosan Filmfare Awards -ehdokkuus
2013 Ishkq in Paris Itsenään Erikoisesiintyminen laulussa ”Kudiye Di Kurti”
Phata Poster Nikhla Hero Itsenään Erikoisesiintyminen
2014 Jai Ho Majuri Jai Agnihotri
Kick Devi Lal Singh
2015 Bajrangi Bhaijaan Pawan Kumar Chaturvedi/Bajrangi
Prem Ratan Dhan Payo Prem/Vijay

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Blomberg, Maria: Bollywood-tähti Salman Khan tuomittiin vankeuteen Yle Uutiset. 6.5.2015. Viitattu 6.5.2015.
  2. a b France, Lisa Respers: Who is Salman Khan? Only one of the world’s biggest stars CNN. 6.5.2015. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  3. Iyer, Meena: ’Today, Salman is invincible’ The Times of India. 27.12.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  4. Mobhani, Suleman: Bollywood’s 100 Crore club Bollywood Hungama. 30.4.2013. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  5. a b Revealed! Salman’s birthday plans Hindustan Times. 26.12.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  6. a b Salman Khan Madame Tussauds. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  7. Salman Khan The Times of India. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  8. Salman Khan’s family affair The Times of India. 11.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  9. Verma, Sukanya: Salman goofs up! Rediff. 5.10.2000. Viitattu 20.2.2013. (englanniksi)
  10. Salman denies backing Raj Thackeray Rediff. 7.3.2008. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  11. Afghan traces Bolly Khans’ Pathan roots Mid Day. 18.5.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  12. Grover, Gautam: Salman in news for the wrong reasons The Tribune. 3.3.2002. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  13. Ahmed, Afsana & Sharma, Smrity: Salman harassing me, says Aishwarya The Times of India. 27.9.2002. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  14. Saini, Minakshi: Salman suffering from the suicide disease Hindustan Times. 24.8.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  15. Happy Birthday Salman Khan! Bigg Boss. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salman Khan.