Salinkallion koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Salinkallion koulu

Salinkallion koulu on Lahdessa Launeen kaupunginosassa sijaitseva peruskoulun 7–9 luokkien koulu. Koulussa opiskelee 310 oppilasta ja opettajia siellä on 33.[1] Koulusta käytetään myös nimitystä Salin koulu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulu aloitti toimintansa vuonna 1942 keskikouluna Lahdenpohjassa Laatokan rannalla. Vuonna 1944 koulu lopetti toimintansa Lahdenpohjassa sotatoimien takia ja muutti Lahteen jatkaen toimintaansa Lahden lyseon rakennuksessa, jolloin nimi muuttui Lahden Keskikouluksi. Vuonna 1953 valtio siirsi Lahden keskikoulun ja Kannaksen lyseon erilliseen koulurakennukseen.[2]

Koulu sai kuitenkin oman rakennuksensa vuonna 1958 Salinkallion puistosta. Nimi muutettiin Launeen yhteislyseoksi. Vuonna 1975 koulu jaettiin kahdeksi kouluksi: Salinkallion yläasteeksi ja lukioksi. Lukio Salinkalliossa lopetettiin vuonna 2007.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koulun esittely Lahden kaupunki. Viitattu 29.9.2009.
  2. a b Historiaa laajemmin Lahden kaupunki.